MDI:n tiimi selvittämään Kainuun kuntarakennetta

MDI:n tiimi Janne Antikaisen johdolla selvittää Kainuun kuntarakennetta juhannukseen 2015 mennessä. Työn ydinajatuksena on elinvoiman ja yhteistyön vahvistaminen, olivatpa selvitystyön perusteella tehtävät päätökset mitä hyvänsä. Kainuun kunnat saavat työstä eväitä elinvoimansa vahvistamiseen, ja työn pohjalta voidaan rakentaa kilpailukykyisempi, houkuttelevampi ja hauskempi Kainuu. Selvityksen yksi tärkeimmistä kysymyksistä on määritellä, mitä kunta on nyt ja tulevaisuudessa, kun ympärillä tapahtuvat muutokset ovat löytämässä muotonsa.

MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin

Uudellamaalla tähdätään huippuosaamisen vahvistamiseen sekä EU-tasolta saataviin investointeihin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Maakunnan TKI-toimijat kutsutaan mukaan tiekarttatyöhön. Tilannekuvan ja tiekartan laatimiseen on valittu EU-rahoitukseen ja innovaatioihin erikoistunut konsulttitoimisto Spinverse yhdessä aluekehitykseen keskittyvän MDI:n kanssa.

Lue lisää MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin