Kaupunkilaiset työstivät Helsingin OmaStadin Alueraksa-työpajoissa osallistuvan budjetoinnin ideoitaan virtuaalisesti

MDI pääsi eturintamaan kuulemaan, miten kaupunkilaiset haluaisivat kehittää Helsinkiä. MDI tuki OmaStadi-projektia suunnittelemalla prosessin ja fasilitoimalla yhdessä kaupungin stadiluotsien kanssa kahdeksan suurpiirin Alueraksa-työpajaa, joissa kaupunkilaiset kehittivät yhdessä ideoitaan, joiden toteuttamisesta äänestetään myöhemmässä vaiheessa.

Työpajojen keskusteluissa toistuivat samat teemat ilta toisensa jälkeen. Kaupunkilaiset haluaisivat kaikille alueille enemmän liikuntamahdollisuuksia ja vihreyttä. Rantojen ja jokivarsien alueilla saunat, uintipaikat ja grillikatokset olivat toivottuja. Joka puolelle kaupunkia haluttaisiin lisää penkkejä ja viheralueiden ja puistojen kohentamista. Koronavuosi lisäsi selvästi tarvetta ulkoliikunta ja -oleskelupaikoille.

Virtuaalityöpajat kokosivat eri ikäiset kaupunkilaiset yhteen

Yhteiskehittämisen työpajat järjestettiin ensimmäistä kertaa virtuaalisesti. Aiemmin kasvokkaisina tilaisuuksina pidettyjen Raksojen siirtäminen digitaaliselle yhteiskehitysalustalle vaati prosessin tarkkaa mallintamista. Enimmillään Alueraksoille osallistui noin sata kaupunkilaista. Iltojen haasteena olikin saattaa oikeat ihmiset yhteen työstämään samankaltaisista ideoistaan yhteisiä ehdotuksia. Illan aikana kaupunkilaiset jakautuivat jopa yli kolmeenkymmeneen pienempään virtuaalihuoneeseen kehittämään ideoitaan.

Virtuaalinen yhteiskehitys toimi yllättävän hyvin: Raksat houkuttelivat lähes yhtä paljon väkeä kuin fyysisetkin tapaamiset. Osallistujien profiili sen sijaan näytti jopa monipuolisemmalta: Zoomiin saapui niin koululaisia, työikäisiä kuin vanhempaakin väestöä. Keskusteluseuraa löytyi, ja ehdotuksia saatiin hyvin eteenpäin. Pieniä teknisiä ongelmia sekä käyttäjien että alustan suhteen korjailtiin lennossa Raksojen aikana.

OmaStadi on Helsingin osallistuvan budjetoinnin konsepti. Kaupunkilaiset saavat ehdottaa ja päättää siitä, miten kaupunki käyttää 8,8 miljoonaa euroa varojaan. Kaupunkilaiset äänestävät syksyllä 2021 ehdotuksista, ja eniten ääniä saaneet ehdotukset toteutetaan.

Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 

Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin.

Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.