Etusivu Ajankohtaista Uutiset MDI toteutti selvityksen liikkuvuusavustuksista MDI toteutti selvityksen liikkuvuusavustuksista 27.5.2022 Sosiaali- ja terveysministeriölle toteutetussa selvityksessä tarkasteltiin liikkuvuusavustusten käyttöä, vaikuttavuutta ja kehittämistarpeita sekä tuotettiin tietoa kyseisestä avustusmuodosta. Liikkuvuusavustus on tuki liikkumiseen oman työssäkäyntialueen ulkopuolelle tai muuttamiseen lähemmäs työpaikkaa. Avustuksen käyttöä ohjaa työttömyysturvalaki (1290/2002). MDI toteutti selvityksen alkuvuodesta 2022. Selvitys liikkuvuusavustuksen vaikuttavuudesta ja kehittämistarpeista toteaa nykyisten liikkuvuusavusavustusten toimeenpanon pääpiirteittäin toimivaksi. Toimivaksi todettiin myös lainsäädäntö ja sen soveltaminen. Tulosten mukaan työllisyys parani avustusjakson jälkeen niiden henkilöiden kohdalla, jotka hyödynsivät liikkuvuusavustusta. Tuen käyttö on kuitenkin vähäistä, koska tukimuoto on jokseenkin tuntematon työnhakijoiden keskuudessa. Kehittämistarpeeksi tunnistettiin avustuksen tunnettavuuden lisääminen työttömien työnhakijoiden parissa. Lisäksi havaittiin, että viestintää tuen asiakkaiden suuntaan olisi hyvä kehittää. Tämä auttaisi selkeyttämään tuen myöntämisperusteita tuen asiakkaille. Muita kehittämistarpeita olivat avustuksen toimeenpanon kehittäminen ja tehostaminen. Tuen vaikuttavuuden lisäämisen keinoina nähtiin liikkuvuusavustuksen profiilin nostaminen työnhakijoille TE-toimistoissa sekä markkinoinnin lisääminen työnhakijoille. Selvityksen analyysi perustuu tulorekisteritietoihin. Materiaalit Raportti: Selvityksen liikkuvuusavustuksen vaikuttavuudesta ja kehittämistarpeista pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä. Selvityksen tiedotteen löydät täältä. liikkuvuusavustus selvitys Työllisyys vaikuttavuus Kysy lisää Juho Nyman Johtava asiantuntija FM 050 321 8790 juho.nyman@mdi.fi Profiili: Linkedin Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI toteutti selvityksen liikuntaneuvontapalvelun kirjaamisen, lähettämisen ja seurannan käytännöistä Uutiset 31.3.2026 MDI toteutti Jyväskylän ammattikorkeakoululle selvityksen, jossa muodostettiin ajantasainen kokonaiskuva liikuntaneuvonnan lähettämisen, kirjaamisen ja seurannan käytännöistä. Selvityksen mukaan liikuntaneuvonnan käytännöt vaihtelevat alueittain, ja palvelun kehittäminen edellyttää yhtenäisempiä toimintamalleja sekä parempaa tiedon hyödyntämistä. Lue lisää MDI toteutti selvityksen liikuntaneuvontapalvelun kirjaamisen, lähettämisen ja seurannan käytännöistä
Suomen tulevaisuuden tekijät haluaa uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa Uutiset 18.3.2026 Suomen väestö ikääntyy ja työikäisen väestön määrä vähenee. Ainoastaan maahanmuutto on ylläpitänyt Suomen työikäisen väestön kasvua, ja ilman maahanmuuttoa sekä vieraskielisten määrän kehitystä työikäisten määrien ennakoidaankin laskevan yli viidenneksellä vuoteen 2050 mennessä. Suomen tulevaisuuden tekijät -projektissa laaja kumppanijoukko etsii yhdessä ratkaisuja maahanmuuttopolitiikan uudistamiseen ja pitovoiman vahvistamiseen. Lue lisää Suomen tulevaisuuden tekijät haluaa uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa
Miten keskuskaupungit ja kehyskunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä? Uutiset 11.3.2026 Julkaisimme helmikuun alussa päivitetyn EVP-indeksin. Sen tavoitteena on tarkastella kokonaisvaltaisesti alueiden elinvoimaa sekä veto- ja pitovoimaa. Tänä vuonna tarkastelimme tarkemmin alueita, jotka ovat parantaneet sijoitustaan EVP-indeksillä 2020-luvulla. Keskuskaupungeista Kajaani ja kehyskunnista Vesilahti ovat sijoitustaan parantaneiden joukossa. Kuntien edustajat kertoivat meille, mitä hyvän kehityksen taustalla on ja millaisia toimia kehityksen eteen on tehty. Lue lisää Miten keskuskaupungit ja kehyskunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä?