MDI muotoilee älyliikenteen politiikkasuosituksia

Hämeenlinnan kaupunki ja Suomen Kasvukäytävä -verkosto ovat mukana kansainvälisessä NSB CoRe -hankkeessa, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää älyliikenteen sovelluksia ja sujuvia matkaketjuja Itämeren alueella. MDI on mukana työssä muotoilemalla politiikkasuosituksia komissiolle ja kansallisille päätöksentekijöille. Työssä perehdytään ensin laajaan taustamateriaaliin, tehdään tarkentavia haastatteluja ja järjestetään kaksi eri sidosryhmät yhteen kokoavaa tilaisuutta, innovation labia. Ensimmäinen innovation lab pidetään Hämeenlinnassa kesäkuussa ja toinen Varsovassa syyskuussa. Politiikkasuositukset valmistuvat lokakuun loppuun mennessä

MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin

Uudellamaalla tähdätään huippuosaamisen vahvistamiseen sekä EU-tasolta saataviin investointeihin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Maakunnan TKI-toimijat kutsutaan mukaan tiekarttatyöhön. Tilannekuvan ja tiekartan laatimiseen on valittu EU-rahoitukseen ja innovaatioihin erikoistunut konsulttitoimisto Spinverse yhdessä aluekehitykseen keskittyvän MDI:n kanssa.

Lue lisää MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin