Etusivu Ajankohtaista Uutiset Siirtolaisuusinstituutti palkitsee Timo Aron muuttoliikkeeseen liittyvästä merkittävästä työstä John Morton -palkinnolla Siirtolaisuusinstituutti palkitsee Timo Aron muuttoliikkeeseen liittyvästä merkittävästä työstä John Morton -palkinnolla 9.6.2020 Siirtolaisuusinstituutin hallitus on myöntänyt vuoden 2020 John Morton -palkinnon MDI:n johtavalle asiantuntijalle Timo Arolle. Tunnustus jaetaan vuosittain muuttoliikkeiden ja monikulttuurisuuden hyväksi tehdystä erittäin ansiokkaasta työstä tai teosta Suomessa. Palkintoa on jaettu vuodesta 2010. ”John Morton -palkinnon saaminen on iso tunnustus henkilökohtaisesti, mutta vielä suurempi kunnia maan sisäiseen muuttoliikkeeseen liittyvälle tutkimukselle ja monitieteiselle tutkimusperinteelle. Muuttoliike on usein taustalla oleva tekijä, joka vaikuttaa kaikkialle ja kaikkeen kansainvälisellä, kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla”, sanoo Timo Aro. Timo Aro on alue-, kaupunki- ja väestönkehityksen asiantuntija, joka on erikoistunut työurallaan laaja-alaisesti kunta- ja kaupunkikehittämiseen sekä alue- ja väestönkehityksen kysymyksiin useissa eri tehtävissä ja rooleissa. Kuva: Anssi Kumpula. Aron tärkeimmät tutkimukselliset intressit liittyvät alue- ja väestönkehitykseen, erityisesti muuttoliiketutkimukseen, josta hän on tehnyt akateemiset opinnäytteensä ja tärkeimmät tieteelliset artikkelinsa. Hän on myös kirjoittanut ja julkaissut runsaasti aihepiiriin liittyviä julkaisuja sekä toiminut asiantuntijana alue- ja kaupunkikehittämiseen liittyvissä neuvottelukunnissa ja jaostoissa. Viime vuosina Aro on työskennellyt Suomen alueiden ja tietopohjaisen aluekehittämisen tukemiseksi mm. olemalla mukana MDI Tietopalvelun rakentamisessa. Aro on tunnustettu kansallisena asiantuntijana alue- ja väestönkehitykseen sekä tulevaisuuden väestönkehitykseen ja -ennusteisiin liittyvissä kysymyksissä. Hän esiintyy usein mediassa väestönkehityksen ja muuttoliikkeen asiantuntijana ja on aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja keskustelija alue- ja väestönkehitykseen liittyvissä kysymyksissä, sekä aktiivinen Twitterin käyttäjä, jolla on lähes 10 000 seuraajaa. Aron tviiteissä painottuvat erityisesti havainnolliset ja visualisoidut kartat muuttoliikkeestä, väestökehityksestä ja yleisesti aluekehityksestä Suomessa. John Morton -palkinto muuttoliike Siirtolaisuusinstituutti Timo Aro Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Etsimme tietopalveluiden erityisosaajaa Uutiset 15.10.2025 Oletko intohimoinen tietopalveluiden ammattilainen, joka näkee datan voiman kuntien kehittämisessä? Haemme nopealla aikataululla osaajaa vahvistamaan MDI:n tietopalveluita. Lue lisää Etsimme tietopalveluiden erityisosaajaa
Mitä edessä näkyy? 5+1 kysymystä suomalaisten kuntien ja alueiden tulevaisuudesta Uutiset 2.10.2025 Kuntaliitto, MDI ja Sitra laittoivat viimeaikaiset selvityksensä yhteen ja arvioivat Suomen kuntien ja alueiden nykytilaa sekä tulevaisuutta lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Lue lisää Mitä edessä näkyy? 5+1 kysymystä suomalaisten kuntien ja alueiden tulevaisuudesta
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa