Etusivu Ajankohtaista Blogi Midiläisten vuosi 2023 kuvina Midiläisten vuosi 2023 kuvina 13.12.2023 Mitä midiläisten kulunut vuosi on pitänyt sisällään? Poimimme vuoden varrelta arvokkaimmat kohtaamiset ja merkityksellisimmät hetket kuvien muodossa. Jokaista tähtihetkeä emme ennättäneet ikuistaa, mutta nekin säilyvät sydämissämme. MDI part of FCG Vuoden 2023 alusta lähtien MDI on ollut osa Finnish Consulting Group FCG:tä. Joulukuussa 2022 pääsimme esittäytymään uusille FCG-kollegoille. Tammikuussa 2023 järjestettiin FCG:n Vuoden startti -tapahtuma, jossa pääsimme tutustumaan laajemmin koko konserniin. MDI Akatemia Tänä syksynä järjestimme jälleen kerran legendaarisen MDI Akatemian ja seuraava Akatemia on jo aivan nurkan takana. Lisää tietoa kevään 2024 MDI Akatemiasta löydät täältä. Syksyllä MDI Akatemian opintomatka suuntautua Tampereen Hiedanrantaan. Väestöennuste ja Kuntamarkkinat Yksi MDI:n vuoden kohokohdista on jo pitkään ollut Väestöennusteen julkaisu. Niin oli tänäkin vuonna. Syyskuussa julkaisimme vuoden 2023 ennusteen Kuntamarkkinoiden yhteydessä. Vuoden 2023 ennusteesta voit lukea lisää täältä. Väestöennusteen laatinut asiantuntijamme Rasmus Aro esittelee Väestöennusteen tuloksia. Kuntamarkkinoilla FCG:n ja MDI:n yhteisellä ständillä kävi kova kuhina. Huvittelu Projektityöt, työpajat, raporttien kirjoittaminen, esitysten laadinta ja palaverit ovat aika ajoin saaneet väistyä virkistäytymisen tieltä. Olemme päässeet viettämään ikimuistoisia hetkiä yhdessä. Tammikuussa Vuoden startti -tapahtuman illanvietossa Triplassa. Elokuussa kehittämispäivillä Eerikkilän urheiluopistolla. Joulukuussa pikkujouluja edeltäneessä sulkkisturnauksessa. Varsinaisissa pikkujouluissa Käpylän toimistolla. Helmiä Uuden vastaanottamista ja entisen hyvästelyä. Kohtaamisia, keskusteluja ja kehittämistä. Oivalluksia ja onnistumisia. Kuluneesta vuodesta haluamme kiittää erityisesti kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme, yhdessä teidän kanssanne olemme olleet luomassa paremmin kehittyvää Suomea! Midiläisten kuuluisa AMT (Amazing and Magic Touch) -viitta kiersi ahkerasti. Kaikki tämän jutun kuvat on ottanut lahjakas valokuvaajamme ja graafikkomme Anssi Kumpula. Kiitos siis Anssi, että nämäkin ainutlaatuiset hetket on ikuistettu! Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Tulevaisuuden suomalaisuus on yhä moninaisempi Blogi 9.9.2025 Suomen maahanmuuttopolitiikan historia on lyhyt. Työperusteista maahanmuuttoa on edistetty aktiivisesti vasta viimeisen kymmenen vuoden ajan. Suomalaisuus on muuttunut ja tulee yhä muuttumaan moninaisemmaksi. Moninaisen suomalaisuuden ymmärtäminen edellyttää rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. Lue lisää Tulevaisuuden suomalaisuus on yhä moninaisempi
Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja Blogi 27.6.2025 Laura Koivisto-Khazaal Kanadan menestyksekkäästä maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa pistesysteemi nousee usein keskiöön. Se on kuitenkin vain osa Kanadan maahanmuuttosysteemin työkalupakkia, eikä se toimisi ilman vastaanottavaa yhteiskuntaa. Kanadan onnistumisen avain onkin yhteiskunta, johon maahanmuuttaneen on mahdollista solahtaa omana itsenään, ja tuntea kuuluvuutta. Lue lisää Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja
Mihin Tampere on menossa? Blogi 11.6.2025 Kirsi Siltanen Tampereen kaupunki laati keväällä 2025 yhdeksän muutosaluekorttia kaupungin tulevaisuuden kannalta keskeisistä, systeemisiä ratkaisuja vaativista muutosalueista. Tampereen muutosilmiöt heijastelevat kansallisia ja globaaleja ilmiöitä, mutta painottuvat kaupungin väestön, elinkeinorakenteen ja sijainnin myötä omaleimaisella tavalla. MDI oli mukana tukemassa muutosaluekorttien laadintaa. Lue lisää Mihin Tampere on menossa?