Etusivu Ajankohtaista Uutiset Nuoret saavat monialaista palvelua Ohjaamoista nopeasti ja tehokkaasti Nuoret saavat monialaista palvelua Ohjaamoista nopeasti ja tehokkaasti 6.3.2020 Ohjaamon vaikuttavuutta käsittelevän tutkimuksen mukaan Ohjaamoissa nuorta pystytään palvelemaan kokonaisvaltaisesti monialaisesta toimintamallista johtuen. Ohjaamotoiminnan positiiviset vaikutukset syntyvät palveluun pääsyn nopeutumisesta ja palveluihin ohjaamisen tehokkuudesta. Moniammatillisuus ja palvelujen kokoaminen yhteen edistävät ohjauksen osuvuutta ja mahdollistaa nuoren asian edistämisen joustavasti ja oikea-aikaisesti. Yksilöllinen asiakasohjaus ja vahva palvelukoordinaatio puolestaan edistävät palveluihin kiinnittymistä. Lisäksi Ohjaamon verkostomaisella toimintamallilla on potentiaalia edistää alueellisen nuorten palveluverkoston tehokkuutta nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Ohjaamojen vaikuttavuutta arvioitiin Monialaisen yhteistyön vaikuttavuus nuorten työllistymistä edistävissä palveluissa -hankkeessa. Ohjaamo palvelee alle 30-vuotiaita nuoria tarjoamalla ohjausta matalan kynnyksen moniammatillisessa palvelupisteessä sekä alueellisessa nuorten palveluverkostossa. Ohjaamotoiminnan tavoitteena on sujuvoittaa nuorten siirtymiä työhön ja koulutukseen tai muuhun toimintaan, edistää nuorten osallisuutta, toimintakykyä ja elämänhallintaa sekä koota yhteen palveluntuottajia monialaiseksi kokonaisuudeksi. Ohjaamo on osa alueellista nuorten palveluekosysteemiä ja toimintamallin kokonaisvaikuttavuus syntyy sen perusteella, miten hyvin yksittäiset palvelut kunnassa toimivat ja miten alueellinen nuorten palvelujärjestelmä toimii kokonaisuutena. Tehokkaalla ja osuvalla palveluohjauksella voidaan vaikuttaa vain rajallisesti nuorten elämään, mikäli palvelujärjestelmä itsessään on heikosti toimiva ja tehoton. Tutkimuksessa tehty kustannus-hyöty-laskelma koskien kolmen Ohjaamon kokonaisuutta (Helsinki, Vantaa ja Oulu) osoittaa, että Ohjaamot kykenevät kattamaan kulunsa Ohjaamotoiminnan hyödyistä koituvilla julkisen talouden säästöillä. Tutkimus toteutettiin vertailuasetelmiin perustuvilla tilastollisilla menetelmillä pohjautuen Tilastokeskuksen kuntatason indikaattoreihin sekä yksilötason URA-aineistoihin. Työllistymistä koskeviin URA-aineistoihin jouduttiin rajautumaan aineistolähtöisistä syistä. Ohjaamoiden vaikutusdynamiikan ja toimintatapojen ymmärtämiseksi toteutettiin lisäksi 11 tapaustutkimusta erityyppissä Ohjaamoissa ympäri Suomen. Arvioinnin toteuttivat MDI, TK Eval, Melkior Oy, Spangar Negotiations ja Arnkil Dialogues. Materiaalit Policy brief Tiedote Raportti Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa
Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä Uutiset 14.5.2025 Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin. Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä
MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa Uutiset 21.3.2025 Kainuun ensimmäinen maakunnallinen liikkumisohjelma on valmistunut. Kainuun Liikkumislupaus 2030 -nimeä kantavan ohjelman tarkoituksena on lisätä liikettä sekä Kainuun tunnettuutta liikunta- ja urheilumaakuntana. Liikkumisen edistäminen on investointi alueen asukkaiden hyvinvointiin ja alueen vetovoimaan. Lue lisää MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa