Etusivu Oulun kulttuuristrategia Oulun kulttuuristrategia Toteutusaika: 1.10.2018 –31.5.2019 Strategiat ja ohjelmat Oulun kaupunki haki Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2026. Hanke oli pitkäkestoinen kulttuuriin perustuva kaupunkikehittämisen hanke, jonka tavoitteena oli parantaa ihmisten elämänlaatua, lisätä Oulun seudun kansainvälistä kiinnostavuutta ja vahvistaa paikallista sekä eurooppalaista identiteettiä. MDI tuki Oulun kaupunkia kulttuuristrategian laadinnassa loppuvuoden 2018 ja kevään 2019 aikana. Kaupungin kulttuuristrategia liittyy kulttuuripääkaupunkihakuprosessiin osoittaen kaupungin pitkäjänteisen ja laaja-alaisen kulttuurin kehittämisen sekä kulttuuripääkaupunkistrategian teema-alueilla että laajemmin. Vaikka kulttuuripääkaupunki on ennen kaikkea kulttuurialoite, niin sillä voi olla myös merkittäviä yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia erityisesti silloin, kun se sisällytetään kyseessä olevan kaupungin kulttuurin pitkän aikavälin kehitysstrategiaan. Kulttuuripääkaupunkihakemuksen yksi kuudesta valintakriteeristä onkin panos pitkän aikavälin strategiaan, mikä osoittaa kulttuuristrategian merkitystä osana kulttuuripääkaupunkihakemusprosessia. Kulttuuristrategia asettaa kulttuuripääkaupunkivuoden osaksi koko kulttuuristrategian elinkaarta, joka jatkuu pidemmälle kuin kulttuuripääkaupunkivuosi 2026. Asiasanat Kaupungit
Raahen strategiasparraus Elinvoima Kaupungit Tulevaisuustyö Toteutusaika: 1.3. –29.4.2022 Tutustu referenssiin Raahen strategiasparraus
Helsingin seudun kauppakamari, visio- ja tiekarttatyö Tulevaisuustyö Toteutusaika: 15.1. –30.4.2022 Tutustu referenssiin Helsingin seudun kauppakamari, visio- ja tiekarttatyö
Vantaan kaupunki, kasvupalveluiden konsultointipalveluiden puitesopimus Toteutusaika: 1.1.2022 –31.12.2023 Tutustu referenssiin Vantaan kaupunki, kasvupalveluiden konsultointipalveluiden puitesopimus
Osake-toiminnan selvitys- ja arviointityö Hallinto Koulutuspolitiikka Osaaminen Toteutusaika: 15.12.2021 –31.3.2022 Tutustu referenssiin Osake-toiminnan selvitys- ja arviointityö