MDI kehittää pohjoismaisessa yhteistyössä sukupuoli- ja moninaisuusherkempiä työkaluja TKI-ohjelmien laadintaan

Pohjoismaat ovat kerta toisensa jälkeen sijoittuneet hyvin, kun mitataan maiden välisiä tasa arvoeroja sekä tutkimus- ja innovaatioympäristöjen laatua. Pinnan alla kuva on monisyisempi. Tasa-arvon ääneenlausutut ihanteet peittävät alleen sen tosiasian, että tavoitteista huolimatta TKI-kenttä on varsin sukupuolittunut.

Ryhmä ihmisiä työpajassa.

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopolitiikka, joissa teknologialla on merkittävä rooli, näyttäytyy usein harhaanjohtavasti sukupuolineutraalina. TKI on säilynyt pääosin miesvaltaisena alueena, vaikka nuorten naisten koulutustaso teknologiaintensiivisillä tutkimusalueilla lisääntyy koko ajan. Ne startup- ja pk-yritykset, joiden kärki on innovaatioiden luomisessa, ovat usein miesvetoisia. Teknologian alalle kouluttautuvat naiset sijoittuvat työmarkkinoilla useammin johtamisen sijasta kehitystehtäviin. Puhutaan pohjoismaisesta tasa-arvon innovaatioparadoksista: yleinen oletus tasa-arvosta jättää huomiotta tasa-arvon puutteen tietyissä teemoissa, kuten innovaatiorahoituksessa.

Myös monimuotoisuuden lisääminen TKI-kehittämisessä vaatii entistä parempaa huomiota. Viime vuosina on Suomessakin herätty siihen, että ainutlaatuinen innovaatioympäristömme ja jalot tasa-arvotavoitteet eivät yksin riitä. Voimme nousta innovaatioiden kärkeen vain, jos varmistamme monimuotoisten näkökulmien sisällyttämisen tutkimukseen ja innovointiin jo kehittämisvaiheessa. 

AGDA-hanke kiinnittää huomion innovaatioiden sukupuoliparadoksiin, erityisesti vihreään siirtymään liittyvän TKI-toiminnan alueella.

Elokuussa alkaneessa AGDA-hankkeessa tarkastelemme otosta TKI-rahoittajia sekä -rahoitusvälineitä Pohjoismaissa. Kysymme, voisiko osallistava ohjelmasuunnittelu tarjota uusia näkökulmia ja työkaluja innovaatioihin sekä niitä edistäviin politiikkavälineisiin. Pohjoismaisessa yhteistyöhankkeessa syvennetään TKI-ohjelmasuunnittelun tasa-arvoon ja moninaisuuteen liittyvää ymmärrystä sekä luodaan yhteinen alusta parempien käytäntöjen yhteisluomiselle. Tavoitteemme on osallisuuden, monimuotoisuuden ja sukupuolten tasa-arvon edistäminen läpi koko ohjelmasyklin: ohjelman ideoinnista suunnitteluun, muotoiluun ja varsinaiseen toteutukseen. 

Työmme koostuu kirjallisuuskatsauksesta, jonka osana käymme läpi olemassa olevia arviointi- ja seurantakehyksiä ja tasa-arvosuunnitelmia. Tarjoamme pohjoismaisten innovaatio- ja tutkimusrahoitusorganisaatioiden toimijoille, keskeisille sidosryhmille ja asiantuntijoille mahdollisuuden vuoropuheluun, yhteisluomiseen ja verkottumiseen. Tuloksena laaditaan osallistavan innovaation viitekehys tukemaan monimuotoisempaa ja tasa-arvoisempaa, moninaisuuden mahdollisuudet oivaltavaa, innovaatio-ohjelmointia.

Hanke toteutetaan elokuusta 2022 toukokuuhun 2023 ja sen rahoittajana toimii Pohjoismaiden tasa-arvorahasto (NIKK). MDI:n johtamassa hankkeessa on kumppaneita Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Islannista.

Lisätietoa

Pohjoismaiden tasa-arvorahaston sivut: Addressing the gender and diversity paradoxes in innovation – towards a more inclusive policy design (AGDA)

Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 

Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin.

Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.