Artikkeli: Hyvä elämä supistuvilla alueilla

Yhteiskuntatieteet ovat tyypillisesti hyvin käsitteellisiä aloja. Käyttämämme sanat määrittelevät sen, mitä ajattelemme maailmasta ja mitä asioita havaitsemme. Esimerkiksi suunnittelu ja aluekehitys ovat rakentuneet kasvun logiikan ja kielen pohjalta. Viime aikoina yhteiskunnalliselle agendalle on kuitenkin ilmaantunut ajatuksia myös vaihtoehdoista kasvulle, vaikka käytännössä kasvun ajatusta haastetaan verrattain harvoin, erityisesti konkreettisten politiikkatoimien muotoilussa. Kasvua haastavia ajattelutapoja on mahdollista ymmärtää esimerkiksi siinä valossa, että globaali tuotanto ja kulutus ylittävät planeettamme biokapasiteetin melkein 60 % joka vuosi. Tällainen ajattelu on kuitenkin melko harvinaista aluekehittämisen kehyksessä, ja tästä syystä olemme MDI:lla työskennelleet ’hyvää elämää’ supistuvilla alueilla palvelevien toimintapolitiikkavaihtoehtojen parissa.

Merriam Websterin mukaan ’hyvä elämä’ viittaa käytännössä ”korkeaan elintasoon”. Elintasolla tarkoitetaan tässä yhteydessä ”välttämättömyyksiä, mukavuuksia ja ylellisyyksiä, joista yksilö tai ryhmä nauttii ja joita ne havaitsevat.” Elintason osa-alueita kuitenkin mitataan tyypillisesti määrällisin keinoin, kontekstuaalisen ja relationaalisen tarkastelun ollessa harvinaisempaa. Tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen saattaa kuitenkin vaatia joidenkin nykypäivänä keskeisten käsitteiden uudelleen arviointia.

Muun muassa edellä mainitut asiat olivat lähtökohtiamme paneelikeskusteluun kesäkuun NORSA2019-konferenssissa, jossa tapasimme tutkija- ja kehittäjäkollegojemme kanssa MDI:n syntypaikassa Seinäjoella. Ottaen kaiken irti ainutlaatuisesta mahdollisuudesta osallistua aluekehittämisen asiantuntijoita kaikkialta Pohjoismaista yhteen tuoneista tapaamisista, kutsuimme joukon asiantuntijoita, käytännön toimijoita ja visionäärejä keskustelemaan näistä kysymyksistä. Keskusteluun osallistuivat muun muassa Kjell Nilsson (johtaja, Nordregio), Linda Leinonen (Kauhajoen kaupunginjohtaja), Miika Laurila (ennakointiasiantuntija, Etelä-Pohjanmaan liitto) ja Heli Kurikka (tutkija, Tampereen yliopisto).

NORSA 2019 -panelistit Heli Kurikka (tutkija, Tampereen yliopisto), Miika Laurila (ennakointiasiantuntija, Etelä-Pohjanmaan liitto), Linda Leinonen (Kauhajoen kaupunginjohtaja) ja Kjell Nilsson (johtaja, Nordregio). Kuva: Samuli Manu.

Sosiaalisesti rakentuneet tutkimusagendat

Tavoitteenamme oli tarkastella alueellisen supistumisen ilmiötä erityisesti sosiaalisen rakentumisen näkökulmasta. Me olemme MDI:llä viime aikoina käsitelleet ilmiötä erityisesti omien väestöennusteidemme kontekstissa ja olemme työstäneet ajatuksia sosiaalisesti rakentuneista realiteeteista sekä tiedon perusoletuksista kollektiivisesti ja interaktiivisesti. Tilastollisen analyysin ja visualisoinnin ohella tulisi kyetä kriittisesti uudelleen arvioimaan nykyisiä tulevaisuusperspektiivejä, ennakointia sekä koettuja narratiiveja kysymällä esimerkiksi: Mitkä asiat muodostavat hyvinvoinnin, ’smart-sizingin’ ja hyvän elämän? Mitä tapahtuu, kun yhteisöt supistuvat? Kuinka henkilökohtaiset kokemukset ja näkökulmat rakentuvat (ja uudelleen rakentuvat)? Muun muassa nämä kysymykset toivat meidät yhteen ja inspiroivat keskustelujamme.

