R-K-S: Miten kaupungit yhteensovittavat kestävyys- ja kasvutavoitteitaan? 

Tiivis kaupunkirakenne ja keskittynyt rakentaminen toisaalta tukevat kaupunkien päästövähennystavoitteita, kun liikkumisen tarve vähenee. Toisaalta rakentaminen itsessään tuottaa massiivisesti ilmastopäästöjä ja metsäalueille kohdistuessaan vähentää hiilinieluja. Kasvavan väestön myötä myös energian, tavaroiden ja palveluiden kulutus ja sitä kautta päästöt kasvavat.  

Tuorein haastaja kaupunkien kasvulle on niiden luontokadon torjuntaa koskevat tavoitteet. Onko kaupunkia mahdollista rakentaa ilman, että luonto- ja virkistysarvoiltaan arvokas lähiluonto hupenee ja pirstaloituu? 

Näistä aiheista käytiin keskustelua tammikuun R-K-S –tilaisuudessa. Aihetta alustivat Aalto-yliopiston professori Anssi Joutsiniemi, Helsingin kaupungin erityisasiantuntija Alpo Tani sekä Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Mikko Vesterinen.  

Anssi Joutsiniemi

Professori, Aalto yliopisto

Tiivistyvät kaupungit kasvupaineissa 

Kaupunkien kasvu ja kasvun eriytyminen ovat 1960-luvulta alkaen tuoneet mukanaan seutuistumisen. Taustalla on vaikuttanut voimakkaasti suunnitteluperiaatteet, joissa esimerkiksi Helsingin kantakaupunkia on suojeltu liikenteen kasvulta. Kasvu on ohjautunut lähiöihin ja seutuistanut kaupunkirakennetta sekä tuonut samalla valtavan paljon rakennuspinta-alaa laajoille alueille. Samalla rakentamisen ääripäät ovat voimistuneet pientalojen ja jättiläistalojen väliseksi vedoksi, ja lähiöajan virheiden korjaamiseen käytetty tieto puuttuu, mikä näkyy välimuotorakentamisen, kuten townhousien puuttumisena. 

Helsingin seudulla on vain vähän jäljellä tiivistä ja käveltävää kaupunkirakennetta.  Sitä on esimerkiksi joukkoliikenteen solmukohtien ympärillä tiivistetty kortteleittain, mutta laatu on jäänyt vajavaiseksi. Onkin syntynyt tiiviitä kortteleita väljään kaupunkitilaan. Pohdittavaa olisi siinä, miten rakentamisen laatu ja rakentamisen määrä suhteutuvat toisiinsa.  

Laadukkaat ja hyvin suunnitellut esikaupunkialueet voivat tukea kestävyys- ja kasvutavoitteiden yhteensovittamista. Tässä yhteydessä etäisyyksillä ja matkustettavalla matkalla on merkittävä rooli. Yhden kilometrin päivittäinen kauppamatka autolla vastaa Helsingistä kerran puolessa vuodessa autolla tehtävää matkaa Tampereelle. Matkustetulla matkalla on suuri merkitys ja laskukaavoissa matka on armoton nimittäjä, mikä tekee sen, että päästöjen suhteen sähköautokin voi olla suhteellisen ympäristöystävällinen ratkaisu. Kestävälle ja kasvavalle kaupunkiympäristölle onkin siksi esitettävä kysymys: mikä pitäisi olla suunnittelun logiikkaa esikaupunkialueilla?

Alpo Tani

Erityisasiantuntija, Helsingin kaupunki

Ilmastotavoitteet ja kestävä kaupunki  

Ilmastopäästöt ovat globaalisti yhä reippaasti yli kestävän tason ja Pariisin ilmastokokouksessa sovittuun 1,5 asteen tavoitteeseen pääseminen edellyttää radikaaleja päästövähennyksiä tulevina vuosina. Ilmastotyön edelläkävijäkaupungiksi niin kansallisesti kuin kansainvälisesti profiloitunut Helsinki päätti vuonna 2021 kiristää hiilineutraaliustavoitettaan vuodesta 2035 vuoteen 2030. Myös tämän tavoitteen saavuttamiseksi on vielä matkaa.  

