Innovatiivisuutta julkisiin hankintoihin

Julkiset hankinnat ovat volyymiltaan noin 35 miljardia euroa, joka vastaa noin 19 % bruttokansantuotteesta (2010). Julkisten hankintojen avulla voidaan merkittävästi uudistaa julkista palvelutuotantoa, saada aikaan kustannustehokkaampia ja laadultaan parempia palveluita ja tarjota kannustimia uuden liiketoiminnan syntymiselle. MDI sparraa Linnan Kehitys Oy:tä ja Hämeenlinnan kaupunkia innovatiivisissa julkisissa hankinnoissa. Prosessi käynnistettiin iltapäivän valmennustilaisuudella, johon osallistui 30 hämeenlinnalaista hankintojen parissa työskentelevää asiantuntijaa. Työ jatkuu hankintaklinikoilla syyskuussa. MDI toteuttaa työn yhdessä Business Law Finland Oy:n kanssa.

MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin

Uudellamaalla tähdätään huippuosaamisen vahvistamiseen sekä EU-tasolta saataviin investointeihin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Maakunnan TKI-toimijat kutsutaan mukaan tiekarttatyöhön. Tilannekuvan ja tiekartan laatimiseen on valittu EU-rahoitukseen ja innovaatioihin erikoistunut konsulttitoimisto Spinverse yhdessä aluekehitykseen keskittyvän MDI:n kanssa.

Lue lisää MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin