Blogi: Kaupunkiaktivismi kaupungistuvan Suomen voimavara

Facebookin n. 1 300 jäsenen Lisää kaupunkia Tampereelle ‐ryhmän aktivistit järjestäytyivät maaliskuussa 2015 Urbaani Tampere ry:ksi. Saimme kollegani Eero Holstilan kanssa kunnian pitää alustuspuheenvuorot yhdistyksen ensimmäisessä jäsentilaisuudessa 9.6.2015. Kokoontumisen tarkoitus oli ideoida ja visioida, mitä kaikkea vastaperustettu järjestö voisi alkaa tehdä, jotta Tampere kehittyisi entistä paremmaksi myös kaupunkimaista asumista arvostavien mielestä.

Inspiroivassa tilaisuudessa syntyi ideoita niin, etteivät post-it-lappujen kokoamista varten varatut paperiarkit meinanneet riittää. Työsarkaa siis riittää. Yksittäisiä ideoita kiehtovampaa on kuitenkin tilaisuuden luonne itsessään. Viralliset tahot loistivat poissaolollaan.

Kaupunkiaktivismi on nousemassa kiehtovaksi ilmiöksi. Sosiaalisen median työkalujen avittamana erityisesti ikäpyramidin nuorinta kolmannesta edustavat ja proaktiivisella tee-se-itse-asenteella aseistetut muutosagentit ovat lupaa kysymättä alkaneet osallistua kaupunkien kehittämiseen monella tapaa. Aktivismeja yhdistävä punainen lanka on tietoinen pyrkimys astua viranomaissektorin varpaille ja koota muutosvoimia yhteiskuntamme rakenteiden päivittämisessä 2000-luvulle.

Kulttuurisektorilla esimerkiksi Ravintolapäivä on johtanut katuruuan myyntiä koskeneiden viranomaisrajoitteiden purkamiseen. Pro Helsinki 2.0 -varjoyleiskaava ja Urbaani Tampere ry:n toiminnan käynnistyminen viittaavat siihen, että myös kaupunkisuunnittelijoiden on alettava varautumaan osallistumistapojen monimuotoistumiseen.

Aktivismit ovat ikään kuin neljäs sektori, jonka kanssa toimiminen on hallinto-organisaatioille vielä uutta. Kaupunkisuunnittelun saralla se saattaa kuitenkin olla erittäin kannattavaa. Käytäntö on osoittanut, että kaupunkiasumisen kysynnän voimistumisesta huolimatta erilaisia täydennysrakentamishankkeita ei ole helppo saattaa ajatuksesta käytäntöön. Menneen maailman kaupunki-ihanteet eivät ole poistuneet virastojen institutionaalisesta muistista ja verkon voima on tehnyt myös erilaisten hankkeiden vastustamisesta helpompaa.

Avain urbaanien kaupunkikehityshankkeiden realisoimisessa saattaa olla juuri syventyvässä kaupungin ja kaupunkiaktivistien yhteistyössä. Tämä on yksi polku palauttaa kaupunkisuunnittelua lähemmäksi asukkaita ja linkittää suunnitteluun todellista urbaanin asumisen asiantuntijuutta.

Aktivistitahot voivat auttaa kaupunkeja tunnistamaan paikkoja pienimittakaavaisille uudenlaisten konseptien kokeiluille ja jopa itse osallistua niiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kaupungeille tarjoutuu lisäksi mahdollisuus opetella tapoja miten kaupunkia voi kehittää yhdessä asukkaitten kanssa – ei vain heidän mielipidettään silloin tällöin kuullen. Aktivistitahoilla on myös laajat verkostot ja he hallitsevat uuden median areenat kaupunkiorganisaatioita paremmin. He voivat auttaa rakentamaan siltoja muihin asukas- ja toimijaryhmiin.

Tämänkaltaiset yhteistyökokeilut eivät tietenkään ole ratkaisu kaikkeen vaan yksi työkalu muiden joukossa. Kaupunki(suunnittelu)aktivismin syntymistä ei myöskään voi ennakoida tai hallita. Mutta kannustan kaupunkeja rohkeasti ottamaan ruohonjuuritason toimijat mukaan kaupunkikehittämisen keskeisiksi sparraajiksi siellä missä aktivistitoimintaa on. Lopputuloksena saatetaan välttää turhia konflikteja ja saada kehityshankkeisiin liitettyä ihmisiä oikeasti palvelevia laatutekijöitä.