Kaupunkipolitiikan tiekarttaa päivitetään

kpol_paivitys

Maaliskuussa 2015 valmistui ensimmäinen kaupunkipolitiikan tiekartta Onko maallamme malttia kaupungistua. Raportti toimi hallitusohjelmakeskustelujen taustamateriaalina. Kaupunkien rooli kasvun luojina ja elinvoiman vahvistamisessa on uudelleen jäsentymässä maakuntien muodostamisen myötä. Päivitystyön tuloksena syntyy raportti, joka sisältää parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon pohjautuvan kuvauksen Suomen kaupungistumisen näkymästä ja konkreettisen toimintaohjelman edessä olevan kaupunkirakentamisen edellyttämistä toimista Suomen keskeisimmillä kaupunkiseuduilla ja -vyöhykkeillä. Erityinen huomio kiinnitetään kaupunkien rooliin, uudistuvaan työnjakoon eri toimijoiden välillä ja tulevaisuuden infrainvestointien rahoitukseen. Toteutus perustuu jälleen klubimuotoiseen työskentelyyn kevään 2016 aikana. Työn tilaajia ovat Rakennusteollisuus, Rakennustietosäätiö, SAK, Rakennusliitto ja Hypo-pankki. Lisäksi työhön osallistuvat Espoon, Hämeenlinnan, Kuopion, Lahden, Tampereen ja Turun kaupungit.

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.