Nimitysuutisia: Minna Mayer johtavaksi asiantuntijaksi ja Janne Sinerma asiantuntijaksi

Iloksemme pääsemme kertomaan lisää henkilöstöuutisia. MDI:llä jo työskentelevä Minna Mayer on nimitetty johtavaksi asiantuntijaksi, ja asiantuntija Janne Sinerma liittyi joukkoomme marraskuun alussa. 

MDI:llä 3,5 vuotta työskennellyt Minna on ollut mukana erityisesti työllisyyteen, hyvinvointiin ja ympäristöasioihin liittyvissä projekteissa. Tämän lisäksi Minna on vastannut talon sisäisestä työhyvinvointitoiminnasta. 

“Jatkossa toivon, että pääsen syventymään vielä enemmän työelämäasioiden tutkimiseen ja kehittämiseen. Tällä saralla Suomessa on loputtomasti selvitettävää, ja nämä kysymykset ovat aina ajankohtaisia. Erityisesti nuoriin liittyvät työelämäkysymykset ovat lähellä sydäntäni. MDI:ssä työskentely on mahdollistanut oman ammattitaidon kehittämisen monipuolisesti. Ilolla jatkan töitä ja kehittymistä näiden teemojen parissa!”, kertoo Minna työtehtävistään. 

Työn ohella Minna on aloittanut nyt syksyllä Helsingin yliopiston mentorointiohjelman mentorina vuoden kestävässä ohjelmassa, jossa hän ohjaa neljää opiskelijaa heidän omilla urapoluillaan. 

Janne on yhteiskuntamaantieteilijä, jonka erityisinä kiinnostuksen kohteina ovat alueiden rakennemuutokset sekä paikallinen muutosjoustavuus. Aiemmin Janne on työskennellyt alue- ja kuntatutkimuksen sekä Leader-toiminnan parissa. Hänellä on myös vahvaa osaamista strategisen kehittämisen maailmasta.

“MDI:llä aloitettuani pääsinkin täydellä höyryllä vauhtiin usean eri hankkeen kanssa. Ensimmäisen työviikkoni kruunasi erittäin antoisa ja opettavainen innovaatioleiri Kainuun Vuolijoella”, toteaa Janne ensimmäisen työviikkonsa jälkeen. 

Tutustu myös muihin midiläisiin osoitteessa mdi.fi/me

 

MDI toteutti selvityksen liikuntaneuvontapalvelun kirjaamisen, lähettämisen ja seurannan käytännöistä 

MDI toteutti Jyväskylän ammattikorkeakoululle selvityksen, jossa muodostettiin ajantasainen kokonaiskuva liikuntaneuvonnan lähettämisen, kirjaamisen ja seurannan käytännöistä. Selvityksen mukaan liikuntaneuvonnan käytännöt vaihtelevat alueittain, ja palvelun kehittäminen edellyttää yhtenäisempiä toimintamalleja sekä parempaa tiedon hyödyntämistä.

Lue lisää MDI toteutti selvityksen liikuntaneuvontapalvelun kirjaamisen, lähettämisen ja seurannan käytännöistä 

Suomen tulevaisuuden tekijät haluaa uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa

Suomen väestö ikääntyy ja työikäisen väestön määrä vähenee. Ainoastaan maahanmuutto on ylläpitänyt Suomen työikäisen väestön kasvua, ja ilman maahanmuuttoa sekä vieraskielisten määrän kehitystä työikäisten määrien ennakoidaankin laskevan yli viidenneksellä vuoteen 2050 mennessä. Suomen tulevaisuuden tekijät -projektissa laaja kumppanijoukko etsii yhdessä ratkaisuja maahanmuuttopolitiikan uudistamiseen ja pitovoiman vahvistamiseen.

Lue lisää Suomen tulevaisuuden tekijät haluaa uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa

Miten keskuskaupungit ja kehyskunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä?  

Julkaisimme helmikuun alussa päivitetyn EVP-indeksin. Sen tavoitteena on tarkastella kokonaisvaltaisesti alueiden elinvoimaa sekä veto- ja pitovoimaa. Tänä vuonna tarkastelimme tarkemmin alueita, jotka ovat parantaneet sijoitustaan EVP-indeksillä 2020-luvulla. Keskuskaupungeista Kajaani ja kehyskunnista Vesilahti ovat sijoitustaan parantaneiden joukossa. Kuntien edustajat kertoivat meille, mitä hyvän kehityksen taustalla on ja millaisia toimia kehityksen eteen on tehty.

Lue lisää Miten keskuskaupungit ja kehyskunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä?  
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.