Josefina Syssner Linköpingin yliopistosta käsittelee kirjassaan Mindre Många sitä, mitä tapahtuu alueilla ja yhteisöissä, joissa supistumista tapahtuu. Miten nämä yhteisöt reagoivat, millaisia vaihtoehtoja ne näkevät, hän kysyy. Sen sijaan, että hän pitäisi supistumista negatiivisena epäonnistumisen merkkinä kasvuorientoituneessa kulttuurissamme, hän pohtii potentiaalisia menestyksellisiä strategioita tai niin sanottuja Plan B vaihtoehtoja supistuville alueille. Mukaillen Darwinin kuuluisaa Lajien synnystä esitettyä toteamusta, ’ne eivät ole vahvimpia, jotka selviytyvät vaan ne, jotka pystyvät parhaiten sopeutua ja muuttaa käytöstään sen mukaan, millaisessa ympäristössä ne elävät.’ Sama pätee Syssnerin mukaan paikallisiin yhteisöihin.

Pohtiessa mahdollisia Plan B vaihtoehtoja, resilienssin[1] käsite tulee nopeasti mieleen. Yksi kaikkein kiehtovimpia ”ikuisia” kysymyksiä talousmaantieteessä ja alueiden kehittämisessä on ollut syy(t) siihen, miksi jotkut alueelliset taloudet kykenevät uudistamaan itsensä, kun taas osa jää jumiin kurjistumisen kierteeseen. Miksi jotkut alueet ja yhteisöt eivät ole kykeneviä sopeutumiseen ja toiminnan muuttamiseen eivätkä näin ollen voi kukoistaa tai välttämättä edes olla olemassa vaihtelevien alueellisten suhteiden kontekstissa?

Tähän kysymykseen vastaamiseksi on esitetty resilienssin käsitettä, joka on rakentunut ekologian, psykologian, katastrofitutkimuksen ynnä muiden tieteenalojen käsitteistön pohjalta. Resilienssi suunnittelustrategiana mahdollistaa antaa organisaatiolle mahdollisuuden sopeuttaa toimintaansa muutokseen ja olla lähes jatkuvassa ’permanent beta’ -moodissa, jossa kehittäminen nähdään pitkän aikavälin prosessina, jossa laadulliset pitkän aikavälin tavoitteet ja missiot määrittelevät polun mitä tulee seurata ja nämä polut voidaan asettaa joustavalla ja iteratiivisella tavalla suhteessa muutoksiin toimintaympäristössä.

Muuttuvat maantieteet ja moninaiset kontekstit

Alueellinen supistuminen on noussut ajankohtaiseksi aiheeksi erityisesti viime vuosina, ja tämä on saanut meidät tutkijoina pohtimaan muun muassa elämän kontekstuaalisuutta eri seuduilla ja yhteisöissä. On oikeastaan itsestään selvää, että yhteiskunnat ovat vahvasti verkottuneita, ja niiden välillä on useita keskinäisriippuvuuksia. Näyttää kuitenkin silti, että toimintapolitiikat ja rakenteet, joiden kautta näitä suhteita jäsennetään, ja joiden kautta pyritään tuottamaan ratkaisuja, on liian usein siirretty pois konteksteistaan, eristetty siiloihin, ja tätä kautta myös niiden johtaminen tapahtuu tällaisen mallin mukaisesti.

Vaikka meillä on valtava, lähes rajaton, kapasiteetti tuottaa ja prosessoida dataa, emme ole yhtä kykeneviä tulkitsemaan eri datojen välisiä yhteyksiä. Ei olekaan yllätys, että tällaiset yhteydet ja risteämät ovat relevantimpia, peräänkuuluttaen tarvetta tulkinnalle, josta Nora Bateson käyttää warm data[2] käsitettä, jolla viitataan trans-kontekstuaaliseen informaatioon kompleksisten systeemien keskinäisriippuvuuksista. Meitä kiehtoo se, mitä tapahtuu näissä yhteyksissä ja liittymiskohdissa, jotka meidän tulee nyt ottaa huomioon. Kuinka voimme siis omaksua uudenlaisen kulttuurin ja rakenteen suunnitteluun, joka on herkempi kontekstuaalisuudelle, ei ainoastaan reaktiivisena tai proaktiivisena asiana, vaan interaktiivisena prosessina eri liittymäpinnoilla? Prosessin, joka resonoi paremmin ’warm datan’ kanssa, eikä ainoastaan kritiikittömästi tarkastele ’kylmää’ big dataa?

