Harjoitteluun etänä

Toivotimme viime viikolla tervetulleeksi uuden harjoittelijamme Maria Jussilan, joka pääsee nyt poikkeustilanteesta johtuen suorittamaan harjoitteluaan kotoa käsin.

“Mukavasti tuntuu että olen päässyt porukkaan mukaan etäilystä huolimatta. Hommat on sujuneet tosi hyvin etänä. Työ vaatii keskittymistä ja pitkiä jaksoja keskeytymätöntä aikaa, joten kotoa tekeminen on ihan paras vaihtoehto tähän”, kertoo Maria. Perehdytys on hoitunut verkossa, ja työkavereita tavataan päivittäin virtuaalikahveilla.

Maria on tuplatutkintoa tekevä neljännen vuoden sosiaalityön ja toisen vuoden hallintotieteiden opiskelija, joka on kiinnostunut sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteista ja kehittämisestä sekä laajasti kuntien tulevaisuudesta. Hän työskentelee harjoittelun aikana pääasiassa VN TEAS -hankkeessa, jossa tarkastellaan perustoimeentulon rahoitusvastuun vaikutuksia kuntien toimintaan.

Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 

Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin.

Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.