Etusivu Ajankohtaista Uutiset Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen TKI-toimintaa selvitetään laajasti Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen TKI-toimintaa selvitetään laajasti 24.1.2020 MDI ja NHG Consulting selvittävät STEA-avustusta saavien järjestöjen TKI-toimintaa. Selvityksessä tarkastellaan, mitkä seikat edesauttavat sote-alan järjestöjen tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminnan kehittämistä, millaisia haasteita toiminnalle on, ja millainen asema STEA-avustuksella rahoitetulla toiminnalla on innovaatioympäristössä. Selvityksessä tarkastellaan erityisesti sote-alan järjestöjen toimintoja, joissa on kehitetty uusi toimintatapa, ja jotka ovat juurtuneet tai levinneet jatkuvaksi toiminnaksi. Järjestöjen TKI-toiminnan, tai toiminnan ylipäätään, vaikuttavuudesta on hyvin vähän tietoa, eikä sitä ole juurikaan tarkemmin tarkasteltu, varsinkaan STEA-alueella. Selvitys auttaa hahmottamaan järjestöjen roolia osana laajempaa ekosysteemiä, ja se auttaa määrittelemään, mitä TKI-toiminnalla tarkoitetaan järjestökontekstissa. Selvitys toimii myös apuna tulevaisuuskuvan selkeyttämisessä, kun järjestöjen toimintaympäristö, erityisesti rahoitus, on isossa muutoksessa. Selvitys on sosiaali- ja terveysministeriön tilaama. Selvitys pohjautuu STEAn tutkijoille toimittamaan asiakirja-aineistoon. Selvitys valmistuu kesällä 2020. STEAn tiedote: https://www.stea.fi/stea-avustukset/julkaisut Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa
Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä Uutiset 14.5.2025 Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin. Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä
MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa Uutiset 21.3.2025 Kainuun ensimmäinen maakunnallinen liikkumisohjelma on valmistunut. Kainuun Liikkumislupaus 2030 -nimeä kantavan ohjelman tarkoituksena on lisätä liikettä sekä Kainuun tunnettuutta liikunta- ja urheilumaakuntana. Liikkumisen edistäminen on investointi alueen asukkaiden hyvinvointiin ja alueen vetovoimaan. Lue lisää MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa