Kansallisen aluekehittämisen toimintamallin arviointi on julkaistu

MDI toteutti yhteistyössä alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatian kanssa aluekehittämisen toimintamallin arvioinnin kesäkuun 2023 ja toukokuun 2024 välisenä aikana. Arvioinnin tavoitteena oli tuottaa ja analysoida aluekehittämisen toimintamallia koskevaa tietoa eduskunnan selontekoa sekä toimintamallin kehittämistä varten.

Ihmiset kuuntelevat esitystä pöydän ääressä.

Kansallisen aluekehittämisen toimintamallin arviointiraportti 

Mikä on kansallinen aluekehittämisen toimintamalli? 

Kansallinen aluekehittämisen toimintamalli koostuu sitä ohjaavista laeista ja sen toimeenpanosta. Laki alueiden kehittämisestä sekä Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta (756/2021 ns. toimeenpanolaki) toimivat aluekehittämisen toimintamallin lähtökohtana. Lisäksi alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta, kuten tuet ja niiden myöntämisen edellytykset, säädetään tarkemmin laissa (757/2021 ns. rahoituslaki). Valtioneuvoston aluekehittämispäätöksellä tarkennetaan alueiden kehittämisen tavoitteita hallituskausittain asettamalla painopisteet hallituskauden aikaiselle aluekehittämiselle.

Tässä arvioinnissa aluekehittämisen toimintamalli jäsennettiin kolmen osakokonaisuuden kautta, joita olivat: 

  1. aluekehittämisen kansallinen koordinaatio ja yhteensovittaminen
  1. valtioneuvoston yhteistyö ja vuoropuhelu alueiden kanssa
  1. valtioneuvoston aluekehittämispäätös 

Näissä osakokonaisuuksissa arviointi kohdistettiin kahdeksaan arviointiteemaan, joita olivat: 

  1. työ- ja elinkeinoministeriö alueiden kehittämisen kokonaisuuden koordinoijana 
  1. alueiden uudistumisen neuvottelukunnan (AUNE) tehtävät ja rooli 
  1. kansallinen aluekehittäminen ja EU-ohjelmatyön yhteensovittaminen 
  1. valtioneuvoston yhteistyö ja vuoropuhelu alueellisten toimijoiden kanssa 
  1. alueiden kehittämisen keskustelujen toimintamalli ja tiedolla johtaminen 
  1. sopimuksellisuus (aiempiin arviointihavaintoihin tukeutuen) 
  1. valtioneuvoston aluekehittämispäätös
  1. maakunnallinen ohjelmatyö (aiempiin arviointi- havaintoihin tukeutuen)  

Vaikuttavuus perustuu vuorovaikutukseen ja informaatio-ohjaukseen 

Aluekehittämistoimien vaikuttavuuden osalta myönteisimmät arviointihavainnot kohdistuvat toimijoiden kumppanuuteen perustuvaan lähestymistapaan ja sitä edistäviin vuorovaikutusta ja verkostomaista toimintaa hyödyntäviin käytäntöihin. Tällä toimintatavalla on luotu luottamuspääomaa ja lujitettu yhteistyörakenteita, joiden varassa on voitu pitkäjänteisesti kehittää aluekehittämiskeskustelujen ja aluekehittämispäätöksen valmistelun kaltaisia vaativia yhteistyö- ja neuvotteluprosesseja. 

Toimijakentän ja toimialueiden pirstoutuminen 

Kansallisella tasolla maaseutu- ja saaristopolitiikkaa toteutetaan maa- ja metsätalousministeriön vastuulla, kun taas muu aluekehittäminen kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön toimialaan. Aluekehittämiseen liittyvien politiikoiden jakaantuminen eri ministeriöiden vastuulle saattaa aiheuttaa ristiriitoja sekä heikentää politiikoiden välistä synergiaa. 

Politiikkaintegraatio aluekehittämisessä 

Nykyisellään työ- ja elinkeinoministeriöllä on aluekehittämisessä ikään kuin sparraajan rooli. Se ylläpitää ja edistää ministeriöiden välistä aluekehittämisen aihepiirin vuorovaikutusta ja tukee maakuntien ja kaupunkiseutujen muodostamissa alueellisissa konteksteissa tehtävää paikkaperustaista kehittämistä. Kansalliset kehittämistavoitteet kanavoituvat ministeriöiden, kaupunkiseutujen ja maakuntien politiikkatoimiin keskustelujen ja sopimuksellisten neuvottelujen kautta. Työ- ja elinkeinoministeriöllä on hyvät edellytykset ja kyvykkyydet tähän rooliin, ja se on kiistatta suoriutunut tässä tehtävässään mallikkaasti. Tämä myönteinen yleiskuva koskee erityisesti aluekehittämisen vertikaalista koordinaatiota eli yhteistyötä alueiden kanssa, johon aluekehittämiskeskustelujen vakiintuminen ja niiden riittävä resurssointi voi luoda toimivat institutionaaliset puitteet. 

Linkki julkaisuun: julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165698  

Kuntakortti tuo yhteisen tilannekuvan päätöksenteon tueksi 

Kun päättäjät ja viranhaltijat vaihtuvat, yhteinen tilannekuva voi hämärtyä. Pukkilan kunnassa haluttiin varmistaa, että kaikilla toimijoilla on käytössään sama, ajantasainen tieto kunnan tilasta ilman, että tiedonkeruuseen kuluu valtavasti aikaa. Ratkaisu löytyi MDI:n Kuntakortista, jonka avulla Pukkilan kunta on sujuvoittanut päätöksentekoa ja johtamista.

Lue lisää Kuntakortti tuo yhteisen tilannekuvan päätöksenteon tueksi 

Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä

Tänään 20.11. vietetään kansainvälistä lasten oikeuksien päivää. Tänä vuonna päivän teemana on lasten oikeus kuulua. MDI on aktiivisesti käyttänyt ja kehittänyt lasten ja nuorten osallistumisen menetelmiä. Lasten ja nuorten ääni kuuluu entistä useammassa MDI:n tekemässä strategiassa, arvioinnissa ja kehitystyössä.

Lue lisää Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä

MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle

Kokkolan kaupunki on toteuttanut Sitran rahoituksella esiselvityksen vähähiilisen alumiinintuotannon klusterin syntymisen edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Selvityksen laati MDI. Tavoitteena oli kartoittaa alueen nykyiset osaamiset ja kyvykkyydet, tunnistaa mahdolliset puutteet sekä arvioida, mitkä tekijät tukevat klusterin kehittymistä.

Lue lisää MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.