Blogi: Harjoittelusta vauhtia työelämään

Marjo_blogi

Monella alalla kilpailu työpaikoista on nykypäivänä kova, ja valmistumisen jälkeen alkaa kiivas työpaikanhakurumba. Miten opiskelija tai vastavalmistunut voisi parantaa mahdollisuuksiaan työelämään siirtymisessä? Yksi vaihtoehto on kartuttaa työkokemustaan ja hakeutua oman alan työharjoitteluun.

Onni potkaisi minua muutama viikko sitten, kun MDI:n Tytti ilmoitti, että minut on valittu heille viestinnän korkeakouluharjoittelijaksi. Olen Marjo, 26-vuotias organisaatioiden viestinnän maisteriopiskelija Vaasan yliopistosta. Aikaisemmin olen työskennellyt taloushallinnon tehtävissä Wärtsilässä, äidinkielenopettajana ammatillisessa koulutuksessa ja viimeisimpänä myymälävastaavan ja johdon assistentin hommissa vapaa-ajankeskus PowerParkissa. Koulunpenkkiä olen viime vuosien aikana kuluttanut nykysuomen, kirjallisuustieteen, kasvatustieteen ja viestinnän opinnoissa. Vaikka tunnustaudunkin humanistiksi, kaupan ala veti sen verran puoleensa, että opiskelin lisäksi merkonomin tutkinnon.

Tänä syksynä painin gradun kanssa ja heittäydyn aluekehittämisen maailmaan. Tähän mennessä olen jo päässyt päivittämään somea, kokoamaan yhteenvetoa projektiin ja osallistumaan yhteen verkostopäivään. Ai niin, ja pikkujouluihin, Seinäjoen hubissa otettiin harjoittelija mahtavasti vastaan!

Toivon, että saisin harjoittelussa tehdä mahdollisimman paljon erilaisia asioita, oppia uutta, kokeilla, onnistua, innostua ja toivottavasti olla myös oikeasti hyödyksi. Haluan tutustua ihmisiin ja verkostoitua, kasvaa viestinnän ammattilaisena, saada rakentavaa palautetta ja kaiken kaikkeaan ottaa neljä kuukautta kestävästä harjoittelusta kaiken irti. Viestinnän kentällä eniten kiinnostavat some, strategiat ja viestinnän kehittäminen.

Aluekehittäminen puolestaan ei ole itselleni kovinkaan tuttua. Siksi tarvitsenkin nyt apua teiltä, arvoisat lukijat! Vinkkaa minulle Twitterissä aiheita, jotka ovat tällä hetkellä pinnalla aluekehittämisessä käyttämällä hashtagia #haastaharjoittelija. Voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen marjo.alaviitala@mdi.fi tai jättää kommentin Facebookissa. Postaa vinkkisi 15.1.2016 mennessä, niin se ehtii mukaan.

Valitsen yhden aluekehittämisen polttavan puheenaiheen ja kirjoitan siitä blogipostauksen viestinnän näkökulmasta harjoitteluni aikana.

Mukavaa joulun aikaa toivottaen,
Viestintäharkkari Marjo

Kysy lisää

Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja 

Kanadan menestyksekkäästä maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa pistesysteemi nousee usein keskiöön. Se on kuitenkin vain osa Kanadan maahanmuuttosysteemin työkalupakkia, eikä se toimisi ilman vastaanottavaa yhteiskuntaa. Kanadan onnistumisen avain onkin yhteiskunta, johon maahanmuuttaneen on mahdollista solahtaa omana itsenään, ja tuntea kuuluvuutta.

Lue lisää Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja 

Mihin Tampere on menossa?

Tampereen kaupunki laati keväällä 2025 yhdeksän muutosaluekorttia kaupungin tulevaisuuden kannalta keskeisistä, systeemisiä ratkaisuja vaativista muutosalueista. Tampereen muutosilmiöt heijastelevat kansallisia ja globaaleja ilmiöitä, mutta painottuvat kaupungin väestön, elinkeinorakenteen ja sijainnin myötä omaleimaisella tavalla. MDI oli mukana tukemassa muutosaluekorttien laadintaa.

Lue lisää Mihin Tampere on menossa?
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.