Etusivu Ajankohtaista Uutiset Uudet co-working hubit Helsinkiin ja Seinäjoelle Uudet co-working hubit Helsinkiin ja Seinäjoelle 28.8.2014 MDI muuttaa tänään sekä Helsingissä että Seinäjoella uusiin toimitiloihin. Tällä kertaa kiikarissa eivät olleet vain toimistoneliöt vaan myös uudet työn tekemisen tavat ja tuulet. Molemmat toimistot sijaitsevat keskellä eläväistä kaupunkiympäristöä, ja mikä parasta, toimistoissa eivät puurra vain ja ainoastaan midiläiset, vaan työkavereiksi on houkuteltu on myös muiden yritysten edustajia. ”MDI tahtoo elää kuten opettaa. Olemme olleet useassa projektissa konsultoimassa erilaisen yhteisöjen kokoamista. Nyt kun rakennamme hubeja itsekin, tästä ei voi olla kuin tohkeissaan!”, Tytti Isokangas toteaa. Helsingin uuden hubin ydin muodostuu yhdessä Mapita Oy:n iloisen ja energisen asiantuntijatiimin kanssa, mihin kuuluvat Maarit Kahila, Anna Broberg ja Sakari Ellonen. Mapita suunnittelee ja toteuttaa karttapohjaisia kyselytutkimuksia ja analysoi aineistoja intohimonaan sujuva osallistuminen ja vuorovaikutus. Seinäjoen hubiin MDI muuttaa jo entuudestaan tutun ja rakkaan yrityskumppaninsa, Jakamo Osakeyhtiön, kanssa. Jakamo on maailman ensimmäinen palvelu, joka on suunniteltu yritysten välisen informaation jakamiseen ja hallintaan verkostoituneessa taloudessa. Yhteisöä rikastuttamaan saamme myös Juha Orrenmaan, Heidi Ahon ja Matleena Lindqvistin henkilöstöpalveluyritys Biisoni Oy:stä, J-P Tuhkasen video-, valokuvaus- ja mediatuotantoyritys Taival Mediasta sekä Mikko Panulan HappyOrNot Oy:stä. MDI Helsinki, Kanavaranta 7 D (2. krs), 00160 Helsinki MDI Seinäjoki, Keskuskatu 10 C 18, 60100 Seinäjoki Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Uusi strategia ja kaksikielisyysohjelma tukemaan Pietarsaaren kehitystä Uutiset 12.9.2023 MDI tukee Pietarsaaren kaupunkia strategian laatimisessa, joka suuntaa katseen vuoteen 2030. Osana työtä toteutetaan myös kaksikielisyysohjelma, joka kytkeytyy osaksi strategiaa. Kaksikieliselle kaupungille MDI toteuttaa työn ruotsiksi ja suomeksi. Lue lisää Uusi strategia ja kaksikielisyysohjelma tukemaan Pietarsaaren kehitystä
MDI kehittämään toimintamallia positiivisen äkillisen rakennemuutoksen osaajapulaan Uutiset 6.9.2023 Osaavan työvoiman saatavuuteen liittyvät haasteet ovat läsnä käytännössä kaikkialla Suomessa. Jokaiselta alueelta ja jokaisesta kunnasta löytyy toimialoja tai ammatteja, joissa… Lue lisää MDI kehittämään toimintamallia positiivisen äkillisen rakennemuutoksen osaajapulaan
Vuoden 2023 väestöennusteessa tarkastellaan syntyvyyden kehitystä Suomessa Uutiset 16.8.2023 Rasmus Aro MDI julkaisee syyskuussa vuoden 2023 väestöennusteen. Tämän vuoden väestöennuste keskittyy syntyvyyden muutoksiin. MDI:n asiantuntija Rasmus Aro on muodostanut väestöennusteen ja kertoo nyt, mitä syyskuussa julkaistavalta ennusteelta voidaan odottaa. Lue lisää Vuoden 2023 väestöennusteessa tarkastellaan syntyvyyden kehitystä Suomessa