Blogi: Voiko valtio enää ohjailla muuttoliikettä?

Valtion keinot ohjata aluekehitystä ovat 2000-luvulla huvennet vähiin. Jäljelle on jäänyt päättäjien innokas retoriikka. Näin voi tiivistää uutuuskirjamme Kaupunkipolitiikan uusi aika pääviestin.

Tuoreen kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista haluaa valtion rajoittavan kaupungistumista. Kirja auttaa arvioimaan, millä keinoin tämä voisi olla mahdollista. Taustalla on sotien jälkeisen kauden kaupungistumista jarruttavan aluepolitiikan menestystarina.

1950-luvulla Suomi muuttui vauhdilla maatalousyhteiskunnasta teollisuusvaltioksi isojen valtiollisten investointien saattelemana. Teollisuuspolitiikan terä aluekehityksen ohjaamisessa hupeni kuitenkin jo ajat sitten. Äänekosken ja Uudenkaupungin esimerkit osoittavat, etteivät jättimäisetkään tehdasinvestoinnit enää käännä paikkakunnan väkilukua nousuun.

Valtiovallan päätös yliopistolaitoksen hajasijoituksesta 1960-luvulla on myöhemmin osoittautunut viime vuosisadan merkittävimmäksi kaupunkipoliittiseksi teoksi. 50 vuotta sitten Pori ja Oulu olivat samankokoisia kaupunkeja, nyt Oulu on kaksi kertaa Poria suurempi – huolimatta siitä, että Pori on edelleen menestyvä teollisuuskaupunki. Yliopisto ja sen vauhdittamana Oulussa kehitetty teknologiapohjainen innovaatiokaupungin konsepti ovat olleet kansainvälinen menestystarina. Suomen kasvukeskukset ovat edelleen yhtä kuin yliopistokaupungit. Mutta uutta ohjausvaikutusta yliopistopolitiikalla ei enää ole. Valtionhallinnosta irrotetut yliopistot päättävät autonomisesti asioistaan. Valtio voi katsoa vain sivusta, kun Savonlinna menetti yliopistonsa.

Valtion työpakkojen kasvu ulottui hyvinvointivaltion rakentamisen aikoihin 1970- ja 80-luvuilla myös maakuntiin. 2000-luvulla valtionhallintoa on systemaattisesti tehostettu ja virtaviivaistettu erityisesti väliportaan osalta. Valtion palveluksessa olevien määrä on parissakymmenessä vuodessa puolittunut, ja vähennykset ovat suurelta osin kohdistuneet maakuntiin. On vaikea nähdä, että valtion työpaikkojen uudella alueellistamisella voisi olla merkittävää vaikutusta aluekehityksen isoon kuvaan.

Valtiolla on edelleen tärkeä rooli liikenneinfran rahoittajana. Kuluvan vuosikymmenen aikana on vihdoin nähty kasvukeskusten asuntotuotannon renessanssi, jota ovat vauhdittaneet raideinvestoinnit, esim. kehärata ja länsimetro. Kaupungistumisen rajoittamisen näkökulmasta nämä valtiovallan keinot ovat kuitenkin paradoksaalisia, koska ne tuovat lisää asuntotarjontaa ja näin pikemminkin vauhdittavat kaupungistumista.

Muutto on aina ihmisten omaan vapaaseen tahtoon perustuva ratkaisu, jonka motiivit ovat yksilöllisiä. Tampereen vetovoima Suomen suosituimpana asuinpaikkana on säilynyt vahvana, vaikka kaupungin työttömyysaste on aika korkea. Muuttoliike suuntautuu sinne – ei niinkään työn perässä – vaan Tampereen käsittämättömän imun vuoksi. Muuttoliikkeen valtiollisen ohjailun aika on ohi.

Kaupunkipolitiikan uusi aika, toimittaneet Eero Holstila ja Timo Hämäläinen, Rakennustieto 2019. Julkaistaan 23.10.2019.