Blogi: Täysporilaisesta puolivantaalaiseksi

Joskus elämässä teoria ja käytäntö kohtaavat iloisesti toisensa. Tein pro gradu –tutkielman ’Urbaani periferia –tutkimus Maskun tulo- ja lähtömuutosta’ viime vuosituhannen loppupuolella. Siitä saakka olen kyllästymiseen saakka viisastellut muuttamisesta ja muuttoliikkeestä. Esimerkkinä on alla oleva koonti alueiden vetovoimatekijöistä (klikkaa kuva isommaksi).

Teoria muuttui käytännöksi siirryttyäni MDI:lle. Perheessä oli pitkään puhuttu (lue: vaimo!) toisen asunnon hankkimisesta akselilla Turku, pääkaupunkiseutu tai Tampere. Onnistuin marraskuuhun 2017 saakka siirtämään aina asian tulevaisuuteen. Kiitos MDI:n Jannen ja Tommin rekrytointipäätöksen, Porin puolustuspuheelta putosi pohja kertalaakista.

Taloustutkimus Oy:n muuttohalukkuustutkimusten kärkipaikoilla keikkuvat vuodesta toiseen Tampere ja Turku. Kumpikin olisi ollut monin eri tavoin hyvä valinta.

Turun puolesta puhui tunneside: sivistyksen kehto on itseni, vaimoni ja kolmen neljästä lapsesta opiskelukaupunki. Porilaisen mentaliteetin omaava pärjää Turussa toisin kuin sisämaan höpöttäjät. Muuttoliikkeessä identiteettitekijöillä on iso merkitys: koti-, syntymä- tai opiskelupaikka jättää pysyviä paikkaan liittyviä sydänjälkiä. Turku tippui omasta paikkojen sodasta ”sijaintihaitan” vuoksi. Patasydämelle taas Tampere oli yksinkertaisesti mahdoton valinta ”sijaintiedusta” huolimatta.

Vaihtoehdoksi jäivät Helsinki, Espoo, Vantaa ja radanvarren KUUMA-kunnat.

Asetimme vaimon kanssa asunnon sijaintipaikkakunnalle ja –alueelle kolme lähtökohtaista vaatimusta: muuttovalmis iso yksiö tai pieni kaksio, hyvät ja sujuvat liikenneyhteydet mielellään ratayhteyksien varrella ja hyvät lenkkeilymaastot.

Molempien ideaalimuuttokohde oli joko Vuosaari tai Lauttasaari Helsingissä. Kysymys ei todellakaan ollut vahvoihin argumentteihin perustuvasta päättelyketjusta, vaan puhtaasti tunteesta ja mielikuvista. Muuttoliikkeessä paikan valinnan taustalla on usein kovien vetovoimatekijöiden lisäksi tunne-, fiilis- ja mainetekijät. Tarjonta oli nopeasti skannattu. Unelmat ja käytännön taloudelliset realiteetit eivät kohdanneet.

Seuraavaksi laajensimme kehää itään ja länteen metroreitille. Asuntotarjonta kasvoi, mutta porilaiseen hintatasoon tottuneelle hinnat suhteessa neliöiden määrään ja laatuun iskivät pahasti silmille. Asunnon ostajan pahimmat viholliset ’kiire ja malttamattomuus’ ilmestyivät hoputtamaan olkapäille. Oli aika ottaa pieni aikalisä etsintäoperaatioon.

Kuningasajatus syntyi Espanjan aurinkorannikon Mijaksen patikointireitillä. Paahtavassa helteessä ja loputtomissa nousuissa pulpahti mieleen Vantaan metro eli kehärata ja radanvarsi Helsingistä Hyvinkäälle. Vaimo toimi hyvänä testialustana, kun lausuin varovasti ääneen sanan ’Vantaa’. Ilme jäi valitettavasti ikuistamatta jälkipolville.

Seuraava vaihe oli käydä yksitellen läpi kaikki Kehäradan varren asuinalueet poissulkemisperiaatteella. Parhaimman säväyksen teki mainoslätinän, havainnekuvien ja visioiden perusteella Vantaan Kivistö. Paikasta ei ollut muuta hajua kuin sijainti jossain lähellä lentokenttää ja asuntomessut. Fyysinen ensikosketus Kivistöön ei ollut sametinpehmeä, vaan puitteet myyntikohteisiin tutustumiselle loivat sysimusta ilta, räntäsade, nostokurjet ja keskeneräiset rakennustyömaat.

Tärkein eli asunnot tekivät vaikutuksen. Hyvää ensivaikutelmaa edesauttoi hyväksi havaittu välittäjien myyntikikka esitellä kalustettuja ja ammattilaisten sisustamia kohteita. Tunne lähti satanolla ohjaamaan järkeä. Vantaan Kivistö täytti kaksi kolmesta alkuperäisestä ehdosta: muuttovalmis asunto sekä hyvä sijainti ja saavutettavuus, mutta mukavat lenkkimaastot jäivät enemmän kuin kysymysmerkiksi.

Valikoiva mieli etsi perusteluja Kivistön ja Vantaan puolesta: helppo tulla autolla tai junalla Porista, Helsinki 25-30 minuutin junamatkan päässä, nuorten, nuorten aikuisten ja maahanmuuttajien näkyvyys asukasrakenteessa, Vantaan kova noste ja tiikerinloikat viime vuosina jne. Oman muuttopäätöksen kannalta tärkeä tekijä oli tunne olla osa kasvavan ja kehittyvän alueen ratasta stabiilin kotipaikan jälkeen.

Lopputuloksen arvaattekin: asuntokauppa.

Sen jälkeen kiinnostus Vantaata ja ylipäätään Helsingin seutua kohtaan on kasvanut eksponentiaalisesti. Henkilökohtainen metamorfoosi täysporilaisesta puolivantaalaiseksi on käynnissä. Enpä olisi uskonut koskaan sanovani tätä ääneen, mutta en pidä enää ympyrän neliöimisenä, etteikö täysporilaisesta voisi tulla jonain kauniina päivänä täysvantaalainen. Ja se on paljon se!