Etusivu Ajankohtaista Uutiset Onnittelut professori Jussi Jauhiaiselle menestyksestä Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen haussa Onnittelut professori Jussi Jauhiaiselle menestyksestä Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen haussa 11.5.2016 Suomen Akatemia on valinnut strategisen tutkimuksen haussa kolme hanketta Kaupungistuva yhteiskunta -teemaan, kukin arvoltaan 4 M€, toteutettavaksi tulevien 3–6 vuoden aikana. Yksi rahoituksen saaneista hankkeista on professori Jussi Jauhiaisen johtama URMI-projekti, joka keskittyy tutkimaan kaupungistumisen tulevaisuutta ja sen ajureita, kestävää kaupungistumista ja resurssitehokkuutta, kaupungistumisen vaikutuksia alueisiin sekä maahanmuuton vaikutuksia kaupungistumiseen erityisesti Suomen isoimmilla kaupunkiseuduilla. Viestintä ja vuorovaikutus eri sidosryhmien kanssa on laajaa ja osallistavaa sisältäen mm. isoja ennakointiseminaareja ja tutkimuksen teemoihin kohdistettuja yhteiskehittämisen työpajoja. Tutkimustuloksia kerrotaan ja välitetään päätöksentekijöille ja sidosryhmille taajaan ja sosiaalinen media on aktiivisesti käytössä vuorovaikutteisessa viestinnässä. URMIlle kutsutaan neuvonantajaraati (stakeholder board), jossa on osallistujia valtion, alueiden ja kaupunkien sekä yksityisen ja kolmannen sektorin sidosryhmistä. MDI on sitoutunut projektin toimenpiteisiin neuvonantajaraadin aktiivisena jäsenenä. Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa
Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä Uutiset 14.5.2025 Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin. Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä
MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa Uutiset 21.3.2025 Kainuun ensimmäinen maakunnallinen liikkumisohjelma on valmistunut. Kainuun Liikkumislupaus 2030 -nimeä kantavan ohjelman tarkoituksena on lisätä liikettä sekä Kainuun tunnettuutta liikunta- ja urheilumaakuntana. Liikkumisen edistäminen on investointi alueen asukkaiden hyvinvointiin ja alueen vetovoimaan. Lue lisää MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa