Etusivu Ajankohtaista Blogi Blogi: Kärsitkö sinäkin tilapäisestä ideavajeesta – vaivaako sinuakin keksimisen puutostila? Blogi: Kärsitkö sinäkin tilapäisestä ideavajeesta – vaivaako sinuakin keksimisen puutostila? 27.5.2016 Tytti Isokangas Kirjoittajan muut artikkelit Kuva: Anssi Kumpula Ei minulla ole mielikuvitusta. En minä keksi mitään uusia ideoita. Ei tule mitään mieleen. Kaikki on jo keksitty. Vaivaako sinuakin joskus turta, tyhjä, väsähtänyt olo kun pitäisi ideoida, keksiä jotain uutta? Ei hätää, et ole vaivasi kanssa yksin. Ideointikyvykkyyden tilapäinen lasku on yleinen vaiva ja miljoonat ihmiset kärsivät siitä. Yli 90 %:ssa vaivan esiintymistä vaiva on itse aiheutettu. Ideointikyvyttömyyden taustalta löytyy mm. seuraavia tekijöitä: vääränlainen kilpailu, yksipuoliset ravinteet tiedon tankkaamisessa ja ideointisuonet tukkiva kiire. Väsähtänyt uudenideoija saattaa kilpailla itsensä uuvuksiin ja tästä syystä ideointikyvykkyysarvot ovat laskeneet. Nojaan tässä futurologi Magnus Lindqvistin väitteeseen siitä, että vääränlainen kilpailu estää isojen oivallusten, uusien ideoiden syntyä. Joko kilpailet tai luot uutta – et molempia, hän väittää. Avataanpa asiaa hieman. Lähtökohta sille, että kilpailet, on tietenkin se, että sinulla on kilpailija, jonka toimintaan, bisnekseen reagoit koittamalla olla parempi, tehdä, toimia etevämmin ja nopeammin. Tällainen kujanjuoksu ei Lindqvistin mukaan tuota isoja innovaatioita, korkeintaan keskinkertaisia pikkuparannuksia. Eteneminen kilpailijan rinnalla seuraten, mitä kilpailija tekee, miten toimii, kahlitsee ja tahmaa ajattelusi lyhytaikaisiin ratkaisuihin ja pieniin mittakaavoihin. Lindqvist väittää, että kilpailu on isojen ideoiden varas, koska kilpaillessasi rajoitat itsesi ajattelemaan vain sitä, mitä jo on. Alat ihailemaan, mitä kilpailijasi on jo saanut aikaan sen sijaan, että unelmoisit jostain sellaisesta, mitä ei ole vielä koskaan ollut. Välttääksemme siis kilpailun aiheuttaman ideointikyvykkyyden laskun, sinun on riuhtaistava itsesi irti kilpailumoodista ja vaihtaa tietoisesti fokuksesi uuden luontiin. Käännä ajatteluasi siitä, mitä on rohkeasti ja ennakkoluulottomasti siihen, mitä voisi olla. Jätä kilpailu, kilpailijat, luo oma tarinasi – ja myy se! Ideointikyvykkyyttä aiheuttaa vääränlaisen kilpailun lisäksi liian yksipuoliset ravinteet tiedon tankkaamisessa. Henkilö on saattanut aiheuttaa ideoiden tuotannon radikaalin laskun sillä, että virikkeiden ja tiedon saanti ei ole ollut riittävän monipuolista. Olet jäänyt tiedon haussa vanhojen kaavojen vangiksi. Olet ajautunut seuraamaan vain paikallisuutisia. Luet vain yhtä, korkeintaan kahta kansallista mediaa. Et seuraa lainkaan ulkomaalaista uutisvirtaa. Somessa tykkäät, klikkaat ja seuraat vain lähipiiriäsi tai muuten kanssasi samanmielisiä ihmisiä. Olet ajautunut tiedon monotoniseen virtaan, jossa kaikki vastaantuleva on jo jotenkin ennakoitavissasi. Vaikka tietolähteesi olisivatkin monipuoliset, saatat seurata vain oman toimialasi tietovirtaa, vastaanotat tietoa omien intressien, kiinnostuksen kohteiden ohjaamana ja disruptiosyötteet jäävät vähiin. Tieto, jota vastaanotat, ei yllätä, ei häiritse, ei heilauta sinua suuntaan eikä toiseen. Ajattelusi ei näin saa riittävästi ärsykkeitä ja liian samanlainen informaatio pöhöttää sinut. Ideointikyvyttömyyden syy tässä tapauksessa on siis, että ideavarantosi ovat ehtyneet, koska olet sammuttanut tiedonjanosi ja -nälkäsi liian yksipuolisella ravinnolla. Kolmas tilapäisen ideointikyvyttömyyden syy on yleisesti tunnustettu, mutta ei riittävän vakavasti otettu. Se on liiallinen kiire. Liika kiire ja aikataulupaineet tukkivat ideasuonet. Ellet pidä huolta siitä, että varaat aikatauluistasi tilaa vapaalle ajattelulle, pohdiskeluille, ihmettelyille, reflektoinneille, ideointikyvykkyytesi laskee radikaalisti. Liian moni sairastuu ideointikyvyttömyyteen, koska oma ajanhallinta reistailee, eikä ajattelulle varattavaa aikaa saada organisoitua. Näin hoidat ideointikyvyttömyyttä: 1. Lopeta kilpailijoidesi stalkkaaminen ja kilpailu – luo oma tarinasi. 2. Käännä kanavaa tiedon haussa usein ja äkkivääriinkin suuntiin. Älä suostu vain passiiviseksi vastaanottajaksi – tee tiedonhausta seikkailu! 3. Pidä huoli aivojesi levosta, varaa joka viikko itsellesi vapaata aikaa ajatella. 4. Hakeudu idearikkaiden ihmisten seuraan ja anna ideavarantojesi täyttyä. Kysy lisää Tytti Isokangas Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Tulevaisuuden suomalaisuus on yhä moninaisempi Blogi 9.9.2025 Suomen maahanmuuttopolitiikan historia on lyhyt. Työperusteista maahanmuuttoa on edistetty aktiivisesti vasta viimeisen kymmenen vuoden ajan. Suomalaisuus on muuttunut ja tulee yhä muuttumaan moninaisemmaksi. Moninaisen suomalaisuuden ymmärtäminen edellyttää rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. Lue lisää Tulevaisuuden suomalaisuus on yhä moninaisempi
Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja Blogi 27.6.2025 Laura Koivisto-Khazaal Kanadan menestyksekkäästä maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa pistesysteemi nousee usein keskiöön. Se on kuitenkin vain osa Kanadan maahanmuuttosysteemin työkalupakkia, eikä se toimisi ilman vastaanottavaa yhteiskuntaa. Kanadan onnistumisen avain onkin yhteiskunta, johon maahanmuuttaneen on mahdollista solahtaa omana itsenään, ja tuntea kuuluvuutta. Lue lisää Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja
Mihin Tampere on menossa? Blogi 11.6.2025 Kirsi Siltanen Tampereen kaupunki laati keväällä 2025 yhdeksän muutosaluekorttia kaupungin tulevaisuuden kannalta keskeisistä, systeemisiä ratkaisuja vaativista muutosalueista. Tampereen muutosilmiöt heijastelevat kansallisia ja globaaleja ilmiöitä, mutta painottuvat kaupungin väestön, elinkeinorakenteen ja sijainnin myötä omaleimaisella tavalla. MDI oli mukana tukemassa muutosaluekorttien laadintaa. Lue lisää Mihin Tampere on menossa?