Työkokeilu on toimiva ja kustannustehokas palvelu, jota tarvitaan jatkossakin

Toteutimme työ- ja elinkeinoministeriölle tutkimuksen työkokeilusta TE-toimiston palveluna, jossa selvitimme asiakkaiden, työkokeilupaikkojen ja TE-toimiston asiantuntijoiden kokemuksia työkokeilusta. Tutkimuksen mukaan työkokeilun taloudelliset hyödyt ovat kustannuksia suuremmat – työkokeilun havaittiin edistävän sekä työllistymistä että opintoihin ohjautumista, ja se oli osallistuneille pääsääntöisesti myönteinen kokemus. Vaikeammissa tilanteissa oleville henkilöille myönteisiä vaikutuksia ei kuitenkaan havaittu.

Jatkossa työkokeilua tulee kehittää esimerkiksi yhdistäen se tiiviimmin muihin palveluihin, opiskeluun ja kielitaidon kehittämiseen. Digitalisaation mahdollisuudet prosessin sähköistämisessä on hyödynnettävä ja valvontaa tulee lisätä väärinkäytösten ehkäisemiseksi. Jatkossa on huomioitava, että työkokeilijan lisäksi työkokeilun järjestäjäkin voi tarvita tukea.

Tutkimuksen osana selvitettiin myös rekrytointikokeilua, jonka vaikutukset olivat myös myönteisiä. Isolla osalla osallistuneista se johti työllistymiseen.

Lisätietoja löydät TEMin tiedotteesta.

Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 

Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin.

Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.