Blogi: Uusi innovaatiopolitiikka ja kaupunkien haaste

Leveä, syvä ja samea

Saimme hiljattain julkaistua Valtteri Laasosen ja Markku Sotaraudan kanssa artikkelin, jossa pyrimme hahmottamaan suomalaisen innovaatiopolitiikan kehityskaarta, nykytilaa ja tulevaisuuden kehityssuuntia. Artikkelin keskeinen löydös tai väite on, että suomalainen innovaatiopolitiikka on samanaikaisesti sekä leventynyt että syventynyt. Leventyminen viittaa esimerkiksi siihen, että innovaatiopolitiikka kytkeytyy nykyään hyvin erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden ratkaisemiseen (esim. ilmastonmuutos, kestävyyshaaste). Syventyminen tarkoittaa puolestaan sitä, että innovaatiopolitiikan instrumentit ovat tulleet yhä yksityiskohtaisemmiksi ja räätälöidymmiksi. Innovaatiopolitiikkaa ei enää tehdä käsivarren mitan päässä varsinaisista toimijoista esimerkiksi tarjoamalla T&K-rahoitusta tai luomalla innovaatiotoiminnalle suotuisan regulaatioympäristön.

Tähän vähitellen ja ehkä osin sattumanvaraisesti kehkeytyneeseen systeemisen ja laaja-alaisen innovaatiopolitiikan tulkintaan liittyy myös merkittäviä haasteita. Innovaatiopolitiikka ei ole enää helpommin hallittavaa sektoripolitiikkaa, jos kohta se ei oikein koskaan ole asettunut sellaiseen muottiin esimerkiksi korkeakoulu- ja teollisuuspoliittisten kytköstensä kautta. Viimeisen 15–20 vuoden aikana siitä on kuitenkin tullut vielä vaikeammin määriteltävää, kompleksista ja jopa sumeaa. Jos innovaatiopolitiikka on ”vähän kaikkea”, on esimerkiksi sen toteuttamisen vastuuttaminen, seuranta ja tulosten mittaaminen erittäin vaikeaa.

Innovaatiopolitiikka näyttää tietysti erilaiselta, kun sitä katsellaan keskushallinnosta tai alueilta käsin. Sinällään samanaikaisesti syventynyt ja laajentunut tapa tehdä innovaatiopolitiikka istuu ajatuksellisesti hyvin erityisesti kaupunki- ja aluekontekstiin. Viimeaikaisessa kaupunkien kehittämistyössä valtavirtaistunut “kaupunki alustana” -ajattelu ja alueellisten innovaatioekosysteemien kehittäminen edustavat tyypillisesti samanaikaisesti sekä laajaa että syvää alueellisen innovaatiopolitiikan tulkintaa. Tähän samaan innovaatiopolitiikan uuteen aaltoon voidaan lukea myös erilaisten isojen investointien hyödyntäminen innovaatiotoiminnan vauhdittajina sekä laajemmin niin kutsutut innovatiiviset julkiset hankinnat.

Sopimuksellisella politiikalla selkeyttä?

Monet näistä uuden innovaatiopolitiikan elementeistä ovat läsnä nk. innovaatioekosysteemisopimuksissa, joita valtiovalta tekee yliopisto- ja yliopistokeskuskaupunkien kanssa. Ne ovat kaupunkivetoisia sopimuksia, joihin liittyvät toimenpiteet toteuttavat osaltaan EU:n alue- ja rakennepolitiikan kaupunkipoliittisia tavoitteita Suomessa. Sopimusmenettelyssä innovaatioekosysteemi hahmotetaan yhteistyömallina, joka tuo yhteen yritykset, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset. Tavoitteena on sellaisen uuden liiketoiminnan ja uusien ratkaisujen luominen, jotka edesauttavat myös kaupunkien kehitystä kokonaisuutena. Kuten TEM:n linjauksissa todetaan, ”erityisenä tavoitteena on hyödyntää kaupunkien isot tulevaisuusinvestoinnit innovaatioiden kehitysalustoina”. Näistä periaatteista ja omista lähtökohdistaan käsin kukin sopimuskaupunki yhteistyökumppaneineen on rakentanut omanlaisensa tulkinnan.

Yhtä kaikki, yliopisto- ja yliopistokeskuskaupungeilla on tämän sopimusmenettelyn kauttakin nyt tietyllä tavalla näytön paikka. Aiemmista viime vuosien innovaatiopoliittisista ohjelmista poiketen niillä on nyt mahdollisuus rakentaa pitkäjänteisesti sellaista ekosysteemikokonaisuutta, jolla on todellista vaikuttavuutta ja kykyä uudistaa kaupunkia ja sen elinkeinoperustaa. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppoa, vaan edellyttää vahvaa toimijuutta, johtajuutta ja uudenlaisia verkostokyvykkyyksiä.

Laveasta, syvästä ja osin sumeasta innovaatiopolitiikasta pitää saada pitävä ote käytännön tekemisen tasolla. Sopimusmenettelyssä mukana olevien kaupunkien tulee ottaa tämä haaste vakavasti, eikä ajatella sopimusmenettelyä niille itsestään selvästi kuuluvana privilegiona. Tämä velvoite tulee jo siitäkin, että useat koko maallemme yhteiset yhteiskunnalliset ja taloudelliset haasteet ratkaistaan suurelta osin suurimmissa kaupungeissa.

Lue artikkeli:
Laasonen, V., Kolehmainen, J. & Sotarauta, M. 2020. The complexity of contemporary innovation policy and its governance in Finland. Innovation: The European Journal of Social Science Research, doi.org/10.1080/13511610.2020.1842176

Kirjoittaja

Jari Kolehmainen on MDI:n neuvonantaja ja tutkimusjohtaja Tampereen yliopistossa.