Maakuntakierros EU:n elpymisvälineen käytöstä

Suomi sai osansa EU:n 750 miljardin euron elpymispaketista. Marinin hallitus linjasi budjettiriihessä Suomen kestävän kasvun ohjelmasta, joka laadittiin EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen rahoituksen suuntaamiseksi. Ohjelma valmisteltiin tiiviissä yhteistyössä kansallisten ja alueellisten toimijoiden kesken. Osana valmistelua järjestettiin ministerivetoinen maakuntakierros, jonka tavoitteena oli kerätä alueiden toimijoiden näkemyksiä ja hankeideoita uudistuksista ja investoinneista sekä keskustella siitä, mihin EU:n elpymisrahoitusta pitäisi käyttää. Samalla alueiden toimijoille haluttiin antaa yhtenäinen kokonaiskuva Suomen kestävän kasvun ohjelman painopisteistä, reunaehdoista ja käytännön valmistelusta. MDI oli mukana maakuntakierroksella fasilitoimassa keskustelua ja keräämällä alueiden toimijoiden näkemyksiä ohjelman sisällöiksi. Ministereiden ja virkakunnan puheenvuorojen jälkeen kuultiin alueiden ääntä suunnitelmien, odotusten ja kysymysten muodossa. Kierros alkoi Pohjois-Pohjanmaalta maanantaina 21.9. ja päättyi Uudellemaalle 20.10. Tämän jälkeen alueiden suunnitelmat koottiin yhteen pakettiin kyselyn kautta, ja kokonaisuus esiteltiin kierroksen yhteenvetotilaisuudessa Helsingissä 28.10.2020. Suomen kestävän kasvun ohjelmaa valmisteltiin nopealla aikataululla. Aluekierroksen aikana kerätty aineisto on saatavilla projektisivulla https://www.mdi.fi/maakuntakiertue2020.

Asiasanat

Pyydä tarjous

Toteutamme vuosittain ~100 erilaista toimeksiantoa lyhyistä työpajatoteutuksista monivuotisiin tutkimushankkeisiin.

Verkkokauppa

Kehitys kiinnostaa, mutta et tiedä mistä aloittaa? MDI:n kaupassa voit haarukoida erilaisten toteutusten hintaa ja halutessasi saat arviosta koonnin sähköpostiin.

Siirry verkkokauppaan