Helsingin ydinkeskusta tarvitsee asukkaita

Etätyön läpilyönti on vähentänyt päivittäistä palvelukysyntää ja saanut yritykset uudelleenarvioimaan toimitilatarpeitaan. Turistilaumat ovat harventuneet samalla kun verkkokauppa haastaa kaupan nykykonseptit. Vierailijavirtojen houkuttelua takaisin keskustaan eivät helpota viime vuosina kantakaupungin laidalle rakennetut suuret kauppakeskukset, joista löytyvät monet täsmälleen samat palvelut kuin ytimestäkin.

Uhkakuvat ovat saaneet Helsingin kaupungin sisällyttämään ydinkeskustan kehittämisen yhdeksi strategiseksi painopisteekseen. Elinvoimatekojakin on jo näköpiirissä. Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi juuri kokeilun parantaa keskustan viihtyisyyttä laajentamalla Esplanadien jalkakäytäviä.

Suunta on oikea

Mullistuneessa maailmassa tarvitaan juuri tämänkaltaisia raikkaita avauksia, jotka tuottavat kaupunkiseudun asukkaille ja vierailijoille syitä tulla keskustaan. Elämykset, kulttuuri ja kohtaamiset ovat yhä merkittävämpi osa ihmisten kaupunkikulutusta. Panostukset katutilan monikäyttöisyyteen ja pehmentämiseen viherrakentamisella sekä kulttuuritapahtumat ovat sitä keinovalikoimaa, joiden avulla terävöitetään ydinkeskustan lumovoimaa viihteen, kulttuurin, taiteen ja moninaisten elämysten arvaamattomana tiivistymänä.

Mutta riittävätkö nämäkään toimenpiteet pitämään Helsingin sydämen sykkimässä kaikkina vuorokauden- ja vuodenaikoina? Eivät välttämättä.

Oma näkemykseni on, että kaupunkikeskustojen eläväisyyden kehittämisessä oleellinen kulmakivi on asumisen lisääminen.

Samalla kun koronatoimet hiljensivät Helsingin keskustan, elettiin monessa kantakaupungin kaupunginosassa lähes päinvastaisessa tilanteessa. Katuelämä säilyi vilkkaana erilaisista sulkutiloista huolimatta, kun ihmiset puikkelehtivat kotitoimistoiltaan moninaisiin tapaamisiin ja askareisiin tai vähintään ulkoilemaan. Näin jatkuu edelleen.

Elävien katujen ja asiakasvirtojen riittävyyden on taannut vankka asukaspohja. Tiheimmin asutuissa kaupunginosissa, kuten Kalliossa ja Ullanlinna-Punavuoressa, voi asua viiden minuutin kävelyvyöhykkeellä jopa yli 13 000 asukasta.

Ydinkeskustassa kotitoimistolta lounaalle poikkeamisia ei juuri nähty, sillä alue on yhtä harvaan asuttu kuin keskimääräinen maaseudun kirkonkylä. Keskeltä Aleksanterinkatua mitatulla viiden minuutin kävelyvyöhykkeellä asuu ainoastaan noin 700 vakituista asukasta. Vasta laajentamalla mittakaavaa kymmenen minuutin vyöhykkeeksi päästään lähelle Kallion ja Ullanlinna-Punavuori-akselin viiden minuutin vyöhykkeen asukasmääriä.

Helsingin keskustan ominaispiirre onkin, että siellä sijaitsee laajalla alueella lähinnä työpaikkoja, palveluja ja kulttuuri-instituutioita. Sinne saavutaan ja sieltä lähdetään. Suuremmassa mittakaavassa saman kokemuksen löytää pohjoisamerikkalaisten kaupunkien Central Business Districteilta, jotka muuttuvat iltaisin aavemaisen tyhjiksi ihmisten kaikottua esikaupunkeihin.

Mahdollisuuksien maailmoja keskusta-asumiseen

Pandemian vauhdittamat voimat avaavat kiehtovan mahdollisuuden kehittää keskustaa toiminnoiltaan sekoittuneemman kaupunkirakenteen suuntaan. Etätyön aiheuttaman elämän asuinalueille ”paikallistumisen” taustalla vaikuttaa pidempi trendi, jossa työn ja vapaa-ajan välinen raja hämärtyy ja perinteinen ”ysistä viiteen” -työpäivä väistyy. Niissä paikoissa on imua, missä ihmisten on helppo integroida vapaa-ajan rientonsa saumattomasti työn ympärille.

Ydinkeskusta tarvitsee siis omat paikallisasukkaansa elävyyden turvaamiseksi ja laajentamiseksi. Jokainen uusi keskusta-alueen asukas auttaa ylläpitämään ympärillään rikasta palvelumaailmaa kuten muualta kantakaupungista voidaan nähdä. Ja siihen tulisi päälle vielä muualta paikalle pendelöivien vastaava vaikutus.

Ajatus samanaikaisesta asumisen lisäämisestä ja riittävien toimitilatarpeiden turvaamisesta on kuitenkin suuri haaste kaupunkisuunnittelulle. Agendalle olisi otettava reipas uusien asuntojen kaavoittaminen vajaakäyttöisille alueille, käyttötarkoitusten muutokset ja rakennusten hybridikäytön edistäminen. Olemassa olevien rakennusten täyttä tai osittaista uusimista tuskin voitaisiin välttää. Muutosten arvioinnissa olisi nostettava kaupunkielämä yhdenvertaiseksi tavoitteeksi konservoinnin rinnalle.

Mahdollisuuksien maailmoja keskusta-asumisen lisäämiseksi kannattaa vähintään tutkia tarkemmin. Siten saattaa löytyä ratkaiseva palanen pitkälle tulevaisuuteen kantavan keskustan eläväisyyttä vahvistavan kierteen syntyyn.