Miltä Kainuu näyttää nyt, entä tulevaisuudessa?

MDI toteuttaa Kainuun liitolle nykytilan analyysin ja auttaa liittoa kokoamaan tulevaisuuden skenaarioita. Tilastoanalyysin lisäksi työssä kartoitetaan luottamushenkilöiden, maakunnan henkilöstön, sidosryhmien ja kainuulaisten ihmisten näkemyksiä tulevan maakunnan arvoista, palveluista, vahvuuksista ja uhista. Tilastoanalyysin ja kyselyiden tuloksia tuuletetaan Kainuun kuntakierroksella, jonka jälkeen työ raportoidaan tilaajalle lokakuussa 2018.

Ratalinjauksilla on kauaskantoisia alueellisia vaikutuksia Kanta-Hämeen elinvoimaan, vetovoimaan ja pitovoimaan

Liikenneyhteyksillä ja –käytävillä sekä saavutettavuudella on vahva yhteys alue- ja väestönkehitykseen. Liikenteeseen liittyvät ratkaisut stimuloivat monin eri tavoin joko myönteisesti tai kielteisesti alue- ja väestönkehitykseen. Ratalinjauksilla on kauaskantoisia suoria ja epäsuoria alueellisia vaikutuksia Hämeenlinnan ja Riihimäen seutujen kehitykseen. MDI:n tekemän selvityksen perusteella voidaan tehdä neljä kiteytettyä nostoa nykyiseen päärataan ja uuteen ”metsärataan” liittyvien vaihtoehtojen perusteella.

Lue lisää Ratalinjauksilla on kauaskantoisia alueellisia vaikutuksia Kanta-Hämeen elinvoimaan, vetovoimaan ja pitovoimaan

Puurakentamisen ohjelma on edistänyt puun käyttöä suomalaisessa rakentamisessa

Ympäristöministeriö julkaisi MDI:n toteuttaman arvioinnin Puurakentamisen ohjelman tähänastisista vaikutuksista ja toteutumisesta. Puurakentamisen edistäminen on pitkäjänteistä työtä. Arvioinnissa MDI esittää, että valtionhallinnon tulisi jatkaa edistämistyötä ja lisätä puurakentamista tukevia kannusteita ja velvoitteita.

Lue lisää Puurakentamisen ohjelma on edistänyt puun käyttöä suomalaisessa rakentamisessa