Etusivu Updated population projection for the city of Nokia Updated population projection for the city of Nokia Toteutusaika: 15.2. –28.2.2023 Tietopalvelut ja data-analyysit MDI päivitti Nokialle aiemmin tehdyn osa-alueittaisen väestöennusteen vuoden 2023 keväällä. Alun perin vuonna 2020 tehdyn väestöennuste päivitettiin toista kertaa. Päivityksessä ennusteeseen lisättiin tuoreimmat tiedot kaupungin väestönkehityksestä sekä arvioitiin uudelleen ennusteen olettamia tuoreimpien väestönkehityksen trendien osalta. Osana päivitystä tarkennettiin myös arviota tulevasta asuntotuotannosta, uuden asuntotuotannon suuren merkityksen takia Nokian kaltaisen kaupungin kasvulle. Alkuperäisessä työssä oli useita vaihtoehtoisia skenaarioita tulevasta kehityksestä, työssä päivitettiin kaikki alkuperäisen työn skenaariot. Päivitetyn ennusteen perusteella kaupungin kasvu tulee olemaan voimakkaampaa kuin alun perin ennusteessa oletettiin lisääntyneen muuttoliikkeen takia. Toisaalta syntyvyyden lasku on entisestään voimistunut kaupungissa, heikentäen etenkin koululaisikäluokkien tulevaa kehitystä. Asiasanat Kasvu Kaupungit Väestörakenne ja väestönkehitys
Raahen strategiasparraus Elinvoima Kaupungit Tulevaisuustyö Toteutusaika: 1.3. –29.4.2022 Tutustu referenssiin Raahen strategiasparraus
Helsingin seudun kauppakamari, visio- ja tiekarttatyö Tulevaisuustyö Toteutusaika: 15.1. –30.4.2022 Tutustu referenssiin Helsingin seudun kauppakamari, visio- ja tiekarttatyö
Vantaan kaupunki, kasvupalveluiden konsultointipalveluiden puitesopimus Toteutusaika: 1.1.2022 –31.12.2023 Tutustu referenssiin Vantaan kaupunki, kasvupalveluiden konsultointipalveluiden puitesopimus
Osake-toiminnan selvitys- ja arviointityö Hallinto Koulutuspolitiikka Osaaminen Toteutusaika: 15.12.2021 –31.3.2022 Tutustu referenssiin Osake-toiminnan selvitys- ja arviointityö