Blogi: Näkyykö kaupungin elinvoima rankingeissa?

Kaupungit nousevat yhä keskeisemmiksi toimijoiksi valtioiden rinnalle, mitä kuvaa se, että kaupunkeja vertaillaan nykyään sadoissa kansainvälisissä rankingeissa. Kiinnostavimpia rankingeja ovat liveabilityindeksit (vapaasti käännettynä elinvoimaisuusindeksit’), joissa kaupungin elämänlaatu pyritään tiivistämään yhteen lukuun. Helsinki on menestynyt viime vuosina vallan hyvin näissä vertailuissa. Economics Intelligence Unit:n (EIU) laajasti seurattu vuosittainen Liveability-vertailu sekä Monocle-lehden vastaava ovat tunnetuimpia elinvoiman mittareita.

Elokuussa ilmestyneessä EIU:n Liveability 2019 -indeksissä Helsinki on sijalla 16 vertailun 140 johtavasta kaupungista. Syystä tai toisesta Helsinki putosi jo edellisenä vuonna Top 10 kärjestä, jossa se oli sijalla 9 vuonna 2017. Helsingin pisteytys ei ole laskenut, mutta edelle ovat kiilanneet Japanin kaupungit Tokio ja Osaka. Perinteisesti vertailussa hyvin menestyneet Kanadan ja Australian kaupungit jopa nostivat pisteytyksiään. Kärkipaikan on ottanut Wien. Monoclen 2018 vertailu puolestaan asettaa Helsingin sijalle 10 maailman parhaista kaupungeista asua.

Mitä nämä indeksit sitten oikein mittaavat? Mikä tekee kaupungista elinvoimaisen?

Tutkitaanpa tarkemmin, mitä EIU:n indeksi mittaa. Sen mittapuilla Helsinki menestyy parhaiten yhteiskunnan stabiilisuudessa ja terveydenhuollossa, joissa se saa maksimipisteet. Myös infrastruktuuri arvioidaan lähes huipputasolle. Huomioitavaa tässä vertailussa on, että Helsinki on Top 16 -listalla arvioitu peruskoulutuksen (education) osalta lähes listan heikoimmaksi, vaikka Suomi johtaa PISA-vertailussa muiden kaupunkien edustamia maita. Syy tähän on, että EIU-vertailu arvottaa yksityisen peruskoulutuksen mahdollisuudet kaupungeissa korkeammalle kuin laajan julkisen koulujärjestelmän. Kulttuurin ja ympäristön suhteen Helsinki saa yhdessä Oslon kanssa heikommat pisteet kuin muut pohjoismaiset vertailukaupungit (ml. Hampuri). Helsinki menettää pisteitä elinympäristöosuudessa (environment) ilmastonsa vuoksi. Näistä kriteereistä ja niiden tulkinnoista voi olla montaa mieltä. Moni onkin arvostellut rankingia siitä, että se suosii liikaa Australian kaupunkien kaltaisia ilmasto-olosuhteita (ja nyt puhutaan säästä eikä ilmastonmuutoksesta).

Arvioidaanpa EIU-indeksiä vielä vertaamalla kahta kaupunkia, joissa olen asunut. Helsingin lisäksi olen asunut vuoden EIU:n rankingissa erinomaisesti menestyvässä Etelä-Australian Adelaidessa, joka voittaa vertailussa Helsingin 10–16.  Tämä ei vastaa omaa arkikokemustani näistä kahdesta kaupungista. Kaupungit ovat keskenään suunnilleen samankokoisia, väestöltään kasvavia, elegantteja yliopistokaupunkeja. Adelaiden ilmasto ja sijainti Torrens-joen varrella 10 kilometrin päässä satoja kilometrejä pitkistä hiekkarannoista lisäävät sen vetovoimaa – ja ilmeisesti myös EIU-rankingpisteitä.

Adelaide on täynnä ihania puistoja, mutta missä ihmiset? Kuva: Veera Mustonen.

Puistojen ympäröimä Adelaide on rakennettu laaksoon, jota ympäröivillä kauniilla kukkuloilla ovat Australian parhaat viinitilat ja hedelmätarhat. Helmi-maaliskuussa erilaiset kulttuurifestivaalit valtaavat kaupungin. Paratiisimaiset puitteet siis, mutta ei Itämeren horisonttia katsova Helsinkikään kulttuuri- ja luontokokemuksiltaan hullumpi ole.

EIU:n liveability-indeksi ei onnistu tavoittamaan niitä syitä, joiden vuoksi suosin Helsinkiä suhteessa Adelaideen. Yksi syy on Helsingin parempi peruskoulutuksen laatu ja tasa-arvo. Erilaisten yksityiskoulujen lähes 40 %:n osuus Adelaiden peruskoulumarkkinasta nostaa kuitenkin Adelaiden koulutuspisteitä EIU-indeksissä yli Helsingin. Vertailussa Adelaide–Helsinki EIU-elinvoimamittari ei myöskään saa kiinni kaupungin elävyydestä ja dynaamisuudesta. Dynaamisuutta Helsinkiin tuovat kaupunkimainen eurooppalaisittain elävä keskusta ja ihmisvirrat kaduilla. Adelaidesta nämä puuttuvat, sillä kaupunki nojaa vahvasti yksityisautoiluun ja kaupunkirakenne on hajonnut omakotitalomattoon.

Adelaidessa omakotitalomattomainen kaupunkirakentaminen on tyypillistä. Kuva: Veera Mustonen.

Lapset liikkuvat harvemmin yksin kouluun. Aikuisetkaan eivät pyöräile töihin eikä satunnaisia kohtaamisia kaupunkitilassa juuri tapahdu. Adelaiden valtavat vihreät bulevardit tuntuvat autioilta ja kaupunki vaikuttaa, noh, hieman pysähtyneeltä.

Vastikään Georgia Institute of Technologyssa tehty tutkimus*) tukee kokemustani, että katujen elävyys ja ad hoc -tapaamiset eivät vain tunnu elähdyttäviltä, vaan oikeasti myös lisäävät alueiden innovaatiokapasiteettia. Tutkimus tukee patenttien määrää mittaamalla Jane Jacobsin väitettä, että naapuruston tiiviys todellakin vaikuttaa alueen innovaatiokykyyn. Helsingin innovaatiokyvykkyys on monessa muussa vertailussa osoitettu sangen korkeaksi, toisin kuin Adelaiden.

Näyttää siltä, että käveltävä kaupunki, jossa eri ikäiset ihmiset vapaasti liikkuvat monenlaisissa julkisissa tiloissa tiiviissä kaupunkiympäristössä, luo kaupungista myös sellaisen, jossa ajatukset ja ideat elävät ja leviävät. Sitä nämä liveability-indeksit eivät tavoita. Jotta liveability-rankingit kertoisivat olennaisen, pitäisi niiden tavoittaa elämän tuntu ja kulttuurin kyky luoda jatkuvasti uutta. Ehkäpä seuraavanlaiset mittarit onnistuisivat tavoittamaan olennaisen:

  • Kuinka moni lapsi kävelee tai pyöräilee päivittäin kouluun?
  • Kuinka monta satunnaista merkityksellistä kohtaamista tapahtuu julkisissa tiloissa päivittäin?
  • Kuinka paljon kaupungissa syntyy sävellyksiä, uusia ruokalajeja – tai edes twiittejä?

Kirjoittaja

Veera Mustonen on älykkäitä kaupunkeja ja urbaania elämää rakastava kognitiotieteilijä. Hän on aiemmin työskennellyt Australiassa Tonsleyn innovaatioalueen Living Labin johtajana.

Lähteet:

Hiljattain MDI päivitti Kaupungit Mestarien Liigaan -julkaisunsa, jossa myös esitellään Suomen kaupunkien pärjäämistä kansainvälisissä rankingeissä.

*) Maria P. Roche, forthcoming in the Review of Economics and Statistics.