Vieraskynä: Paikallista asiantuntemusta ja kulttuuriympäristötietoisuutta aluekehittämiseen

Aikamme trendejä ovat paikallisuuden korostaminen ja uusi arvostus sekä asukaslähtöinen kaupunginosien ja kylien kehittäminen yhdistysten voimin. Toisaalta ne ovat aina olleet olemassa eivätkä täysin uutta, mutta nyt ne ovat näkyvämmin esillä. Näkyvyyttä on lisännyt esimerkiksi sosiaalinen media.

Kolmannen sektorin toiminta ja vapaaehtoistyö ovat monilla toimialoilla, niin kaupungeissa kuin maaseudulla, merkittävässä roolissa. Aluekehittämisessä kolmannen sektorin rooli on kuitenkin vielä alikehittynyt ja sen resurssit aliarvostettuja. Sieltä voisi saada lisää kotiseutuunsa sitoutuneiden aktiivisten toimijoiden paikallista asiantuntemusta kehittämistyöhön.

Suomen Kotiseutuliitto on nostanut tämän esiin keskustelussa maakuntauudistuksesta (Suomen Kotiseutuliiton vuosikokouksen julkilausuma 2016). Käynnissä oleva maakuntahallinnon uudistus tarjoaa hyvän mahdollisuuden ottaa alueellisiin identiteetteihin ja kotiseutuun sitoutumiseen liittyvät voimavaratekijät uudelleen maakunnallisen kehittämistyön keskiöön. Maakunnille tulee tehtäviensä mukaan jälleen vastuuta maakunnallisen identiteetin ja kulttuurin edistämisestä. Käytännössä tähän vastuualueeseen kuuluvina maakunnallisina tehtävinä hallitus on kirjannut kulttuuriympäristön hoidon sekä maakunnallisen identiteetin, kulttuurin, hyvinvoinnin ja liikunnan edistämisen.

Hallituksen kirjauksissa tunnistetaan ja tunnustetaan myös alueellisen kulttuuriperintötyön ja kansalaistoiminnan merkitys aluekehittämisessä. Maakuntahallintojen olisikin hyvä käynnistää yhdessä alueidensa kuntien ja muiden toimijoiden kanssa pitkäjänteistä kehittämistyötä, jossa paikalliset ja alueelliset toimijat voivat osallistua maakuntiensa elinvoiman vahvistamiseen. Kiinnostusta ja halua tähän kyllä löytyy.

Esimerkiksi Kainuun liiton aluekehitysasiantuntija Helena Aaltonen (Kotiseutu 2013, s. 85–87) on todennut: ”Aluekehittäjän kokemuksellani voin sanoa, että kotikunta- ja kotiseututunteen valtaamat ihmiset ovat yleisesti toimijoina aluekehitystyössä”. Aluekehittämisellä halutaan parantaa asukkaiden elämisen ja hyvinvoinnin edellytyksiä sekä yritysten ja organisaatioiden toimintamahdollisuuksia. Kyse on esimerkiksi olemassa olevien vahvuuksien hyödyntämisestä.

Erityisen vilkasta, volyymiltään merkittävää, asiantuntevaa ja verkottunutta kolmannen sektorin vapaaehtoistyötä tehdään kulttuuriympäristöjen hyväksi. Kulttuuriympäristöön kuuluvat rakennettu ympäristö, kulttuurimaisemat ja niihin liittyvät tarinat, historia sekä kaikki muu aineeton kulttuuriperintö. Hoidettu kulttuuriympäristö tukee viihtyvyyttä, uusien elinkeinojen syntymistä, vanhojen elinkeinojen kehittymistä sekä alueiden omiin vahvuuksiin perustuvaa kehittämistä, esimerkiksi matkailua. Nimenomaan tähän paikalliseen asiantuntemukseen löytyy runsaasti osaajia kolmannen sektorin toimijoista. Väittäisin kuitenkin, että tällä hetkellä tämän sektorin merkitys ja resurssit ovat väärinkäsitettyjä, aliarvostettuja ja aivan liian vähän hyödynnettyjä.

Tuoreessa Kotiseutuliiton valtakunnallisessa selvityksessä (Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä 2017) kävi ilmi, että kolmas sektori on hyvin laajasti mukana kulttuuriympäristötyössä. Kotiseutuyhdistysten, kyläyhdistysten ja kaupunginosayhdistysten lisäksi mukana on esimerkiksi asukasyhdistyksiä, luonnonsuojeluyhdistyksiä, nuorisojärjestöjä, urheiluseuroja, partiolaisia, Lionseja, leader-ryhmiä ja kulttuuriyhdistyksiä. Kulttuuriympäristötoimijat ovat yleensä aktiivisia monella muullakin sektorilla. Heillä on hyvä koulutus ja asiantuntemus. Monet ovat eläkkeellä saman alan ammatista ja ammentavat nyt osaamisestaan vapaaehtoistyöhön. He ovat aktiivisia kansalaisia, jotka haluavat panostaa aikaansa merkityksellisiin asioihin. Heidän vahvuuksiaan ovat lisäksi hyvät viestintätaidot ja verkostot.

Jos potentiaalisella yhteistyökumppanilla on tällaisia vahvuuksia, eikö olekin houkuttelevaa tehdä yhteistyötä? Kolmas sektori näkee toiminnan vaikeimmaksi haasteeksi kuitenkin yhteistyön viranomaisten ja päättäjien kanssa. Yksi suurimpia väärinkäsityksiä kolmannen sektorin ja julkisen sektorin välillä voi olla käsitys, että kulttuuriympäristön vaalijat haluavat pelkästään suojella alueita käytöltä. Tämä ei tekemämme selvityksen mukaan pidä paikkaansa. Näin sen kiteyttivät vastaajat: ”Kulttuuriympäristön vaaliminen ei tarkoita sitä, että alueella ei saa toimia tai muuttaa mitään” ja ”Jotta ympäristömme ominaispiirteitä ymmärrettäisiin esim. maankäytössä vaalia, pyrimme lisäämään tietoisuutta ja ymmärrystä kulttuuriympäristömme arvoista, joista alue voi jopa taloudellisesti hyötyä matkailun, pienyrittäjyyden ja hyvinvoinnin kautta”.

Haluan olla toiveikas. Hallinnon uudistaminen voi mahdollistaa aivan uudella tavalla kolmannen sektorin asiantuntemuksen ja resurssien hyödyntämisen aluekehittämisessä. Luodaan siihen sopivia nykyistä parempia osallistamisen malleja. Tunnistetaan kolmannen sektorin asiantuntemus ja vahvuudet.

Riitta Vanhatalo
FT, Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja

Lähteet

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokouksen julkilausuma 5.8.2016
http://kotiseutuliitto.fi/node/2883

Kotiseutu 2013
https://issuu.com/kotiseutuliitto/docs/kotiseutu_2013_net

Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä. Valtakunnallisen selvitys 2017
https://issuu.com/kotiseutuliitto/docs/kansalaisyhteiskunta-kulttuuriympar