Etusivu Ajankohtaista Uutiset Satakunnan alue-ennakoinnin uudistaminen Satakunnan alue-ennakoinnin uudistaminen 4.12.2015 Satakuntaliiton aluekehittämisen yksi osa-alue on alue-ennakointi, joka on väline tulevaisuuteen suuntautuvan suunnittelun ja päätöksenteon tueksi. Satakunnassa alueellista ennakointia hyödynnetään mm. maakuntasuunnitelman, maakuntaohjelman ja maakuntakaavan laadinnassa sekä ajantasaisen alueellisen kehityskuvan seurannassa. Satakuntaliitto koordinoi maakunnallista alue-ennakoinnin yhteistyötä. Tavoitteena on maa- kunnallisen yhteistyön vahvistaminen sekä pysyvän ennakointiverkoston kokoaminen. MDI tukee Satakuntaliittoa alue-ennakoinnin toimintamallin uudistamisessa toimintaympäristön ennakoinnin ja seurannan osalta. Työ pitää sisällään mm. alueellisten ennakointisolujen toiminnan pilotoinnin ja ennakoinnin vuosikellon täsmentämisen. Työ valmistuu kesäkuussa 2016. Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa
Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä Uutiset 14.5.2025 Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin. Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä
MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa Uutiset 21.3.2025 Kainuun ensimmäinen maakunnallinen liikkumisohjelma on valmistunut. Kainuun Liikkumislupaus 2030 -nimeä kantavan ohjelman tarkoituksena on lisätä liikettä sekä Kainuun tunnettuutta liikunta- ja urheilumaakuntana. Liikkumisen edistäminen on investointi alueen asukkaiden hyvinvointiin ja alueen vetovoimaan. Lue lisää MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa