Kansainvälinen innovaatioleiri Maaseutuviraston verkostopalveluille

Maaseutuviraston verkostopalvelut järjestää kansainvälisen innovaatioleirin 26.–29.6.2017 Jyväskylän alueella. MDI on organisoimassa ja fasilitoimassa leiriä, joka kokoaa yhteen maaseudun kehittäjiä ja EU:n jäsenmaiden maaseutuverkostojen edustajia (ENRD-verkosto). Leirillä jatketaan vuonna 2016 Cork 2.0 -konferenssissa aloitettua työtä Euroopan maaseutualueiden ja maatalouden tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseksi. Leirin tavoitteena on rakentaa konkreettisia toimenpiteitä ja kokeiluja muun muassa Cork 2.0 -konferenssissa työstetyn julistuksen toimenpidesuunnitelman teemoista sekä esitellä innovaatioleirimetodia Euroopan maaseutuverkoston toimijoille.

MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin

Uudellamaalla tähdätään huippuosaamisen vahvistamiseen sekä EU-tasolta saataviin investointeihin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Maakunnan TKI-toimijat kutsutaan mukaan tiekarttatyöhön. Tilannekuvan ja tiekartan laatimiseen on valittu EU-rahoitukseen ja innovaatioihin erikoistunut konsulttitoimisto Spinverse yhdessä aluekehitykseen keskittyvän MDI:n kanssa.

Lue lisää MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin