Suuret pienet kaupungit 

Hallituksen kaupunkipolitiikka sai vauhdikkaan lähdön, kun valtio ilmoitti syyskuun alussa perustavansa uuden yhteistyöallianssin suuriksi kaupungeiksi luonnehtimiensa Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun kanssa. Näille kaupunkipolitiikan niin sanotuille “kuutoskaupungeille” räätälöidyn tuoreen kumppanuusmallin tavoitteena on tehostaa ja syventää yhteistyötä eri sektoreilla: osaavan työvoiman saatavuudessa, vihreässä siirtymässä, rikollisuuden torjunnassa, nuorten hyvinvoinnissa ja maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. 

Yhteistyöallianssin perustamisessa suurimman huomion ovat kuitenkin herättäneet sen jäsenvalintakriteerit. Termi ”suuret kaupungit” on nostattanut keskustelua, erityisesti Jyväskylän, Kuopion ja Lahden suunnalta. Nämä kaupungit ovat ilmaisseet kuuluvansa yhtälailla suurten kaupunkien joukkoon, ovathan ne tällä vuosikymmenellä harpanneet kuutoskaupunkien seuraksi MAL-sopimusten piiriin. 

Laajennetun MAL-yhteistyöverkoston arvoa uhkaa nyt inflaatio. Tämä tapahtuu samaan aikaan, kun valtio ja suurimmat kaupunkiseudut alkavat sorvailla vuonna 2020 alkaneen 12-vuotisen MAL-sopimuskautensa ensimmäisiä toimenpidepäivityksiä. 

Helsingin Sanomat toi maanantaina 4.9. julkaistussa uutisessaan esiin Jyväskylän, Kuopion ja Lahden reaktiot ja heitti otsikossa ilmoille oivan kysymyksen: Mikä on suuri kaupunki? Se pysäyttää pohtimaan, millä perusteilla ylipäätään jaamme kaupunkeja suuriin, keskisuuriin ja pieniin. 

Suuren kaupungin määritelmää etsimässä 

Asukasluku on tietenkin yksi oleellinen kokoluokkaa määrittävä tekijä. Näin tulkitaan käynnissä olevassa keskustelussakin. Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén kommentoi Helsingin Sanomien uutisessa, että ”yhdeksän suurta kaupunkiseutua kattaa yli puolet Suomen väestöstä, joten laajempi näkökulma olisi perusteltu” (HS 4.9.). Herää kysymys: voiko 120 000 asukkaan Lahtea pitää “suurena”? 

Kansainvälisesti katsottuna suurkaupunkien joukkoon asiaa ei ainakaan olisi. Esimerkiksi OECD:ssä (Dijkstra, Poelman & Veneri, 2019) lähdetään siitä, että yli 50 000 asukkaan yhtenäinen yhdyskunta vasta täyttää kaupungin määritelmän. Raetz & Hedman (2021) puolestaan sijoittaisivat Yhdysvaltojen kaupunkiluokittelussaan Lahden “pienten ja keskisuurten” kaupunkien kategoriaan (100 000–149 999 asukasta). UN-Habitatin kokoluokittelussa (World Cities Report 2022) Lahti jäisi niin ikään selkeästi pienten kaupunkien joukkoon (50 000–250 000 asukasta) ja todella kauas suurista kaupungeista (1–5 miljoonaa asukasta). 

Asukaslukuja vertaillessa herää nopeasti kysymys, onko maassamme Helsingin lisäksi oikeastaan ainuttakaan suurta kaupunkia? 

Kaupunkien ja niiden ”suuruuden” määrittely ei tietenkään ole näin yksioikoista. Paikallinen konteksti on myös otettava huomioon. Suomessa, joka on väestöltään harvaan asuttu ja kaupungistuminen tapahtunut suhteellisen myöhään, kaupungit eivät ole globaalissa vertailussa ehtineetkään kasvaa erityisen suuriksi. 

Nyt heränneessä kaupunkipolitiikan eriytymistä käsittelevässä keskustelussa on asukasluvun ohella syytä keskittyä myös muihin jaottelukriteereihin. Yksi tällainen on niin sanottu Global City -näkökulma, jossa kaupungit kategorisoidaan niiden globaalin roolin ja vaikutusvallan perusteella. Menestyvät maailmankaupungit eivät ole vain globaalin kulttuurin komentokeskuksia sekä innovaatioiden ja uusien markkinoiden kehtoja, vaan myös areenoita, joilla kohdataan monimutkaisia haasteita nopeasta väestönkasvusta laajamittaiseen segregaatioon. Näiden kaupunkien kilpailijat ja vertaisverkostot löytyvät pääasiassa muista samanlaisista globaaleista kaupungeista. 

Maailmankaupunkimaisia piirteitä löydettävissä useasta Suomen kaupungista 

Vaikka Helsingin metropolialue eivätkä etenkään Tampere, Turku ja Oulu vedä vertoja globaalin talouden keskuksille kuten Lontoolle tai Pariisille, niissäkin on omat piirteensä maailmankaupunkimaisuudesta. Nämä kaupungit eivät vain toimi Suomen kansainvälisinä liikennekeskuksina ja tapahtumapaikkoina, vaan ne myös tarjoavat yli 40 % Suomen työpaikoista ja houkuttelevat 62 % uusista ulkomaisista yrityksistä vaikutusalueelleen. Lisäksi ne ovat laajentuneet monikuntaisiksi, monimuotoisiksi kaupunkiseuduiksi, joissa asuu suurin osa maan vieraskielisestä väestöstä ja lähes 40 % alle kolmekymppisistä. Kaiken kaikkiaan ne vastaavat noin 55 % Suomen bruttokansantuotteesta. Tästä näkökulmasta joukkoa voi melko huoletta luonnehtia suurkaupungeiksi. 

Kaupunkipolitiikan ”suurten” kaupunkien ainutlaatuisuuden korostaminen on virkistävä avaus. Se kuvastaa orastavaa kehitystä, jossa kaupunkipolitiikka alkaa hajota yhä spesifimpiin, koon ja teeman mukaan määriteltyihin ryhmittymiin. Esimerkiksi keskisuuriksi itsensä määrittelevät kaupungit ovat tänä vuonna aktiivisesti luoneet omaa verkostoaan, joka keskittyy erityisesti vihreän siirtymän ja digitalisaation mahdollistamaan teollisuuden elpymiseen näissä kaupungeissa. 

Toinen tuore ilmiö on hallituksen aktiivinen rooli allianssisopimusten solmimisessa. Tämä saattaa viitata valtion uudenlaiseen aktiivisuuteen kaupunkipolitiikan kentällä. Kenties se ennakoi jopa kerhokohtaisten sääntelymuutosten mahdollisuutta monimuotoistuvassa kaupunkiympäristössä.  

Kaupunkien tuleva määrittely ja luokittelu ovat vielä avoinna, mutta keskustelu aiheen ympärillä näyttää vain kiihtyvän. Hyvä niin. 

Lähteet

Dijkstra, L., Poelman, H., & Veneri, P. (2019). The EU-OECD definition of a functional urban area. 

Raetz, H., & Hedman, C. (2021). Housing characteristics of small and mid-sized cities. The Stoop-NYU Furman Center. Retrieved on August, 3, 2022. 

World Cities Report 2022 https://unhabitat.org/wcr/  

Helsingin Sanomat 4.9. Mikä on suuri kaupunki? Jyväskylä, Kuopio ja Lahti hämmentyivät hallituksen määritelmästä – Kotimaa | HS.fi