Kaupungin tiivistämisellä voidaan tukea asukaskohtaisten päästöjen vähentämistä, sillä tiiviissä kaupungissa etäisyydet ovat lyhyitä, palvelut lähellä ja julkinen liikenne tehokkaasti järjestettävissä. Asukkaiden liikkumisesta aiheutuvat päästöt ovat tutkitusti matalampia tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa ja kantakaupunkialueilla.  

Kaupungin kasvu ei kuitenkaan yksiselitteisesti tue kokonaispäästöjen vähentämistä. Rinnalle tarvitaan muita päättäväisiä toimia. Kaavahankkeen ilmastovaikutusten arviointi osoittaa, että itse rakentamisen aikaiset päästöt kattavat merkittävän osan alueen elinkaaren aikaisista päästöistä. Niitä voidaan vähentää suosimalla vähähiilisiä rakentamistapoja, kuten puurakentamista.  

Kaupunkisuunnittelun päästövähennysodotuksia voidaan kuvata kehityskaarena perinteisestä tiiviin kaupunkirakenteen ja joukkoliikenteen mallista aina hiilibudjettiajatteluun, jossa kaupunki tunnistaa roolinsa yksityisten kulutuksen ilmastopäästöjen pienentämisessä.  

Jokainen kaupunkisuunnitteluratkaisu on ilmastoratkaisu. Ilmastonmuutoksen hillintä, luontokadon torjunta sekä uusiutumattomien luonnonvarojen kohtuullinen kulutus asettavat reunaehdot kestävyystavoitteet huomioivalle kaupunkisuunnittelulle.  

Mikko Vesterinen

Väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto

Luontokonfliktit Helsingin yleiskaavassa  

Helsingin vuoden 2016 yleiskaavan yleisenä tavoitteena oli vastata Helsingin väestönkasvuun niin sosiaalisesti kuin ekologisesti kestävästi. Yleiskaavassa päädyttiin tiivistämään kaupunkirakennetta, joka mahdollistaa raideliikenteen kehittämisen, asuntotuotannon lisäämisen ekologisesti, asuinalueiden segregaation ehkäisemisen, viherverkostojen yhtenäisyyden säilyttämisen ja kaupunkitilan tuottavuuden kasvattamisen. 

Vaikka kestävyystavoitteet ohjasivat yleiskaavan laadintaa, kaupungin kasvun ja lähiluonnon suojelusta on syntynyt läpileikkaava jännite Helsingin kaupunkisuunnittelussa. Lautakunnassa tehdyistä muutosesityksistä peräti 65 prosenttia koski lähiluontokohteiden suojelemista. Esimerkiksi Malmin lentokentän ja Keskuspuiston kaavoitusta koskevissa kysymyksissä näkyi selkeästi lähiluontoalueiden viher- ja virkistysarvojen sekä kaupunkirakenteen tiivistämisen välinen vastakkainasettelu.  

Lähiluontokohteisiin liittyvät konfliktit ovat saaneet vauhtia niiden ympärille syntyneistä kansalaisliikkeistä muun muassa Kivinokassa, Meri-Rastilassa, Lauttasaaressa ja Vartiosaaressa. Konfliktit nostavat esiin kaupungin ja asukkaiden erilaiset näkemykset kestävästä kaupungista. Siinä missä kansalaisliikkeet korostavat lähiluontoa sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta hyvinvoinnin ja viihtyisyyden lähteinä, yleiskaavan ratkaisut korostavat taloudellista kestävyyttä ja kasvua mahdollistaen kohtuuhintaisen ja monimuotoisen asumisen lähellä liikenneyhteyksiä.  

Kaupungin luontokonfliktit nostavat esille kysymyksen kaupunkilaisten mahdollisuuksista ja edellytyksistä osallistua kaupunkisuunnitteluun. Helsingin kaupunkisuunnittelua vaivaa demokratiavaje, jossa kaupunkilaisten toiveet kaupungin kehittämisestä eivät välity toteutuneeseen suunnitelmaan.  Integroimalla kaupunkilaiset vahvemmin osaksi kaavoitusprosesseja ja purkamalla asiantuntijavaltaa, voitaisiin konflikteja ennaltaehkäistä ja kaupunkilaisten luottamusta kaavoitusprosessiin sekä suunnittelun legitimiteettiä vahvistaa.  

Kuvat: Anssi Kumpula, MDI