Blogi: Päätös kehittää alueita

Helmikuun lopulla uutiskirje kolahti postilaatikkoon: on tehty päätös kehittää alueita.

Valtakunnalliset alueiden kehittämisen painopisteet eli aluekehittämispäätös linjaa valtioneuvoston aluepolitiikkaa vuosina 2016-2019 ja asettaa sille kolme painopistettä, jotka tukevat hallituksen kärkihankkeiden toteuttamista. Painopisteet ovat 1) uudistumisella kasvua, 2) elinvoimaa alueiden verkostoitumisesta ja 3) hyvinvointia kumppanuuksilla. Ensi näkemältä aluekehittämispäätös herättää kolme ajatusta: yrityspainotteisuuden, erikoistumisen ja rohkeannotkean julkisen sektorin.

Ensinnäkin päätöksestä välittyy selkeä sävel: yritysten uudistuminen on kasvun avain. Uudistumisella syntyvä kasvu vaatii elinkeinorakenteen monipuolistamista ja älykkään erikoistumisen käytännön toimenpiteitä. Elinkeinoministeri Olli Rehnin mukaan aluekehittämispäätöksessä nostetaan esiin alueiden kehittämisen kannalta keskeiset asiat, kuten saavutettavuus, yritysten uudistuminen ja yhteistyöverkostot. Yritysten uudistuminen luo pohjaa kolmannelle painopisteelle eli hyvinvoinnille, jota saadaan aikaan mm. yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin kumppanuuksilla. Alueilta vaaditaan rohkeutta ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä, maahanmuuttokysymyksiin vastaamisessa ja digitalisaation hyödyntämisessä.

Toiseksi nostan älykkään erikoistumisen, joka jakaa mielipiteitä. Aluekehittämispäätöksen painopisteitä arvotettiin viime keväänä ja syksynä verkkoaivoriihellä, jossa eniten puhuttivat uudistuva ja monipuolinen elinkeinoelämä sekä erikoistuminen vahvuusalueille. Toisaalta erikoistuminen nähtiin ristiriitaisena yhdenmukaisuuden ja tasapuolisuuden kanssa. Diskurssit ovat aina kulkeneet käsikädessä ja vuorotellen: erikoistuminen, yhdenmukaisuus, erikoistuminen… Tämän kevään aluekehittämispäätöksessä erikoistuminen tukee alueiden elinvoimaisuutta ja yritysten kasvumahdollisuuksia. Verkkoaivoriihessä heräteltiin, että toisen alueen menestys ei ole keneltäkään pois.

Kolmantena kiinnitän huomiota siihen, että uskallusta ja rohkeutta peräänkuulutetaan myös julkiselta sektorilta. Sen halutaan muuttuvan yhä mahdollistavammaksi, notkeammaksi ja avoimemmaksi kumppanuuksille. Julkiselta sektorilta odotetaan mahdollistamisen lisäksi muutosherkkyyttä, luottamista alueellisiin verkostoihin ja kansallisen tason tukea alueellisiin avauksiin. Oman mausteensa aluekehittämispäätöksen toimeenpanoon tuo maakuntauudistus, joka ei kuitenkaan tule vaikuttamaan radikaalisti aluekehittämisen painopisteisiin.

Nyt, kun päätös lepää työpöydällä, on ensiarvoisen tärkeää tarttua sisältöteemoihin, vahvistaa alueellisia verkostoja ja notkeuttaa julkista sektoria mukaan kumppanuuksiin. Tehdään päätös kehittää alueita.

Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja 

Kanadan menestyksekkäästä maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa pistesysteemi nousee usein keskiöön. Se on kuitenkin vain osa Kanadan maahanmuuttosysteemin työkalupakkia, eikä se toimisi ilman vastaanottavaa yhteiskuntaa. Kanadan onnistumisen avain onkin yhteiskunta, johon maahanmuuttaneen on mahdollista solahtaa omana itsenään, ja tuntea kuuluvuutta.

Lue lisää Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja 

Mihin Tampere on menossa?

Tampereen kaupunki laati keväällä 2025 yhdeksän muutosaluekorttia kaupungin tulevaisuuden kannalta keskeisistä, systeemisiä ratkaisuja vaativista muutosalueista. Tampereen muutosilmiöt heijastelevat kansallisia ja globaaleja ilmiöitä, mutta painottuvat kaupungin väestön, elinkeinorakenteen ja sijainnin myötä omaleimaisella tavalla. MDI oli mukana tukemassa muutosaluekorttien laadintaa.

Lue lisää Mihin Tampere on menossa?
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.