Kuten Bateson on argumentoinut, tilastollinen data on hyödyllistä, mutta sillä on myös ei-toivottu vaikutus ohjata tarkastelua kuvatun asian kontekstien ulkopuolelle. Tieteellinen halu analysoida ja tutkia asioita ylipäätään voi toisinaan johtaa asioiden repimiseen ulos kontekstistaan ja niiden käsittelyyn eristyksissä. Aivan liian harvoin tällainen tarkastelu kontekstualisoidaan uudelleen tutkimaan asioiden välisten suhteiden kompleksisuuttaa laajemmassa perspektiivissä. Warm data pyrkii valottamaan tilastollisen analyysin rajoitteita asemoimalla itsensä trans-kontekstuaalisen metodologian kentälle, tuoden kontekstien moninaisuuden osaksi tutkimusprosesseja. Mikä voisikaan olla hyödyllisempää alueellisen tarkastelun yhteydessä?

Keskustelu – useita perspektiivejä ’hyvään elämään’ supistuvilla alueilla

Keskustelussa tarkasteltiin mahdollisuuksia käyttää vaihtoehtoisia mittareita, jotka ottavat huomioon kontekstin, ja uusia tapoja mitata ja sanoittaa alueellisia todellisuuksia supistuvilla alueilla ja yhteisöissä. Ensimmäinen panelisti Nordregion Kjell Nilsson oli jo valmiiksi luonut pohjaa kiinnostavalle keskustelulle hänen keynote-puheessaan, joka käsitteli kolmea megatrendiä, urbanisaatiota, ikääntymistä ja digitalisaatiota, erilaisista näkökulmista, ja hän toi nämä asiat esiin myös paneelissa hyödyntäen pitkää kokemustaan suunnitellun kentällä ja Nordregion leivissä. Pohjoismainen näkökulma alueisiin perustui muun muassa State of the Nordic Region –raporttiin, jonka Nordregio julkaisee joka toinen vuosi (viimeksi 2018). Yksi tämän raportin tarkoituksista on tuottaa tietoa ja dataa lähemmäs päätöksentekoa ja tätä kautta voimaannuttaa paikallisia, alueellisia ja kansallisia toimijoita tekemään tietoon perustuvia päätöksiä.

Viime vuoden raportti oli jälleen kerran melko masentavaa luettavaa Suomen näkökulmasta – esimerkiksi 13 huonoiten pärjäävää seutua löytyi Suomesta, ja ainoastaan Helsinki oli mukana alueellisen potentiaalin Top 10 -listauksessa.[3] Tällä hetkellä fakta on, että Suomen väestö ikääntyy nopeammin kuin muissa Pohjoismaissa. Erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa demografinen tilanne on huolestuttava ja ennusteiden mukaan näillä seuduilla yli 50 % väestöstä odotetaan olevan yli 65-vuotias 2030 mennessä. Suomi oli myös ainoa Pohjoismaa, jonka työvoima supistui absoluuttisesti mitattuna aikavälillä 2007–2017. Supistuminen muodostaakin haasteita alueellisen tason lisäksi myös kansallisella tasolla.

Kjelliltä kysyttiin paneelikeskustelussa julkisuudesta ja suomalaisesta mediasta, ja hän surikin suomalaisen journalismin negatiivista yleissävyä: vaikka ”huonoimman alueellisen potentiaalin edustajan” viestiä toitotettiin kovaan ääneen suomalaisessa mediassa, paljon vähemmän (jos ollenkaan) huomiota sai se, että Suomi, yhdessä Tanskan kanssa, profiloitiin Pohjoismaiden johtavaksi innovaattoriksi ja maailman johtavaksi maaksi biotalouden saralla. Nilsson painotti, että Nordregion pääindikaattorit eivät resonoi ajatuksen BKT:sta kaiken mittarina kanssa kovinkaan hyvin, vaan antavat pikemminkin monipuolisemman kuvan alueellisesta kehityksestä, indikaattoreiden kuvatessa potentiaaleja ja dynamiikkaa, eikä ainoastaan staattisia ja perinteisiä kehityskulkuja.

