Miten kunnallasi menee? Tarkista tilanne päivitetystä tietopalvelustamme

Olemme päivittäneet kuntien aluekehityksestä kertovan vuorovaikutteisen tietopalvelumme. Maksuton palvelu on tarkoitettu kuntien aluekehittämisen ja tietoperustaisen johtamisen tueksi.

Kuvituskuva MDI:n aluekehityksen tietopalvelusta

Kuntien aluekehityksestä kertova vuorovaikutteinen tietopalvelu on nyt päivitetty tuoreimmilla tilastoilla. Tarkastelun kohteena ovat kunnan työllisyys, yritystoiminta, vetovoima, tulot, koulutusta ja hyvinvointia sekä muu elinvoimaa. Näistä teemoista on valittu yhteensä 17 indikaattoria, joiden kautta piirtyy kunnan aluekehityksen kokonaisindeksi. Tietopalvelussa voi valita kunnan ja tarkastella tilannekuvaa suhteessa Manner-Suomen kuntiin tai väestöltään saman kokoluokan kuntiin.

Manner-Suomen kunnista korkeimmat kokonaispisteet saivat Pirkkala, Sipoo, Lempäälä, Kauniainen, Kaarina, Espoo, Nurmijärvi, Lieto, Järvenpää ja Tuusula. Edelliseen vuoteen verrattuna kärkikymmeniköstä ovat pudonneet Helsinki, Vantaa ja Kirkkonummi ja Porvoo.

Päivitetyssä tilannekuvassa hyödynnetyt tilastotiedot ovat pääsääntöisesti vuosilta 2021 ja 2020, joten korona-ajan poikkeuksellinen aluekehitys näkyy tuloksissa.

Päivityksen yhteydessä uudistettiin tietopalvelun ulkoasua ja toiminnallisuutta. Jatkossa tietopalvelua tullaan päivittämään aina uusien tilastojen tullessa saataville.

Tutustu aluekehityksen laajaan tilannekuvaan

Kysy lisää