Blogi: Kaupunkilaiset suunnittelun sparraajina

Kuten kaiken julkisen vallankäytön, myös kaupunkisuunnittelun, tulee olla avointa ja läpinäkyvää. Suunnitteluprosessilta edellytetään, että kaupunkien ja kuntien asukkaiden oikeus osallistua elinympäristönsä suunnitteluun toteutuu. Tarkastelin Pro gradu -tutkielmassani kaupunkilaisten osallistumista Helsingin Keski-Pasilassa sijaitsevien Ratapihakortteleiden asemakaavoitukseen. Ratapihakorttelit on 3000 asukkaalle ja 1000 työpaikalle suunniteltu alue, joka sijaitsee Pasilan juna-aseman länsipuolella entisellä ratapiha-alueella. Alue osana Keski-Pasilan kokonaisuutta toimi työssä esimerkkinä ajankohtaisesta suurhankkeesta, joita on käynnissä eri puolilla pääkaupunkiseutua.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on vuosina 2012–2014 järjestänyt Ratapihakortteleiden kaavoituksesta kolme keskustelutilaisuutta ja yhden verkkokeskustelun. Viimeisin kaupunkilaisille suunnattu keskustelutilaisuus syksyllä 2014 valmistuneesta asemakaavaluonnoksesta järjestettiin näyttelytila Laiturilla Kampissa 14.10.2014. Tilaisuuteen osallistui itseni lisäksi noin 20 muuta kaupunkilaista sekä kaupunkisuunnitteluviraston (KSV) edustajia. Tutkielmaani varten haastattelin tilaisuuteen osallistuneita kaupunkilaisia sekä hankkeen parissa työskenteleviä KSV:n edustajia heidän käsityksistään Ratapihakortteleiden suunnittelusta ja siihen liittyvästä vuorovaikutuksesta.

Usein ajatellaan, että kaavoituksesta järjestettyihin tilaisuuksiin osallistuvat pääasiassa lähialueiden asukkaat ja heistä muita useammin eläkeläiset. Asukasosallistumiseen liitetään monesti myös kielteisiä käsityksiä lähtökohtaisesta suunnitteluvastaisuudesta ja NIMBY-ilmiöstä. Käsitykset nousivat esiin myös haastatteluaineistossa, mutta tarkastelemassani tapauksessa ei näitä osallistumisen varjopuolia ollut havaittavissa. Ratapihakäytöstä vapautuneelle, nykytilassa tyhjälle hiekkakentälle, kohdistuva suunnittelu vaikuttaa olevan helposti hyväksyttävissä. Alueella ei ole varsinaisesti suojeltavia luontoarvoja, eikä sillä ole juurikaan naapureita, joilla olisi selkeitä intressejä sen suunnitteluun liittyen. Alue rajautuu junarataan, tieverkkoon ja toimistorakennuksiin, eikä ole siten selvää kenen ”takapihalle” suunnittelu kohdistuu.

Tilaisuuteen osallistuneet olivatkin aktiivisia ja kaupunkisuunnitteluun intohimoisesti suhtautuvia kaupunkilaisia eri puolilta pääkaupunkiseutua. Haastattelemani Pasilan asukkaatkaan eivät osallistuneet vain kiinnostuksesta omaa kaupunginosaansa kohtaan, vaan kaikkia yhdisti laajempi kiinnostus Helsingin kehitykseen ja suunnitteluun. Syyt, miksi he pitivät Ratapihakortteleiden suunnittelua tärkeänä ja halusivat osallistua siihen, liittyivät useimmiten heidän näkemyksiinsä hyvästä kaupungista, jonka tärkeänä osana tuleva Keski-Pasila nähdään. Alueen katsottiin kokonsa, nykytilansa ja sijaintinsa vuoksi tarjoavan paljon mahdollisuuksia hyvänä pidetyn, urbaanin ja joukkoliikenteeseen nojaavan kaupungin syntymiselle, mihin osallistuneet toivoivat voivansa vaikuttaa.

Tiedottamista ja järjestettyjä osallistumismahdollisuuksia pidettiin hyvinä ja riittävinä, mutta osallistumisen vaikutukset kaavoituksessa tehtäville ratkaisuille ovat vaikeasti arvioitavissa. Koska asemakaavan on tarkoitus valmistua loppuvuodesta 2015, ei ollut vielä mahdollista vertailla valmista kaavaa ja sitä edeltänyttä vuoropuhelua toisiinsa. Haastatellut kuitenkin uskoivat, että osallistumalla on mahdollista myös vaikuttaa. Haastatellut luottivat, että suunnittelijat pyrkivät aidosti välittämään vuorovaikutuksessa saatuja ajatuksia suunnitelmiin. Kaikki esitetyt mielipiteet eivät kuitenkaan voi välittyä sellaisenaan suunnitelmiin, mutta kommenttien katsottiin voivan vaikuttaa suuriin linjoihin yksityiskohtia paremmin. Yksin toimimisen ja valittamisen sijaan korostettiin rakentavien ehdotusten, kuten varjokaavojen, laatimista ryhmissä sekä pitkäjänteistä työtä muutosten aikaansaamiseksi. Vaihtoehtosuunnittelulla vaikuttamisesta nousi esiin esimerkkien lisäksi myös omakohtaisia kokemuksia.

Ratapihakortteleiden vuorovaikutusta ei siis luonnehtinut usein asukasosallistumiseen liitetty vastustus. Päinvastoin, suunnittelijoilta toivottiin vielä kunnianhimoisempia, mielikuvituksellisempia, suurempia ja tehokkaampia ratkaisuja, kuin mitä asemakaavaluonnoksessa oli esitetty. Vaikka kaavoittajien tehtävänä on alueen suunnittelu normien ja muiden reunaehtojen puitteissa, kokivat myös haastattelemani kaupungin edustajat kansalaisyhteiskunnasta tulevan ”sparraamisen” tervetulleena. On rikastavaa, jos kaupunkilaiset eri taustoista tuovat näkökulmansa ja osaamisensa suunnitteluprosesseihin, vaativat enemmän, ehdottavat uutta sekä haastavat vallitsevia ajattelutapoja ja normeja. Mikäli kaikki se tieto ja osaaminen mitä kaupungissa on saataisiin valjastettua suunnittelun käyttöön, lopputuloksena olisi mahtavaa kaupunkia. ”Kaikki viisaus ei asu kaavoittajassa”, kuten yksi haastatelluista totesi.

Lauri Ovaska

Kirjoittaja sai MDI:ltä apurahan pro gradu -tutkielmaansa keväällä 2015.