Blogi: Mitä aluekehittäjä voi oppia partiosta?

Partiossa kehitys on kuin kuntakentällä: uusia lippukuntia syntyy sinne, missä tarvetta ja aktiivisia ihmisiä on. Vanhoja yhdistyy ja hiipuu siellä, missä toiminnalle ei ole enää tarvitsijoita tai tekijöitä. Partio on tiukasti sidoksissa muuhun yhteiskunnan kehitykseen, mutta ei kuitenkaan jää sen vangiksi. Siinä aluekehityksellä on opittavaa.

Johtajatulet-tapahtuma kerää joka toinen vuosi partiolaisia ja ei-partiolaisia keskustelemaan johtamisesta muuttuvassa yhteiskunnassa. Osana tämänvuotisen tapahtuman laajaa tarjontaa kerääntyi myös joukko terävänäköisiä ihmisiä keskustelemaan siitä, millaisia vaikutuksia alueiden kasvamisella ja supistumisella on omassa elämässä, partiossa ja laajemmin yhteiskunnassa.  

Muuttoliikkeen iso kuva on tuttu: myös partion piirissä nuoret muuttavat koulutuksen perässä suurempiin kaupunkeihin. Valmistumisen myötä yhä useampi jää opiskelupaikkakunnalleen tai muuttaa edelleen suurempiin kaupunkeihin. Siinä missä aluekehittämisessä on taipumusta keskittyä työpaikkoihin kaiken juurisyynä, tässä keskustelussa näkökulma kiinnittyi sen takana oleviin asioihin. Elämässä eteneminen ja kunnianhimo, kiinnostus, vaihtelunhalu ja intohimo siihen, mitä haluaa tehdä työkseen, ovat lopulta suuremmat vetovoimatekijät kuin työpaikka. Muuttoliike kohti korkeampaa koulutusta, monipuolisempia työmarkkinoita ja mielenkiintoa ruokkivaa elinympäristöä on yksittäisen ihmisen tai jopa kokonaisen ikäluokan kannalta positiivinen asia.

Ensimmäinen oppi partiosta onkin, että ihmisten intohimot, unelmat ja tavoitteet ovat se moottori, jolla muuttoliike toimii. Ihmisten moninaisten intressien pelkistäminen työpaikaksi ja sopivaksi asunnoksi kadottaa paljon sitä, mikä ihmisiä liikuttaa.

Partio on paikkasidonnaista toimintaa, joka kiertyy kuntien, kaupunkien ja kaupunginosien ympärille. Paikkasidokset ja identiteetti ovat partiotoiminnan rakennusaineita, mutta eivät keskustelijoiden mukaan kuitenkaan se olennaisin asia. Vaikka jokaisella paikkakunnalla on omat haasteensa ja mahdollisuutensa, tärkeämpää kuin juuri näiden erilaisuuksien kanssa painiminen on toiminnan suurempi tavoite, johon kukin pyrkii erikseen ja yhdessä. Partion tavoite kasvattaa vastuuntuntoisia ja itsenäisesti ajattelevia yhteiskunnan jäseniä kannattelee toimintaa Hangosta Utsjoelle.

Myös partiossa jokaisen lippukunnan on sopeuduttava oman ympäristönsä muutoksiin ja keksittävä yhdessä keinoja yhteisiin haasteisiin. Toisen onnistuminen ei ole toiselta pois, vaan hyödyttää yhteistä tavoitetta. Meidän alueiden kehittämisen parissa toimivien onkin tarpeen miettiä aina uudelleen, mikä on lopulta se suurempi tavoite – mikä on kaikkien aluekehittäjien yhteinen, jaettu missio?

Muuttoliike on partiotoiminnassa vain yksi muutosvoima, eikä edes se tärkein. Esimerkiksi harrastusten runsaus ja keskinäinen kilpailu on merkittävä vaikuttaja kaikissa nuorisojärjestöissä. Olipa kyse pienestä tai suuresta, vanhasta tai uudesta, erikoistuneesta tai tavallisesta lippukunnasta, kaikki ovat osa yhteistä tavoitetta ja kaikki kohtaavat samoja yhteiskunnallisia muutoksia.

Kolmas piirre, jonka aluekehittäjän soisi partiosta oppivan, on vastuunkantoon ja omatoimisuuteen kasvattaminen yhdessä tehden ja tehdessä oppien. Osallisuus ei ole varsinaisen toiminnan päällä oleva asia vaan sen ydin.

Mitä enemmän ihminen sitoutuu yhteisöönsä ja sen tarkoitukseen, sitä tärkeämpi se hänelle on, mutta myös sitä paremmat taidot elämään, työhön ja yhteisen hyvän edistämiseen ihmisille syntyvät – mihin hän sitten päätyykin. Alueiden tasapuolinen kehitys itsessään ei useimmille (paitsi meille aluekehittämisen ammattilaisille) riitä intressiksi toimia. Kukaan ei halua olla vain veronmaksaja tai työnantaja, vielä vähemmän uusien veronmaksajien tuottaja. Siksi haastankin partion hengessä jokaisen aluekehittäjän miettimään, mikä on se sisältö, jonka ympärille ihmiset haluavat kokoontua ja joka kantaa eteenpäin elämässä niin yksilönä kuin yhteisönä, ja joka samalla toteuttaa aluekehittäjien missiota. Luonnonläheisyys ja helppo arki, nuo pienempien paikkakuntien usein toistuvat valttikortit, kun riittävät meistä harvalle.