Resilienssiin ja ’permanent beta’ -mentaliteettiin keskittyvä ajattelu antaa myös enemmän tilaa inhimilliselle toimijuudelle ja valinnoille. Kauhajoen kaupunginjohtaja Linda Leinonen oli mukana paneelissa keskustelemassa erityisesti toimintapolitiikkavalintojen tärkeydestä ja näiden parissa työskentelevien ihmisten rohkeasta toimijuudesta supistuvissa yhteisöissä. Hän jakoi henkilökohtaisen kokemuksensa siitä, millaista oli palata kasvukeskuksesta Tampereelta supistuvan maantieteen kontekstiin Pohjanmaalle, ja kuinka tärkeää oli se, että hänen tapauksessaan poliitikoilla oli rohkeutta palkata nuori nainen kaupunginjohtajaksi. Yleisempänä johtopäätöksenä voidaan todeta, että inhimillisellä toiminnalla on erityisen tärkeä rooli varsinkin silloin, kun esimerkiksi väestöennusteet eivät ole niin sanotusti alueen puolella.

Näennäisesti heikommat alueelliset potentiaalit saattavat yksinkertaisesti vaatia yksilöiltä ja yhteisöiltä rohkeampia asenteita ja ajattelutapoja haasteisiin vastaamiseksi. Linda painotti myös Kauhajoella elämisen ja työskentelyn hyötyjä: työelämän ja vapaa-ajan tasapaino on hyvä, etätyöhön tarjotaan mahdollisuuksia, paikallisten julkisten palveluiden laatu ja saavutettavuus ovat hyviä ja arkielämä on yleisesti joustavaa, joka on osaltaan tukiverkkojen, läheisten sosiaalisten siteiden ja yhteisöllisyyden tunnun mahdollistamaa. Hänen narratiivinsa näytti resonoivan hyvin niin sanotun uuden urbanisaation ydinideoiden kanssa, joka tunnistaa erilaiset elämisen skaalat, palvelut ja toimivuuden vaatimat keskinäisriippuvuudet. Tällainen ajattelu resonoi myös muissa panelisteissa, ja BKT:ta monipuolisempien mittareiden ja mittaustapojen nähtiin olevan tärkeä osa sitä, että monipuolisempi kuva ’hyvästä elämästä’, alkaen sosiaalisista, terveydellisistä, kulttuurisista ja ympäristökysymyksistä, voidaan saavuttaa. Myös eri sukupolvien huomioimisen katsottiin olevan olennainen osa hyvää elämää: nuoriin tulisi luottaa ja antaa heille mahdollisuuksia, samaan aikaan kuitenkin varmistaa, että vanhemmat sukupolvet ja heidän kokemuksena nähdään arvokkaina.

Aluetutkija Heli Kurikka jakoi ajatuksiaan siitä, miksi on tärkeää siirtää fokusta alueiden kilpailukyvystä (vanhasta toimintapolitiikan suosikista) kohti resilienssiä. Hänen puheensa resonoi aiemman puhujan kanssa, kun hän käytti esimerkkinä Etelä-Pohjanmaata: seutu, jonka työllisyysaste on korkea, mutta tuottavuus matala. Yrittäjähenkisyys saattaakin vaatia erilaisia toimintapolitiikkoja auttamaan yhteisöjä kukoistamaan. Keskustelu yrittäjyydestä oli erityisen elävää, keskittyen erityisesti siihen, pitäisikö viime aikojen keskittymisen työllisyysasteeseen kansallisessa puheessa johtaa hienojakoisempiin toimintapolitiikkoihin ja käsitellä aluetason implikaatioita.

Miika Laurila Etelä-Pohjanmaan liitosta vei keskustelun nykyisistä eletyistä todellisuuksista ja (väistämättä hieman taaksepäin katsovista) indikaattoreista enemmän tulevaisuuteen katsovan ennakoinnin suuntaan. Myös Miika oli samaa mieltä siitä, että perinteiset mittarit ja media eivät ole erityisen hyviä näyttämään sitä positiivista, jota on löydettävissä supistuvien alueiden alueellisista ja paikallisista todellisuuksista. Hän summasi, että voisi täten olla tärkeämpää kiinnittää huomiota arvoihin, uskomuksiin ja odotuksiin.[4] On olemassa monia yhteisöjä, joissa väestön ja BKT:n supistuminen on tapahtunut yhtä aikaa elämän laadun havaitun kasvun kanssa. Meidän tulisi olla sensitiivisempiä vaihtoehtoisille indikaattoreille ja avoimempia tutkimaan dataa monimuotoisemmissa ja vähemmän tyypillisissä muodoissa.

