Suunnitelmat keskustojen palvelujen ja viihtyisyyden kehittämiseen

Neljä Ylä-Savon kuntaa (Iisalmi, Lapinlahti, Sonkajärvi ja Vieremä) haluaa vahvistaa veto- ja elinvoimaansa kehittämällä kuntakeskustoja. Keväällä 2017 kunnat ovat omana työnään toteuttaneet asukkaita, yrityksiä ja sidosryhmiä osallistaneet kyselyt, joiden kautta kerättiin ajatuksia ja ideoita keskusta-alueiden kehittämiseksi neljässä kunnassa. MDI toteuttaa kunnille intensiivisen prosessin, jonka tuloksena laaditaan jokaiselle kunnalle keskustan kehittämissuunnitelmat keskittyen keskustan palveluihin ja viihtyisyyteen. Työpöytätyön lisäksi prosessissa toteutetaan päivän mittainen keskustahackathon, jonka aikana suunnitelmien sisällöt muotoillaan yhdessä kuntien ja sidosryhmien edustajien kanssa. Työ valmistuu vuoden 2017 loppuun mennessä.

Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

MDI toteutti marras-joulukuussa 2023 jo yhdeksättä kertaa valtakunnallisen kuntakyselynsä, tällä kertaa lisänimellä Kuinka kuntasi sykkii? Kyselyllä kerätään Manner-Suomen kuntien luottamushenkilöiden ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä kuntien ajankohtaiseen tilannekuvaan ja kehitysnäkymiin liittyen.

Lue lisää Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen  

MDI ja Uusi Kaupunki -kollektiivi toteuttivat Tampereen Kaukajärven ja Annalan kaupunginosaohjelmaa palvelevan visiotyön, jossa kirkastettiin alueen vahvuudet, ominaispiirteet ja kehittämistarpeet. Kaupunginosavisio ”Elämää kuin pikkukaupungissa” luo näkymää Kaukajärven ja Annalan toivotusta kehityssuunnasta sekä tulevista konkreettisista toimenpiteistä.

Lue lisää Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen