Miltä Suomi näyttää tänään? — Työikäisen väestön tuleva kehitys alueellisena haasteena

Suomen työikäinen väestö kasvoi 1860-luvun suurten nälkävuosien jälkeen lähes yhtäjaksoisesti 2010-luvulle asti. Työikäistä väestöä kasvatti ensin korkea syntyvyys, sitten laskenut kuolleisuus ja viimeisenä maahanmuutto. Suomi vaurastui etenkin 1950-luvun jälkeen, jolloin myös luotiin nykyisen Suomen valtiorakenteen moderni perusta. Samalla Suomeen luotiin laaja pohjoismainen universaali hyvinvointivaltio kattavalla sosiaalisella turvaverkolla. Yksi vaurastumisen takana vaikuttanut keskeinen tekijä oli alati kasvava työvoima. Jatkuva potentiaalisen työvoiman kasvu on tarjonnut työvoiman kasvavalle elinkeino- ja palvelutoiminnalle sekä ylläpitänyt Suomen julkisen talouden rahoituspohjaa.

2010-luvulla työikäisen väestön kasvu taittui dramaattisesti. Vuoden 2010 jälkeen työikäinen väestö on kasvanut ainoastaan vuonna 2021 poikkeuksellisen suuren maahanmuuton takia (kasvua 417 henkilöä eli 0,012 %). Vuosien 2010-2021 aikana työikäinen väestö väheni 135 000 henkilöllä. Ilman maahanmuuttoa työikäinen väestö olisi vähentynyt 340 000 henkilöllä eli 10 prosentilla. 2010-luku olikin heikon talouskasvun, kasvavan julkisen velan ja etenkin viime vuosina työvoimapulan aikaa. Voisi väittää Suomen kehityksen paradigman muuttuneen: julkistalouden kasvua ei enää mahdollista kasvava työvoima, mikä on ehkä jäänyt osin huomiotta päätöksenteossa.

Julkistalouden kasvua ei enää mahdollista kasvava työvoima.

Väestöennuste: työikäinen väestö taantuu hitaasti

MDI julkaisi syyskuun 2022 lopulla kansallisen kuntatason väestöennusteen vuosien 2022-2040 väestönkehityksestä. Tulevaa kehitystä mallinnettiin neljässä eri skenaariossa hieman erilaisin muuttoliikkeen olettamin. Uusi ennuste ei tarjoa Suomelle lisää työikäistä väestöä, mutta koko maan tasolla suurta romahdusta ei myöskään ole edessä. 2010-luvulla alkanut hidas taantuminen jatkuu: nykyisen tasoisen maahanmuuton jatkuessa työikäinen väestö vähenee noin 75 000 henkilöllä vuosien 2022-2040 aikana. Maahanmuuton merkitys on erittäin suuri: ilman ulkomailta tulevaa muuttovoittoa työikäinen väestö vähenisi noin 400 000 henkilöllä eli reilusti yli 10 prosentilla.

Työikäisen ja etenkin työllisen väestön väheneminen on haaste, joka jossain määrin uhkaa koko nykyisen Suomen valtiojärjestelmän rahoitusperustaa. Koko maan tasolla lääkkeet tähän haasteeseen ovat kuitenkin olemassa. Kasvava työllisyysaste ja lisääntyvä (työperäinen) maahanmuutto riittäisivät kääntämään taantuvan työllisen työvoiman kehityksen takaisin kasvu-uralle. Jos Suomen muuttovoitot ulkomailta kasvaisivat Ruotsin nykytasolle[1] vuoteen 2040 mennessä ja maahanmuuttajat saavuttaisivat koko väestön nykyisen työllisyysasteen, supistumisen sijaan työllinen väestö kasvaisi jo 100 000 henkilöllä vuosien 2021-2040 aikana.  Jos maahanmuuttajien työllisyysaste saataisiin koko maan keskitasolle, vastaisi tämä työikäisen väestön kasvu noin 3,6 prosenttiyksikön työllisyysasteen kasvua. Jos myös työllisyysastetta saataisiin nostettua vastaavalla 3,6 prosenttiyksiköllä, kasvaisi työllinen väestö jo reippaasti vuositasolla.

Työssäkäyntiä ja kansantalouden kehitystä ei kuitenkaan toteuteta koko maan tasolla vaan paikallisella tasolla. Työntekijät ja työpaikat eivät kohtaa Suomessa, vaan ne kohtaavat toisensa yksittäisissä kunnissa tai työssäkäyntialueilla. Työvoima ei myöskään liiku Suomessa kitkattomasti: esimerkiksi sosiaaliset syyt, kotitalouden muiden jäsenten työssäkäynti, omistusasuminen sekä lukuisat muut syyt sitovat henkilöitä asuinpaikkoihinsa. Yksinkertaistaen (ymmärrettävästi) harva työttömäksi jäänyt tai työtä tarvitseva on valmis muuttamaan toiselle puolelle maata täysin vieraaseen paikkaan työn perässä. Tämän takia työvoiman alueellinen kehitys on vähintään yhtä tärkeä tekijä kuin koko maan työvoiman kehitys.

Aluetasolla tuleva työikäisen väestön kehityksen kuva on koko maan kehitystä monimuotoisempi ja huomattavasti synkempi. 2010-luvulla vain joka kymmenennessä kunnassa työikäinen väestö kasvoi, 46 prosenttia Suomen kunnista menetti vuosien 2010-2021 aikaan yli viidenneksen työikäisestä väestöstään muuttotappioiden ja väestön ikääntymisen eläköitymisten seurauksena. Koko maan maltillisen työikäisen väestön supistumisen taustalla vaikutti voimakkaasti kasvava työikäinen väestö suurilla kaupunkiseuduilla ja voimakkaasti supistuva työikäinen väestö muussa maassa. Väestön voimakas supistuminen tarkoittaa työvoiman voimakasta supistumista, joka on syönyt aluetalouden ja elinkeinotoiminnan pohjaa suuressa osassa maata.

Työikäisen väestön voimakkaan supistumisen seurauksena suuressa osassa maata kärsitään työvoimapulasta.

Kun potentiaalinen työvoima on vuosi vuodelta pienentynyt, vahvassa talouden suhdanteessa kaikki alueen osaajat ovat jo työllistettyjä. Lähes kaikki kunnat hyödyntävät aiempaa suurempaa osaa työikäisestä väestöstä työvoimana: työllisyysaste laski vuosien 2010-2019 aikana vain viidessä kunnassa (309 kunnasta). Kehitys ei selity vain suhdannevaihteluilla, 88 prosentissa kuntia työllisyysaste oli vuonna 2019 korkeampi kuin ennen finanssikriisiä (vuonna 2007). Osassa kuntia lähestytään jo täystyöllisyyden rajaa ja kaikissa kunnissa työvoiman ”aktivointi” tarjoaa vuosi vuodelta vähemmän uutta työvoimaa. 

MDI:n uusi väestöennuste on työikäisen väestön osalta synkkä suurimassa osassa kuntia. Työikäinen väestö supistuu 88 prosentissa kuntia ja hieman vajaa puolet kunnista uhkaa menettää yli viidenneksen työikäisestä väestöstä. Työvoiman ja työikäisen väestön supistumisen taustasyyt kuitenkin muuttuvat. Työvoiman supistumista ei enää ratkaista muuttovirtoja patoamalla, sillä muuttovirrat eivät enää ole pääasiallinen supistumisen taustasyy tulevina vuosikymmeninä. Työikäistä väestöä supistavat muuttoliikkeen sijaan etenkin väestön ikärakenne: seuraavan 20 vuoden aikana eläkeikään siirtyvien ikäryhmät ovat huomattavasti suurempia kuin työikään siirtyvien ikäluokat. Demografisen paineen takia edes suuret muuttovoitot eivät riitä kasvattamaan työvoimaa suuressa osassa maata.

Työllisen väestön kehitys riippuu luonnollisesti työllisyysasteesta. Kartassa 1. on kuvattu, mikä kunkin kunnan työllisyysasteen tulisi olla, että työllisten määrä jäisi nykytasolle. Kuva on karu. Noin puolessa Suomen kuntia työllisyysasteen tulisi nousta yli 90 prosenttiin, jotta työllisten määrä vastaisi vuonna 2040 nykytasoa. Joka viidennessä kunnassa työllisyysasteen tulisi nousta yli 100 prosenttiin. Käytännössä yli 90 prosentin työllisyysasteet ovat mahdottomuuksia[2]. Kartta osoittaa, että ilman vahvistuvaa väestönkehitystä suuri osa kunnista menettää merkittävän osan työllisestä työvoimastaan tulevien vuosikymmenien aikana.

[1] Vuosien 2010-2021 tasolle (ilman vuotta 2016), suhteessa väkilukuun.

[2] Yli 80 prosentin työllisyysasteen saavuttaminenkin voi olla erittäin haastavaa suuressa osassa maata. Pelkästään työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuus on yli 10 prosenttia työikäisestä väestöstä osassa kuntia.

Sopeutumista ja täsmätoimia työllisen työvoiman pitämiseen

Ennusteen kuvaama kehitys johtaisi Suomen taloudellisen toiminnan keskittymiseen entistä vahvemmin alueille, joilla työikäinen väestö kasvaa (eli suurille kaupunkiseuduille), joilla maltillinen työperäisen maahanmuuton kasvu tai maltillinen työllisyysasteen nousu riittäisi tarjoamaan työllistä työvoimaa alueen tarpeisiin. Supistuvilla alueille työvoiman tarjonta saattaa muodostua entistä suuremmaksi pullonkaulaksi suurille investoinneille sekä paikallisten yritysten toiminnalle. Julkisella puolella esimerkiksi sote-sektorin työvoimapula ei ainakaan helpotu työikäisen väestön supistumisen seurauksena.

Oletettavasti paikallisia onnistuneita toimia tullaan tekemään ja poikkeuksia ennusteen kehityksestä tullaan näkemään yksittäisillä alueilla. Koko maan kehityksen kääntäminen vaatisi kuitenkin suuria muutoksia koko maan väestönkehityksen logiikkaan. Lisääntyvä maahanmuutto voi jossain määrin paikata supistuvaa työvoimaa, mutta haasteena on monien kuntien heikko pitovoima maahanmuuttajien ryhmässä: etenkin pienemmät kunnat menettävät hyvin suuren osan maahanmuuttajista maan sisäisessä muuttoliikkeessä suuremmille kaupungeille. Kuntien pitovoimaa täytyy siis myös kehittää.

Vaikka työvoiman aktivointi ei yksin ratkaise työvoiman supistumista suuressa osassa maata, työllisyysasteen kasvu ja työurien piteneminen loiventavat pudotusta. Sama oletettavasti koskee automatisaatiota ja työn tehostumista. On kuitenkin hyväksyttävä, että osissa maata ei ehkä olekaan mahdollista kääntää ja katkaista jatkunutta työikäisen väestön supistumista. Tärkeämmäksi toimeksi saattaakin muodostua älykäs sopeutuminen vallitsevaan toimintaympäristöön sekä osaajapulan täsmätoimet eri muodoissa. Lisäksi on tärkeä tunnistaa, että työvoiman supistumista ei pystytä kääntämään ympäri pelkästään yrityksillä ohjata maan sisäisiä muuttovirtoja, sillä työikäinen väestö uhkaa supistua myös koko maan tasolla. Työikäisen väestön kehityksen haastetta ei myöskään ratkaista yksin aluetasolla, vaan vaaditaan kansallisen tason vastauksia tulevaan demografiseen haasteeseen.

Ennakoituun kehitykseen voidaan vaikuttaa niin paikallisella, kuin kansallisella tasolla.

MDI:n väestöennusteen ei tarvitse toteutua yllä kuvatulla tavalla. Vuosi 2040 on samaan aikaan kaukana ja lähellä. Kaukana, sillä voimme vielä kääntää merkittävästi kehityksen suuntaa. Mutta kuitenkin niin lähellä, että toimia täytyisi tehdä nyt, eikä huomenna.