Entä mitä toimintapoliittisia implikaatioita käydyistä keskusteluista on löydettävissä? Ehkäpä tarve keskittyä yksilöön, heidän kokemukseensa, aloitekykyynsä ja vastuuseen, heidän kapasiteettiinsa kontribuoida sosiaaliseen pääomaan ja resilienssiin heidän omassa ympäristössään, kuten myös organisaatioiden vastaaviin kyvykkyyksiin, jos niille annetaan mahdollisuus tavoitella joustavuutta ja sopeutumista heidän omassa työssään. Tunnemme useita esimerkkejä siitä, että kulttuurin, asenteiden ja ajattelutapojen muuttaminen on erittäin hidas prosessi, mutta se on prosessina sellainen, jossa jokainen meistä voi olla aktiivinen ja ottaa niin sanotusti ohjat.

Monet panelistit kokivat, että muutosta voisi toimintapolitiikan termein parhaiten kuvailla tarpeena edistää enemmän pk-yrityksiin pohjautuvia innovaatiotoimintapolitiikkoja kuin perinteisiä teollisuustoimintapolitiikkoja, jotka suosivat suuria teollisuuskonserneja. Kansallisen tason innovaatiotoimintapolitiikkojen tulisi ottaa enemmän oppia ja olla kiinnostuneempi pienistä ja mikroyrityksistä, ja innovaatioympäristöjen mikrotason dynamiikasta.

Suomi ei ole erityisen aktiivinen yhteiskunnallisessa yrittäjyydessä, mikä on taas merkittävä muutosvoima muissa Pohjoismaissa. Toinen potentiaalinen muutoksen katalyytti on julkisten hankintojen kokonaisuus. Vaihtoehtoiset tavat tarkastella alueellista dynamiikkaa ovat kuitenkin kasvavan kiinnostuksen kohteena, ja tutkijoina ja asiantuntijoina meidän tulisi olla paremmin kartalla tästä muutoksesta pyrkien käyttämään sensitiivisempiä metodeja, jotka mahdollistavat meidän pikemminkin näkevän mitä on tulossa, kuin keskittyä liikaan menneen rekisteröimiseen perinteisten makrotason mittareiden kautta.

Johtopäätökset

Soveltavan tutkimuksen alueellisen ja toimintapoliittisen roolin ollessa yksi keskustelumme lähtökohdista, palasimme siihen viimeisessä keskustelussa. Kuinka identifioida uusia rooleja ja polkuja tutkijoille sekä tulla toimeen laadullisempien indikaattoreiden kanssa? Kuinka lähteä mukaan aiempaa moniulotteisempiin ja toimintaorientoituneempiin metodologioihin ja eloisampiin narratiiveihin? Mitä aluetutkijoiden tulisi olla halukkaita ja kykeneviä tekemään tällaisessa toimintapoliittisessa ympäristössä, joka kohtaa pragmaattisen pyrkimyksen käyttää evidenssiä elämän parantamiseen? Valtava määrä ideoita ilmaantui.

Jotta pysyisimme relevantteina, meidän tulisi olla:

  • kyvykkäitä käyttämään nykyistä laajempaa tietojoukkoa
  • selkeitä, konkreettisia ja relevantteja 
  • aiempaa tulevaisuusorientoituneempia ja eksploratiivisempia 
  • sensitiivisiä ja tietoisia käytetystä kielestä
  • rakentavia 
  • joustavia ja ketteriä 
  • kykeneviä dialogiin 
  • kykeneviä hyviin tarinoihin, jotka ovat relevantteja ja faktoihin pohjautuvia, mutta myös inspiroivia narratiiveja 

