Etusivu Ajankohtaista Uutiset Kulttuuriympäristöt voimavarana tulevissa maakunnissa Kulttuuriympäristöt voimavarana tulevissa maakunnissa 4.4.2017 Kulttuuriympäristöasioiden hoitoa koskeva toimintaympäristö tulee muuttumaan huomattavasti maakuntauudistuksen myötä. Nykyviranomaiset, jotka hoitavat kulttuuriympäristö ja –maisema-asioita ovat ELY-keskukset, maakuntien liitot, kunnat ja museoviranomaiset. Vuonna 2019 tämä toimijakenttä on varsin erinäköinen, kun ELY-keskukset ja maakuntien liitot lopettavat toimintansa. Ympäristöministeriö on tilannut MDI:ltä selvityksen, jonka lähtökohtana on tarkastella maakuntauudistuksen vaikutuksia kulttuuriympäristökentälle sekä vahvistaa Kulttuuriympäristöstrategian toimeenpanoa ja integrointia laajemmin mukaan aluekehitykseen. Selvitystyö jakaantuu kolmeen eri vaiheeseen. Ensimmäisessä työvaiheessa kartoitetaan maakunnittain maakuntauudistukseen liittyvä valmistelutilanne kulttuuriympäristöasioihin liittyen. Toisessa vaiheessa jalkaudutaan maakuntiin, eli viedään eteenpäin tunnistettuja hyviä toimintamalleja, jotta kulttuuriympäristöasioiden hoito huomioitaisiin parhaalla mahdollisella tavalla tulevissa maakunnissa. Samalla vastataan kysymykseen, miten valtakunnallinen Kulttuuriympäristöstrategia toimeenpannaan niin, että kulttuuriympäristöjen merkitys positiivisena voimavarana korostuu entisestään. Työn kolmannessa vaiheessa raportoidaan koko työn tulokset selvityksen loppuraportiksi. Työ valmistuu keväällä 2018. kulttuuriympäristö maakuntauudistus Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Etsimme tietopalveluiden erityisosaajaa Uutiset 15.10.2025 Oletko intohimoinen tietopalveluiden ammattilainen, joka näkee datan voiman kuntien kehittämisessä? Haemme nopealla aikataululla osaajaa vahvistamaan MDI:n tietopalveluita. Lue lisää Etsimme tietopalveluiden erityisosaajaa
Mitä edessä näkyy? 5+1 kysymystä suomalaisten kuntien ja alueiden tulevaisuudesta Uutiset 2.10.2025 Kuntaliitto, MDI ja Sitra laittoivat viimeaikaiset selvityksensä yhteen ja arvioivat Suomen kuntien ja alueiden nykytilaa sekä tulevaisuutta lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Lue lisää Mitä edessä näkyy? 5+1 kysymystä suomalaisten kuntien ja alueiden tulevaisuudesta
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa