Etusivu Ajankohtaista Uutiset MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Kuva: Tapio Haaja / Unsplash. Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma käynnistyi vuonna 2017, ja sen tavoitteena on tarjota taide-elämyksiä kaikille kahdeksasluokkalaisille yhdenvertaisesti koko maassa. Ohjelman osallistujamäärä on vastannut ikäluokan kokoa ja kaikki kunnat ovat osallistuneet toimintaan. Toiminnan vuosikustannukset ovat vakiintuneet noin 6,5–7 miljoonaan euroon, joista suurin osa muodostuu matkakustannuksista. Keskimääräinen käyntikustannus on noin 49 euroa per oppilas. Ikäluokkien pienentyessä toiminnan kokonaiskustannukset laskevat nykyisellä mallilla, mutta vain osittain, sillä kuljetusten yksikköhinta kasvaa pienemmillä ryhmillä. Suomen kulttuurirahastolle ja Svenska kulturfondenille toteutetussa selvitystyössä laadittiin vaikutusmalli, jonka perusteella ohjelman vaikutusulottuvuuksia ovat nuorten taidekasvatus, demokratiakasvatus, kouluopetuksen kehitys, taidekentän uudistuminen sekä muut sidosryhmävaikutukset. Taidetestaaminen murroskohdassa Taidetestaajat-toiminnan tulevaisuutta jäsennettiin selvityksessä neljän kuvitteellisen toteutusmallin kautta. Koulutuksen ja kulttuurin yhdistämistä pidettiin tarpeellisena myös jatkossa: Taidetestaajat-toiminta sopii hyvin opetussuunnitelman tavoitteisiin ja vahvistaa poikkihallinnollista yhteistyötä. Ohjelman keskeinen piirre on, että se tarjoaa koko ikäluokalle yhdenvertaisen mahdollisuuden taidekokemuksiin. Se on nyt rahoituksellisesti murroskohdassa, ja sen tulevaisuus riippuu kestävän rahoitusratkaisun löytymisestä. Selvityksen keskeinen johtopäätös on, että ohjelman vaikutusten osoittaminen ja toiminnan laadun kehittäminen edellyttävät selkeää vaikutusmallia sekä sitä tukevia mittareita. Tämän ohella pitkittäistutkimus sekä seuranta, joka voidaan liittää osaksi olemassa olevia kyselyjä, kuten kouluterveyskyselyä, tarjoavat mahdollisuuden arvioida vaikutuksia luotettavasti. Lue lisää Selvitysraportin löydät tämän linkin takaa. kulttuuri selvitys taideala Kysy lisää Samuli Manu Asiantuntija YTM 050 356 3980 samuli.manu@mdi.fi Profiili: Linkedin Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI toteutti selvityksen liikuntaneuvontapalvelun kirjaamisen, lähettämisen ja seurannan käytännöistä Uutiset 31.3.2026 MDI toteutti Jyväskylän ammattikorkeakoululle selvityksen, jossa muodostettiin ajantasainen kokonaiskuva liikuntaneuvonnan lähettämisen, kirjaamisen ja seurannan käytännöistä. Selvityksen mukaan liikuntaneuvonnan käytännöt vaihtelevat alueittain, ja palvelun kehittäminen edellyttää yhtenäisempiä toimintamalleja sekä parempaa tiedon hyödyntämistä. Lue lisää MDI toteutti selvityksen liikuntaneuvontapalvelun kirjaamisen, lähettämisen ja seurannan käytännöistä
Suomen tulevaisuuden tekijät haluaa uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa Uutiset 18.3.2026 Suomen väestö ikääntyy ja työikäisen väestön määrä vähenee. Ainoastaan maahanmuutto on ylläpitänyt Suomen työikäisen väestön kasvua, ja ilman maahanmuuttoa sekä vieraskielisten määrän kehitystä työikäisten määrien ennakoidaankin laskevan yli viidenneksellä vuoteen 2050 mennessä. Suomen tulevaisuuden tekijät -projektissa laaja kumppanijoukko etsii yhdessä ratkaisuja maahanmuuttopolitiikan uudistamiseen ja pitovoiman vahvistamiseen. Lue lisää Suomen tulevaisuuden tekijät haluaa uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa
Miten keskuskaupungit ja kehyskunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä? Uutiset 11.3.2026 Julkaisimme helmikuun alussa päivitetyn EVP-indeksin. Sen tavoitteena on tarkastella kokonaisvaltaisesti alueiden elinvoimaa sekä veto- ja pitovoimaa. Tänä vuonna tarkastelimme tarkemmin alueita, jotka ovat parantaneet sijoitustaan EVP-indeksillä 2020-luvulla. Keskuskaupungeista Kajaani ja kehyskunnista Vesilahti ovat sijoitustaan parantaneiden joukossa. Kuntien edustajat kertoivat meille, mitä hyvän kehityksen taustalla on ja millaisia toimia kehityksen eteen on tehty. Lue lisää Miten keskuskaupungit ja kehyskunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä?