Updated population projection for the city of Nokia

MDI päivitti Nokialle aiemmin tehdyn osa-alueittaisen väestöennusteen vuoden 2023 keväällä. Alun perin vuonna 2020 tehdyn väestöennuste päivitettiin toista kertaa.

Päivityksessä ennusteeseen lisättiin tuoreimmat tiedot kaupungin väestönkehityksestä sekä arvioitiin uudelleen ennusteen olettamia tuoreimpien väestönkehityksen trendien osalta. Osana päivitystä tarkennettiin myös arviota tulevasta asuntotuotannosta, uuden asuntotuotannon suuren merkityksen takia Nokian kaltaisen kaupungin kasvulle. Alkuperäisessä työssä oli useita vaihtoehtoisia skenaarioita tulevasta kehityksestä, työssä päivitettiin kaikki alkuperäisen työn skenaariot.

Päivitetyn ennusteen perusteella kaupungin kasvu tulee olemaan voimakkaampaa kuin alun perin ennusteessa oletettiin lisääntyneen muuttoliikkeen takia. Toisaalta syntyvyyden lasku on entisestään voimistunut kaupungissa, heikentäen etenkin koululaisikäluokkien tulevaa kehitystä.

Pyydä tarjous

Toteutamme vuosittain ~100 erilaista toimeksiantoa lyhyistä työpajatoteutuksista monivuotisiin tutkimushankkeisiin.

Verkkokauppa

Kehitys kiinnostaa, mutta et tiedä mistä aloittaa? MDI:n kaupassa voit haarukoida erilaisten toteutusten hintaa ja halutessasi saat arviosta koonnin sähköpostiin.

Siirry verkkokauppaan
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.