Yksi asioista, josta onnistuimme ainoastaan raapaisemaan pintaa, oli evidenssin informoiman toimintapolitiikan logiikka, ja tutkijoiden rooli sekä vastuu toimintapolitiikkavaihtoehtojen identifioinnissa sekä politiikkasuositusten muodostamisessa. Arvoihin pohjautuvan pohdinnan jättämistä poliitikoille pidettiin tärkeänä, mutta faktoja tulee tulkita arvoihin pohjautuvassa kontekstissa, koska tutkimuskysymysten asettaminen itsessään ei ole arvovapaata. Samalla, kun hyödynnetään tieteellistä metodia, pikemminkin kuin ilmaistaan ainoastaan mielipiteitä, aluekehittämisen tutkijat ovat jatkuvasti mukana olennaisilta osin poliittisessa ja arvopohjaisessa dialogissa. Keskustelussa pohdittiinkin, että ehkä tämä kysymys voisi olla hyödyllinen keskustelunaihe NORSA2021-tapahtumassa.

Keskustelu päättyi pohtimaan muita potentiaalisia aiheita seuraavaan NORSA-tapaamiseen. Tällaisia voisivat olla positiiviset esimerkit urbanisaatiosta sellaisista Pohjoismaista, joissa urbanisaatio on edennyt pidemmälle, mutta maaseutualueet pärjäävät silti hyvin sekä realistiset strategiat supistuville kunnille. Tämän lisäksi olisi mielenkiintoista käsitellä vaihtoehtoisia aluekehityksen narratiiveja, uudenlaisia erikoistumisen kohteita (kuten ’cold Hawaii’) sekä ydinkäsitteiden (esimerkiksi ’hyvä elämä’ ja ’kehitys’) uudelleen arviointia. Keskustelu on selvästi vasta alkanut.

Kirjoittaja: Kaisa Lähteenmäki-Smith
Kääntänyt englannista suomeksi Samuli Manu.

Lähteet ja alaviitteet:

[1] Hassink, Robert. (2009). Regional Resilience: A Promising Concept to Explain Differences in Regional Economic Adaptability?. Cambridge Journal of Regions, Economy and Society. 3. 45-58. 10.1093/cjres/rsp033; Kurikka, Kolehmainen & Sotarauta (2017): Path development and constructed regional resilience: The case of the Nokia-led ICT industry in Tampere, Sente Working Papers, 39/2017; Hynynen, A., & Rantanen, A. (2019). Pieni ja keskisuuri urbanismi kaupunkikehittämisen voimavarana. Alue ja Ympäristö, 48(1), 101-116. https://doi.org/10.30663/ay.77858).

[2]  https://norabateson.wordpress.com/2018/02/06/digging-into-warm-data-the-warm-data-lab-and-certified-training/

[3] Nordregio on luonut hyödyllisen “alueellisen potentiaalin indeksin”, joka muodostuu väestötiheydestä, nettomaahanmuutosta, huoltosuhteesta, naisten määrästä, työmarkkinapotentiaalista, työllisyysasteesta, 25 – 64-vuotiaiden korkeakoulutettujen määrästä, nuorisotyöttömyydestä, taloudellisesta potentiaalista (BKT/asukas) ja tki-investointien kokonaismäärästä.

[4] Vaihtoehtoisia ja suhteellisempia indikaattoreita on kehitelty ja käytetty, ks. esim. Hanell, Tomas (2018): Regional Quality of Life in the EU – Comprehending the European space beyond GDP through the capability approach. PhD dissertation. saatavilla: https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/34080.

Japanin kotiseutulahjoitusmalli toimii inspiraationa Suomen mallin kokeiluehdotuksille

Juuri julkaistu selvitys tuottaa tietoa siitä, voisiko japanilaisen Furusato Nozein tyyppinen kotiseutulahjoitusjärjestelmä olla keino lisätä myös Suomen harvaan asuttujen alueiden elinvoimaa ja hyvinvointia. Mallia ei voi sellaisenaan replikoida, mutta se toimii oivana inspiraation lähteenä. Selvityksessä esitellään kolme mahdollista mallia, miten ideaa voisi lähteä toteuttamaan Suomessa. Ne rakentuvat jo aktiivisesti toimivien paikallisyhteisöjen, yhdistysten, rahastojen ja säätiöiden, ihmisten hyväntekeväisyyden motivaatioiden sekä myös kuntien osallistuvan budjetoinnin opeille.

Lue lisää Japanin kotiseutulahjoitusmalli toimii inspiraationa Suomen mallin kokeiluehdotuksille