Etusivu Ajankohtaista Uutiset Sääntelyn roolia tulisi vahvistaa innovaatiopolitiikan välineenä Sääntelyn roolia tulisi vahvistaa innovaatiopolitiikan välineenä 11.5.2020 Valtioneuvoston kanslian tilaama selvitys ”Innovaatiomyönteinen sääntely: Nykytila ja hyvät käytännöt” on julkaistu. Selvityksessä on esitetty innovaatiomyönteisen sääntelyn viitekehys sekä kuvattu innovaatiomyönteisen sääntelyn nykytilaa Suomessa. Lisäksi on tunnistettu innovaatiomyönteiseen sääntelyyn liittyviä hyviä käytäntöjä Suomesta ja kansainvälisesti. Yleiskuvan lisäksi aihetta on tarkasteltu kolmen alakohtaisen esimerkin (alustatalous, kiertotalous ja terveystiedon hyödyntäminen) kautta. Selvityksen johtopäätöksinä innovaatiomyönteisen sääntelyn nykytilasta todetaan muun muassa, että innovaatiomyönteisen sääntelyn merkitys on Suomessa laajasti tunnistettu, mutta käytännössä huomioitu vaihtelevasti eri hallinnonaloilla. Konkreettisina politiikkatoimenpiteinä selvitys suosittelee innovaatiomyönteisen sääntelyn yleisten periaatteiden ja reunaehtojen tarkempaa määrittelyä, ministeriöiden välisen poikkihallinnollisen yhteistyön vahvistamista, säädösehdotusten arvioinnin ohjeistusten täsmentämistä sekä viranomaisten ja yritysten välisen vuoropuhelua kehittämistä. Lisäksi selvitys peräänkuuluttaa sääntelyn roolin vahvistamista innovaatiopolitiikan välineenä, innovaatiomyönteisten lainsäädännön ratkaisujen (esim. kokeilujen) rohkeampaa hyödyntämistä, sääntelytarpeiden tunnistamisen ja ennakoinnin lisäämistä sekä neuvovan sääntelyn ja täytäntöönpanovaiheen käytäntöjen tehokkaampaa hyödyntämistä. Olimme mukana 4Frontin vetämässä VN TEAS-hankkeessa , joka on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelmaa. Selvityksessä kumppaneina olivat mukana myös Technopolis Group, KPMG sekä Tuomas Takalo (Suomen Pankki / VATT) ja Otto Toivanen (Aalto yliopisto). Materiaalit Tiedote Raportti Policy Brief Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Etsimme tietopalveluiden erityisosaajaa Uutiset 15.10.2025 Oletko intohimoinen tietopalveluiden ammattilainen, joka näkee datan voiman kuntien kehittämisessä? Haemme nopealla aikataululla osaajaa vahvistamaan MDI:n tietopalveluita. Lue lisää Etsimme tietopalveluiden erityisosaajaa
Mitä edessä näkyy? 5+1 kysymystä suomalaisten kuntien ja alueiden tulevaisuudesta Uutiset 2.10.2025 Kuntaliitto, MDI ja Sitra laittoivat viimeaikaiset selvityksensä yhteen ja arvioivat Suomen kuntien ja alueiden nykytilaa sekä tulevaisuutta lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Lue lisää Mitä edessä näkyy? 5+1 kysymystä suomalaisten kuntien ja alueiden tulevaisuudesta
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa