Blogi: Kansalainen datalähtöisen julkisen vallan pelikentällä

Olen keväällä saanut osallistua harjoitteluni aikana sote- ja maakuntauudistuksen toteutusta tukevaan hankekokonaisuuteen. Olen seurannut intensiivisesti uudistuksen esivalmistelua sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla. Tätä kautta itselleni on valjennut, että uudistuksen pääosan esittäjän rooli on varattu tiedolle ja sen sovelluksille. Muun muassa tietojärjestelmät, tietojohtaminen ja data ovat vahvasti läsnä useissa uudistukseen liittyvissä keskusteluissa.

Vaikuttaa siltä, että asiantuntijapuheessa vallitsee jonkinasteinen konsensus siitä, että uudistuksen tavoitteiden saavuttaminen vaatii tietojärjestelmien totaalista uudistumista ja niiden toimivuutta. Muutosta tarvitaan myös lainsäädännöllisellä tasolla. Kansalaisista eri yhteyksissä kerätyn ja tulevaisuudessa kerättävän tiedon riittävä integraatio ei ole tällä hetkellä vielä mahdollista. Uudistuksen yhteydessä tämä asia muuttuu. Hallituksen esittämä lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä ja siihen liittyvistä muista laeista on ollut alkuvuodesta lausuntokierroksella.

Kansalaisen ja julkisen vallan hänestä keräämän tiedon välinen suhde on nopeassa muutoksessa. Viime aikoina on käyty paljon keskustelua myös tiedustelulainsäädännön uudistamisesta. Yksi keskeisistä huolenaiheista on liittynyt uuteen lakiehdotukseen sisältyvään radikaaliin piirteeseen – toteutuessaan sellaisenaan suojelupoliisilla ja puolustusvoimilla olisi oikeus rikkoa viestintäsalaisuutta ilman konkreettista rikosepäilyä. Hallitus on jopa esittänyt, että uuden tiedustelulainsäädännön vaatima perustuslain muutos pitäisi toteuttaa nopeutetussa aikataulussa. Uuden perustuslain aikana näin ei ole toimittu vielä kertaakaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Kaikki edellä esitetyt toimet tähtäävät kansalaisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen. Myös itse uskon, että esimerkiksi sote-uudistuksessa palvelujen laadun paraneminen, etäpalvelujen lisäämisen mahdollisuudet ja kustannusten pienentäminen ovat olennaisesti riippuvaisia kansalaisista kerätyn tiedon helposta saatavuudesta ja laajasta tietointegraatiosta. Paljon puhutaan myös datan potentiaalisuudesta. Kukaan meistä ei oikeastaan osaa vielä sanoa, millaisia sovelluksia meistä kerätylle tiedolle on tulevaisuudessa luvassa datan varastoinnin ja käsittelyn sekä tekoälyn kehittyessä.

Datan valtavassa potentiaalissa on myös kääntöpuoli. Vaikka perustuslain mukaan Suomessa valta kuuluu kansalle, on julkinen valta – sen kirkkaimpana ilmentymänä valtio – epäsymmetrisessä valtasuhteessa kansalaisiin. Kuten Vesa Sirén totesi salakatselua koskevassa erinomaisessa analyysissaan: ”Tieto on valtaa ja intiimi tieto supervaltaa.” Vaikka tieto mahdollistaa kansalaisen elämän edellytyksien parantamisen, se myös pahimmillaan mahdollistaa äärimmäisen tehokkaan vallankäytön.

Tämä ei ole erityisen omaperäinen tai uusi huolenaihe ja hyvä niin. Niin sanottu MyData -ajattelu, Suomessa käytetään myös termiä omadata, on läsnä jopa Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeissa. Lyhyesti ilmaistuna kyse on ihmisten oikeudesta hallita ja hyödyntää heistä kerättyä dataa. En osaa arvioida, miten realistista tällaisen periaatteen täydellinen toteutuminen on digitalisoituvassa maailmassa, mutta mitä lähemmäs tavoitetta päästään, sitä parempi. Toisaalta jos itsestä kerätystä datasta haluaa oikeasti hyötyä, esimerkiksi parempien terveyspalveluiden muodossa, on sallittava eri toimijoiden käsitellä ja hyödyntää dataa. Se vaatii luottamusta ja kykyä elää potentiaalisen väärinkäytön riskin kanssa. Uskon, että kansalaisuuden ja datan suhteesta käytävä yhteiskunnallinen keskustelu on vasta alussa.