Etusivu Selvitys elokuvatuotantoihin kohdistuvien julkisten tukien vaikutuksista Selvitys elokuvatuotantoihin kohdistuvien julkisten tukien vaikutuksista Toteutusaika: 1.10.2025 –31.1.2026 Tutkimukset ja selvitykset Suomen elokuvasäätiön tehtävänä on tukea ja edistää suomalaista elokuva-alaa. Elokuvasäätiö myöntää tukea elokuvien ammattimaiseen tuotantoon sekä niiden esittämiseen ja levittämiseen erilaisissa jakelukanavissa. Säätiö vastaa keskeisesti myös suomalaisen elokuvan kulttuuriviennistä ja jakaa tukea elokuvien kansainvälisen toimintaan. Suomen elokuvasäätiö on itsenäinen säätiö, joka kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan toimialan ohjaukseen. MDI toteuttaa vuosina 2025 ja 2026 selvityksen, jonka tarkoituksena on selvittää kotimaiseen elokuvatuotantoon ja riippumattomaan televisiotuotantoon Suomen elokuvasäätiön kautta suunnattujen tukien tehokkuutta ja vaikutuksia ja samalla täsmentää kuvaa elokuva-alan taloudesta ja tilanteesta Suomessa. Työssä arvioidaan elokuvatuotantoon kohdentuvien Suomen elokuvasäätiön myöntämien julkisten tukien vaikutuksia yksittäisten avunsaajien eli tuotantoyhtiöiden näkökulmasta. Erityinen painopiste tarkastelussa on yritysten kansainvälisyydessä ja kansainvälisen toiminnan tulonmuodostuksessa. Koska tukijärjestelmän tavoitteena on edistää korkeatasoista, monipuolista ja omaperäistä ammattimaisesti toteutettua suomalaista elokuvatuotantoa, tutkimuksessa arvioidaan tuotantoyhtiöille suunnattujen tukien vaikutusta myös laajemmin elokuvatuotantoalan kehittymiselle. Selvitys toteutetaan Suomen elokuvasäätiön ja opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta. MDI toteutti aiemman vastaavan selvityksen vuonna 2018. Asiasanat Elinkeinot Kulttuuri Vaikuttavuus Yritykset
Raahen strategiasparraus Elinvoima Kaupungit Tulevaisuustyö Toteutusaika: 1.3. –29.4.2022 Tutustu referenssiin Raahen strategiasparraus
Helsingin seudun kauppakamari, visio- ja tiekarttatyö Tulevaisuustyö Toteutusaika: 15.1. –30.4.2022 Tutustu referenssiin Helsingin seudun kauppakamari, visio- ja tiekarttatyö
Vantaan kaupunki, kasvupalveluiden konsultointipalveluiden puitesopimus Toteutusaika: 1.1.2022 –31.12.2023 Tutustu referenssiin Vantaan kaupunki, kasvupalveluiden konsultointipalveluiden puitesopimus
Osake-toiminnan selvitys- ja arviointityö Hallinto Koulutuspolitiikka Osaaminen Toteutusaika: 15.12.2021 –31.3.2022 Tutustu referenssiin Osake-toiminnan selvitys- ja arviointityö