Seinäjoen yliopistokeskuksen kehittämispäivässä ammuttiin lähtölaukaus strategiatyölle

Seinäjoen yliopistokeskus on käynnistänyt tutkimus- ja koulutusstrategiansa tarkistamisen. Strategiatyön lähtölaukauksena MDI järjesti yhdessä yliopistokeskuksen kanssa kehittämispäivän, johon kutsuttiin koko Seinäjoen yliopistokeskusyhteisö mukaan keskustelemaan pandemian jälkeisen ajan yliopistokeskuksesta. Strategian aikatähtäyksenä on vuosi 2030.

Strategiatyössä pohditaan myös laajemmin yliopistokeskustoiminnan uudistamista sekä uusien toiminnallisten konseptien kehittämistä tutkimuksessa, koulutuksessa ja yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa. Kehittämispäivä järjestettiin Seinäjoella taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetan inspiroivissa tiloissa.

Kehittämispäivää varten kerättiin ennakkoon ajatuksia kaikilta yliopistokeskuksen yksiköissä ja Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksessä työskenteleviltä. Ennakkotehtävä käsitteli yliopistokeskustoiminnan suuntia pandemian jälkeisessä ajassa ja tulevaisuuden suuntia ja kehittämistarpeita. Tuloksia analysoitiin kehittämispäivässä.

MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin

Uudellamaalla tähdätään huippuosaamisen vahvistamiseen sekä EU-tasolta saataviin investointeihin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Maakunnan TKI-toimijat kutsutaan mukaan tiekarttatyöhön. Tilannekuvan ja tiekartan laatimiseen on valittu EU-rahoitukseen ja innovaatioihin erikoistunut konsulttitoimisto Spinverse yhdessä aluekehitykseen keskittyvän MDI:n kanssa.

Lue lisää MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin