Etusivu Ajankohtaista Blogi Antikainen: Mangustien takuu liikkeestä, paluusta ja ilosta Antikainen: Mangustien takuu liikkeestä, paluusta ja ilosta 17.4.2014 Janne Antikainen Kirjoittajan muut artikkelit Me haluamme saada aikaan liikahduksia, sekä asioihin että ihmisiin. Asiat keloontuvat pystyyn ilman tunnetta. Vahvoja tunteita syntyy vasta asioista, jotka liikuttavat henkilökohtaisesti. Me tulemme iholle. Me lupaamme saada aikaan liikettä. Yksi viime vuoden rajuimpia todistuksia oli, kun eräs lokakuussa leirin kanssamme elänyt laittoi kotiin päästyään joululaulut lapsille soimaan. Liian usein kuulee vieläkin katkeria kielikuvia konsulteista ja projektin päätyttyä horisonttiin katoavista perävaloista. Me lupaamme tulla takaisin. Meillä MDI:ssä on käytössä yksinkertainen palvelulupaus palaamisesta: palaamme puolen vuoden päästä toimeksiantomme päättymisestä tilaajan tykö. Kysymme tilaajalta, mikä on liikahtanut, mikä on muuttunut. Näissä keskusteluissa kokee suurta palkitsevuutta. Oletteko muuten koskaan kysyneet, mikä eläin organisaatiosi on? Ei ihan helppo kysymys, erityisesti julkisen sektorin parissa puljaaville. Yksi kevään hienoja hetkiä oli Mekrijärven tutkimusasemalla kuunnella Pohjois-Karjalan kehittäjien tulkintoja siitä, mikä eläin paikallinen kehittämisyhtiö olisi. Tulkintoja tuli lintujen liidokkuudesta petojen voimaan. Tulkinnat tekivät kunniaa sekä eläimille että kehittämisyhtiölle. Viime kuukausipalaverissa esitimme saman kysymyksen myös itsellemme. Olemme uteliaita, tiimityöskentelijöitä, vikkeliä. Löysimme itsemme nopeasti: olemme mangusteja. Meidän mielestä ne ovat veikeitä olioita, joita seuratessa ei voi kerta kaikkiaan olla naama näkkärillä. Se on meidän kolmas lupaus: meidän kanssa työskentely on veikeätä, se on ilo. Me laitamme itsestämme kaiken likoon jokaiseen vetoon, johon lähdemme. Sen jälkeen se on kuin mangusteja katsoisi. Oli ilo myös huomata, että lupaukset liikkeestä, paluusta ja ilosta ovat myös arvostettuja. Liikevaihtomme ja työntekijöidemme määrä kolminkertaistui edellisestä vuodesta. Kiitos siitä, että olemme saaneet olla monessa hienossa tarinassa mukana. Liike jatkukoon. Rentouttavaa pääsiäistä. Me lupaamme ottaa sen yhtä iisisti kuin nämä lajitoverimme https://www.youtube.com/watch?v=1tH4WymLqEA. Kysy lisää Janne Antikainen Kehitysjohtaja FL 040 764 1829 janne.antikainen@mdi.fi Profiili: Twitter LinkedIn Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Tulevaisuuden suomalaisuus on yhä moninaisempi Blogi 9.9.2025 Suomen maahanmuuttopolitiikan historia on lyhyt. Työperusteista maahanmuuttoa on edistetty aktiivisesti vasta viimeisen kymmenen vuoden ajan. Suomalaisuus on muuttunut ja tulee yhä muuttumaan moninaisemmaksi. Moninaisen suomalaisuuden ymmärtäminen edellyttää rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. Lue lisää Tulevaisuuden suomalaisuus on yhä moninaisempi
Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja Blogi 27.6.2025 Laura Koivisto-Khazaal Kanadan menestyksekkäästä maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa pistesysteemi nousee usein keskiöön. Se on kuitenkin vain osa Kanadan maahanmuuttosysteemin työkalupakkia, eikä se toimisi ilman vastaanottavaa yhteiskuntaa. Kanadan onnistumisen avain onkin yhteiskunta, johon maahanmuuttaneen on mahdollista solahtaa omana itsenään, ja tuntea kuuluvuutta. Lue lisää Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja
Mihin Tampere on menossa? Blogi 11.6.2025 Kirsi Siltanen Tampereen kaupunki laati keväällä 2025 yhdeksän muutosaluekorttia kaupungin tulevaisuuden kannalta keskeisistä, systeemisiä ratkaisuja vaativista muutosalueista. Tampereen muutosilmiöt heijastelevat kansallisia ja globaaleja ilmiöitä, mutta painottuvat kaupungin väestön, elinkeinorakenteen ja sijainnin myötä omaleimaisella tavalla. MDI oli mukana tukemassa muutosaluekorttien laadintaa. Lue lisää Mihin Tampere on menossa?