Helsingissä on vakava pula nuorista miehistä, raportoi Helsingin Sanomat tammikuussa. Sataa naista kohti on vain 86 miestä 20-29 -vuotiaiden ikäluokassa. Naisenemmyys on kärjistynyt voimakkaasti tällä vuosikymmenellä. Samansuuntainen tilanne on muissakin suurissa kaupungeissa kuten Tampereella ja Turussa. Isot kaupungit houkuttelevat nuoria naisia huomattavasti enemmän kuin miehiä.
Vastaavasti pienillä paikkakunnilla nuorten miesten enemmyys saattaa olla silmiinpistävää. Peräkamareihin jää poikia, jotka viihtyvät metsästyksen ja kalastuksen parissa. Uudenkaupungin autotehdas ilmoitti äskettäin rekrytoivansa 500 uutta työtekijää. Kaupungista kerrotaan, että kiinnostuneita kyllä löytyy, mutta läheskään kaikki eivät aio muuttaa paikkakunnalle. Syynä saattaa olla, että puoliso – useimmiten nuori nainen – ei halua. Onneksi asuntorakentajat ovat hereillä ja uusia kohteita on saatu liikkeelle. Vahvasta teollisesta menestyksestä huolimatta kaupungin väkiluku ei ole vielä kääntynyt nousuun. Sama tilanne on Äänekoskella, jossa on käynnissä miljardiluokan metsäteollisuusinvestointi.
Maakuntauudistus mullistaa kuntien tehtävät. Elinvoiman edistäminen mainitaan koulutuksen ohella uuden kunnan ydintehtäväksi. Mutta mikä neuvoksi, kun perinteinen teollisuuden edistämiseen tähtäävä elinkeinopolitiikka ei näytä enää kääntävän väkilukua kasvuun?
Perinteisten työpaikkojen sijainti ei enää säätele ihmisten asuinpaikan valintoja samaan tapaan kuin teollisessa yhteiskunnassa. Suuri osa työstä on irtoamassa paikan kahleista. Nuoret valitsevat asuinpaikkansa aivan eri perusteilla kuin vanhemmat ikäluokat. Opiskelumahdollisuudet, monipuolinen elämystarjonta ja vapautumisen lähiyhteisöjen sosiaalisesta kontrollista houkuttelevat etenkin naisia.
Lähivuosikymmeninä väki vähenee useimmissa Suomen kunnissa, kun suuret ikäluokat poistuvat ja luonnollinen väestönkasvu muuttuu negatiiviseksi. Lapsuus kaupungistuu, kun synnytysikäiset naiset ovat jo muuttaneet. Vain suurimmissa kaupungeissa ja niiden ympäristökunnissa syntyneitä on enemmän kuin kuolleita.
Kunnan elinvoimapolitiikan painopiste tulee kääntää ihmisiin, jotka asuinpaikan valinnoillaan ratkaisevat aluekehityksen suunnan. Avainryhmä on nuoret naiset. Luulisi, että kuntien elinvoimaponnistelut kohdistuisivat juuri tähän avainryhmään. Mutta enpä ole huomannut tällaisia kuntastrategioita. Elinvoimapolitiikka on usein sisällöltään vanhaa elinkeinopolitiikkaa vain vähän saavutettavuudella ja tapahtumallisuudella kuorrutettuna. Päättäjätkin ovat usein aika ikääntyneitä ja useammin miehiä kuin naisia.
Nyt äijämeiningin kausi olkaa olla ohi. Tulevien kuntavaalien jälkeen tarvitaan tuoretta naisnäkökulmaa pölyisten kuntastrategioiden tilalle. Ehkä olisi peräti feministisen elinvoimapolitiikan aika? Nuorten naisten toiveet ja tarpeet tulee ottaa aivan uudella tavalla huomioon. Parhaiten tämä tapahtuu kun asianomaiset ovat itse valtuustoissa asioista päättämässä. Viisas kunnallisjohto kokoaa nuorten naisten ryhmiä ja raateja muotoilemaan tekoja, jotka ovat tämän avainryhmän kannalta tärkeimpiä. Naisenergian ryydittämä paikallinen aktivismi nousee kunniaan.
Eero Holstila